Lähiruoka

Koronapandemia opetti suomalaiset ostamaan ruokaa verkosta, mutta ajoi monet pikkuyritykset pulaan – nyt Turun seudulla avautuu kaksi lähiruuan verkkokauppaa

LENNART HOLMBERG
Brahea-keskuksen projektipäällikkö Johanna Mattila (vas.), Nurmen puutarhan yrittäjä Satu Nurmi, Minbyn Susanna Muurinen ja Vihreän härän Juha-Pekka Aikola sekä projektipäällikkö Ira Lahovuo Turun kaupungilta olivat tiistaina avaamassa lumipyryn keskellä Laari-lähiruokapistettä, joka on Puutorilla syyskuun loppuun saakka. Sen jälkeen verkkokaupan noutopiste siirtyy toiseen kohteeseen, jota ei vielä ole päätetty.

Kuluttajien kiinnostus ruuan verkkokauppaan on kasvanut koronapandemian aikana uusiin ennätyksiin, mutta samaan aikaan monet elintarvikeyritykset ja tuottajat ovat hätää kärsimässä. Vaikka vähittäiska...

Tämä sisältö on digitilaajillemme.

Lue juttu ja tutustu myös muuhun digisisältöömme.

Tilaa 1 kk 1,90 €

Tee tilaus verkkosivuillamme. Pääset lukemaan jutun ja tutustumaan myös muuhun digisisältöömme.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (3)

Vanhimmat ensin
Vastaa
TuoKi
Jakelukeskus
Saisipa jakelukeskuksen Skanssiin.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Sivustaseuraaja
Toiminnassa kehittämistä
Näissä kaikissa lähiruokaa kauppaavissa ongelmana on, että sinun pitää joko omistaa auto, käyttää (useita) julkisia tai pysyä fillarilla pystyssä. Tulee väkisinkin mieleen, että lähiruokaa lähellä asuville. Idean toteutus ikäänkuin jää puolitiehen.

Toisenlaisen näkökulman palveluun toteutti kaksi vuotta sitten, koronan alkuaikoihin eräs turkulainen ravintola, joka toimitti ruokatoimituksia ovelle tuotuna Turun keskustan ulkopuolellekin. Yhtenä päivänä viikossa pohjoiseen päin, toisena johonkin muuhun ilmansuuntaan jne. Sittemmin mukaan liittyi mm. pieni paikallinen luomuleipomo ja tavara oli vastatehtyä ja tuoretta tullessaan.
Sitä minä kutsun palveluksi.

Vaskio-yrittäjälle: Näitä puolen vuoden – vuoden kivijalkakauppoja on ollut Turun keskustassa useita vuosien mittaan. Kaikki ne ovat kompastuneet turkulaisiin tilavuokriin, markkinoinnin puutteeseen – ja siihen, että turkulaisen keskusta rajoittuu toria ympäröiviin katuihin.
Jos liike sijaitsee 50-100 metriä Kauppiaskadun-Eerikinkadun kulmasta, se on “liian kaukana”.

En itse ymmärrä markkinoinnista kovinkaan paljoa, mutta sen tiedän että peukalonkynnen kokoinen ilmoitus sadan muun samanlaisen keskellä paikallislehdessä on sama kuin heittäisi rahat suoraan Aurajokeen. Pitää tulla esille muulla tavoin, näyttävästi ja kuuluvasti – vaikka torilla lippua heiluttaen.
Monessa kunnassakin on jo jotain markkina-apu toimintaa, ja netti on kaikilla, ottakaa selvää!
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Angus
Ei mitään uutta
Innostuin tutkimaan, mitä nuo Laari ja Vaskio ovat käytännössä, siis millainen niiden nettisivusto ja -palvelu on. Vaskion sivustoa en löytänyt (en kyllä kauan hakenutkaan). Toimineeko Facebookissa, en tiedä. Laari avautuu vasta huomenna, mutta nettisivusto oli jo ylhäällä, piste siitä.

Enpä todellakaan yhtään yllättynyt, kun Laari on nyt taas yksi lähes-suoramyyntikanava tuottajille, mutta hinnat vähintään samat kuin kaupoissa, luultavasti korkeammat. Tätä on hyvin vaikea kohtuudella selittää. Ymmärrettävästi tuottaja haluaa paremman hinnan tuotteestaan kuin mitä kauppa maksaa (ja asiakkaat varmasti ovat valmiita maksamaankin enemmän), mutta pitääkö nyt sitten suoramyynnissä tuottajan saada myös pääosin tavallisen kaupan sekä kulut että katteet sekä osa tavallisista kuljetuskustannuksista? Riittäisikö hieman vähempi ahneus? No, rikkaat ja idealistit kai sitten maksavat - tai sitten tämä Laarikin kuivuu kokoon. Ainakaan vielä valikoima ei ollut kovinkaan käytännöllinen, enemmänkin kuriositeetteja.