Kouluruoka

Raisio alkaa jakaa koulujen ylijäämäruokaa kaupunkilaisille – toimintaan etsitään vapaaehtoisia

MARTTIINA SAIRANEN
Ylijäämäruuan jako käynnistyy Raision kouluissa vielä kevään aikana.

Raisio alkaa jakaa koulujen ylijäämäruokaa kaupunkilaisille. Toiminta käynnistyy kevään aikana vapaaehtoisvoimin yhdessä Suomen Punaisen Ristin Raision osaston kanssa.

Raisio on aiemmin vähentänyt ruokahävikkiään muun muassa seuraamalla ruokien menekkiä. Tietoa hyödynnetään, kun samaa ruokaa tehdään seuraavan kerran ja ruokalistoilta karsitaan ruokalajeja, joiden menekki ei ole hyvä.

– Viime vuosikymmenellä luovutimme ruokaa hyväntekeväisyyteen, mutta silloin kysyntää ei ollut tarpeeksi. Meillä on kuitenkin edelleen halu saada hyvä ja käyttökelpoinen ruoka jakoon sitä tarvitseville, kertoo Raision kaupungin ruokapalvelupäällikkö Mervi Heinonen tiedotteessa.

SPR tarvitsee mukaan uusia vapaaehtoisia, jotta hävikkiruuan jakelu saadaan käynnistettyä vauhdikkaasti. Vapaaehtoiset perehdytetään tehtävään, eikä työ vaadi erityistaitoja. Mukaan toimintaan voi tulla säännöllisesti tai tekemään yhden vuoron silloin tällöin.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Haluamme kannustaa kaikkia mukaan tähän yhteiseen hankkeeseen! Tämä on todella konkreettista auttamista, josta jää hyvä mieli kaikille, kannustaa SPR Raision osaston puheenjohtaja Esko Roselli.

Raision kaupungintalon takkahuoneella järjestetään torstaina 7. huhtikuuta kello 14 perehdytystilaisuus. Tilaisuudessa kerrotaan tarkemmin, mistä vapaaehtoistehtävässä on kyse. Lisäksi paikalla on jo mahdollista varata ruoanjakovuoroja. Osallistuminen perehdytykseen ei kuitenkaan velvoita osallistumaan ruokajakeluun. Vapaaehtoiseksi voi myös ilmoittautua, vaikka ei perehdytykseen pääsisikään.

Tilaisuudessa on kahvitarjoilu, jonka vuoksi osallistujien toivotaan ilmoittautuvan Punaisen Ristin sivulla https://oma.punainenristi.fi/event/14598 tai suoraan SPR Varsinais-Suomen piirin projektityöntekijä Miika Norrolle 040 489 5754 tai miika.norro@redcross.fi.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (3)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Otava
Hienoa
Hienoa, että Raision kaupunki hyödyntää jäljelle jäävän kouluruoan ja estää ruokahävikkiä. Varmasti löytyy monta apua tarvitsevaa, jotka hyötyvät jäljelle jääneestä arvokkaasta ruoasta.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Simson
Erinomaista
toimintaa!
Eikö turkulaiset koulukeittiöt pysty samaan?
Olisi mahtavaa, jos vaikka niitten tarvitsevien lisäksi minäkin voisin hakea maukkaan aterian.
Maksan mielelläni kohtuuden mukaan!!
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Viimeisiä_viestejä
Juu
Juttuun olisi voinut lisätä, että tarvitseeko hygieniapassin ja kuka sen maksaa jos sellaisen tarvii.

https://www.ruokavirasto.fi/henkiloasiakkaat/hygieniapassi/