Hautausmaat

Haluaisitko tietää mihin edesmennyt työkaveri on haudattu tai missä sijaitsee Paavo Nurmen hauta? – Turun ja Kaarinan hautausmaille hautojen hakupalvelu

JANE ILTANEN

Turun ja Kaarinan hautausmaiden hautojen sijaintia voi jatkossa etsiä uudesta hakupalvelusta. Hautakartta.fi -osoitteesta sekä älypuhelinsovelluksena löytyvä palvelu kattaa 107 000 vainajan viimeisen lepopaikan kaikilla seurakuntayhtymän yhdeksällä hautausmaalla. Mukana ovat Katariinan, Kakskerran, Kuusiston, Kärsämäen, Paattisten, Piikkiön ja Turun hautausmaa sekä Maarian hautausmaa ja Maarian kirkkomaa.

Aiemmin yksittäisen haudan etsiminen ilman tarkkoja koordinaatteja on ollut lähes mahdotonta, sillä pelkästään 60 hehtaarin kokoisella Turun hautausmaalla on kymmeniä kilometrejä käytäviä ja yli 40 000 hautaa. Kaikkiaan palvelussa mukana olevilla hautausmailla on noin 56 000 hautaa, joista osa 1800-luvulta tai sitä vanhempia. Haku kattaa 1900-luvulla ja 2000-luvulla kuolleet vainajat. Hausta löytyvät niin niin sanotuissa kertahaudoissa, sukuhaudoissa kuin veteraanilehdossakin sijaitsevat leposijat.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Sähköiset hautakartat ja hautakirjanpito-ohjelmat ovat olleet yhtymän hautaustoimen henkilökunnan käytössä jo yli 20 vuotta. Nyt käyttöön otetulla uudella sovelluksella voimme yhdistää näiden tietoja palvelemaan myös suoraan suurta yleisöä. Palvelu on varmasti monelle hautausmaalla vierailevalle mieleen, kertoo hautaustoimen päällikkö Pekka Sorri tiedotteessa.

Palveluun pääsee myös hautausmaiden ilmoitustauluilla olevien QR-koodien kautta. Palvelu toimii kirjoittamalla hakuun vainajan nimen tai sukunimen. Palvelu ehdottaa kaikkia eri Turun ja Kaarinan hautausmailla lepääviä samannimisiä vainajia ja antaa syntymä- ja kuolinvuodet. Haun voi rajata myös suoraan tietylle hautausmaalle.

Hauta ei löydy hausta, jos haudan hallinta-aika on päättynyt, vainaja on kuollut ennen vuotta 1900 tai niin äskettäin, ettei tietoa vielä ole palvelussa. Palvelu päivittyy kuukauden välein. Palvelu toimii suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Kartat itsessään ovat suomenkielisiä. Palvelussa toimii myös reitin haku.

Vastaavia palveluja on otettu hiljattain käyttöön myös ainakin Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Seinäjoella ja Vaasassa. Turun hautausmaasta tehtiin paperinen ja myös netissä toimiva hautakartta vuonna 2007, kun hautausmaa täytti 200 vuotta. Siinä oli julkisten muistomerkkien lisäksi merkitty kappelit ja sadan tunnetun henkilön haudat. Silloinen hautakartta oli Suomen ensimmäinen.

Uuteen palveluun on tekeillä Turun hautausmaan julkisten muistomerkkien ja hautausmaalla sijaitsevien rakennusten, kuten kappeleiden teemakierros. Myöhemmin on tulossa julkisten henkilöiden hautoihin liittyviä kierroksia ja mahdollisesti muitakin teemakierroksia.

Hautojen hakupalvelun on toteuttanut paikkatiedon osaaja Geometrix Oy yhdessä Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän kanssa.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (2)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Sivustaseuraaja
Haudan vuokra 13€/vuosi
Testasin sovelluksen toimivuutta ja aivan oikein, sisareni lepopaikka löytyi. Mutta ei löytänyt äitiäni. Mikäli ymmärsin ohjeen ja hinnaston oikein, hautapaikkaoikeus on 25 vuotta, jonka jälkeen sitä voi jatkaa maksua vastaan enintään 25 vuotta (arkkuhauta nurmihauta-alueella). Tätä kirkko kutsuu lunastamiseksi.
Mutta mitä tapahtuu sen jälkeen? Sitä ei tarina kerro.

Äitini haudattiin 26 vuotta sitten. Minun tietojeni mukaan kenellekään ei ole ilmoitettu mitään hautapaikkaoikeuden loppumisesta, mutta näin on ilmeisesti käynyt, koska sovelluksen mukaan häntä ei siellä enää ole. Entä mitä kivelle on tapahtunut?

Vieläkin mysteerisempi tieto hinnastossa on lapsihaudoista. Ohjeessa lukee, että pieniä hautapaikkoja lapsille “luovutetaan” veloituksetta. Näiden hautaoikeus on 20 vuotta, eikä sitä voi jatkaa!
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Jumalaton1
Hauta
Evankelis-luterilaisen kirkon hautausmailla haudan hallintaoikeus rahastetaan uudelleen hautaoikeuden umpeuduttua. Yleensä toisin yksityisillä hautausmailla, joilla hallintaoikeus on "ikuinen". Jos hautaoikeutta ei uudisteta, seurakunta myy sen muille.

Hautamuistomerkit ovat omaisten omaisuutta. Hallinta-ajan umpeuduttua, muistomerkin voi vielä pois. Jos hautakivi jää haudalle, seurakunta usein luovuttaa sen maksutta maansiirtofirmalle. Siitä voidaan tehdä vaikka sepeliä.

Raaka-aineiden säästämikseksi ja kierrätyksen takia, hautakiven voi käyttää uuden vainajan haudalla tai muussa tarkoituksessa. Isot kiviliikkeet ovat hinnoitelleen kivien silauksen siten, että uusi kivi on halvempi. Tulee siis etsiä jokin pieni verstas, joka silaa kiven halvalla. Eikö olisi kaunis ajatus, että vaikka sinun haudallasi voisi olla sama hautakivi kuin isoäidilläsi?