Liikennevalvonta

Poliisi valvoo ensi viikolla tehostetusti matkapuhelimien ja turvavöiden käyttöä liikenteessä

MIKAEL RYDENFELT

Poliisi valvoo 4.–10.huhtikuuta koko maassa turvalaitteiden käyttöä sekä kuljettajien tarkkaamattomuutta liikenteessä.

Ensi viikolla maanantaista sunnuntaihin poliisi suuntaa katseensä kuljettajan matkapuhelimen käyttöön kädessä ajon aikana. Poliisin mukaan yleensä joudutaan puuttumaan henkilöauton kuljettajan toimintaan, mutta kielto koskee kaikkien moottorikäyttöisten ajoneuvojen ja raitiovaunujen kuljettajia.

– Puhelimen käyttö ajon aikana nostaa aina kolaririskiä. Erityisen vaarallista on katseen kohdistaminen ajon aikana pois tiestä esimerkiksi viestiä kirjoitettaessa, poliisitarkastaja Tuomo Katajisto Poliisihallituksesta kertoo tiedotteessa.

Onnettomuustietoinstituutin vuotta 2020 koskevan vuosiraportin mukaan liikenneonnettomuuksissa menehtyi 131 henkilö- tai pakettiautossa matkustanutta henkilöä, joista 61 ei käyttänyt turvavyötä. Tutkijalautakuntien arvion mukaan heistä 26 olisi pelastunut käyttämällä turvavyötä.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Liikenneturvan seurantatutkimuksen mukaan henkilöauton etupenkillä turvavyön käyttöaste on jo korkea.

– Sen sijaan henkilöauton takapenkillä ja pakettiautossa turvavyön käytössä on enemmän parantamisen varaa. Poliisin tavoitteena onkin saada turvavyön käyttö kattavaksi, Katajisto sanoo.

Myös lasten turvalaitteiden käyttöön kiinnitetään valvonnassa erityistä huomiota. Katajisto muistuttaa, että vastuu lapsen turvalaitteen käytöstä kuuluu kuljettajalle, ellei lapsen huoltaja ole mukana.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.