Hoitajat

Tehylta ja Superilta 40 000 hoitajaa koskeva uusi lakkovaroitus – myös Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin hoitajia mukana

RIITTA SALMI

Tehy ja Super jättivät torstaina uuden lakkovaroituksen 13 sairaanhoitopiiriin. Lakko kestää kaksi viikkoa ja sen piirissä on kaikkiaan noin 40 000 hoitajaa.

Lakko koskee sairaanhoitopiirejä ja niihin liityviä yhtiöitä ja osuuskuntia. Lakko on ilmoitettu alkavaksi 1. huhtikuuta 2022.

– Sovitteluprosessi on viime päivät edennyt tahmeasti lupaavan alun jälkeen. Isoja asioita on täysin auki, kuten esittämämme sote-alan pelastusohjelma. Näin siitä huolimatta, että sote-ala huutaa ratkaisuja hoitajapulaan. Kevan mukaan lähivuosina esimerkiksi eläköityy yli 30 000 sairaanhoitajaa ja lähihoitajaa, sanovat Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen ja Superin puheenjohtaja Silja Paavola.

Kuntasektorin sopimusneuvottelut keskeytyivät helmikuun lopussa, kun Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT ilmoitti, ettei sovulle ole edellytyksiä. Hoitajajärjestöt ovat jo aiemmin jättäneet lakkovaroituksen koskien kuutta sairaanhoitopiiriä. Tätä aiemman ilmoituksen mukaista, 18. maaliskuuta 2022 alkavaksi ilmoitettua lakkoa työ- ja elinkeinoministeriö siirsi kahdella viikolla. Ministeriö voi siirtää myös tänään annetun uuden lakkovaroituksen mukaista lakkoa lain mukaan kerran. Vielä ei tiedetä, käyttääkö se tätä mahdollisuutta.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Uuden lakkovaroituksen piirissä ovat Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin kuntayhtymä, Satakunnan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä ja 11 muuta sairaanhoitopiiriä. Lakkokohteissa annetaan suojelutyöneuvotteluihin perustuen suojelutyötä välittömään hoitoon potilaiden hengen turvaamiseksi tai pysyvän vakavan vammautumisen estämiseksi.

Kuntasektorin sopimuskausi päättyi 28. helmikuuta 2022 eikä työrauha ole ollut voimassa tämän kuun alusta lähtien.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (5)

Vanhimmat ensin
Vastaa
AKurkinen
lomat puolitettava
Pitäisikö nuo julkisen puolen lomat ensin lyhentää samalle tasolle kuin muilla, sitten voisi paremmin vertailla palkkoja ?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Hima-Hönö
Vast: lomat puolitettava
AKurkinen: Tai pitäisikö muilla pidentää lomia ja jättää palkkoja korottamatta?
Tuollakin lailla voisi paremmin vertailla palkkoja.

Peukuttajan mallilla julkisen lomat voisi kyllä ensin lyhentää mutta sen jälkeen tulisi taas totuus.
Eihän nytkään ole varaa korottaa palkkoja kun ei ole rahaa ja tulisi liian kalliiksi.
Muistikuvani mukaan aikoinaan noita lomapäiviä on lisätty nimenomaan siksi ettei silloinkaan ollut rahaa palkankorotuksiin.
Eikä tämä ollut kannanotto palkka-asioihin vaan kommentti kommentista.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Jyrgen
Vast: lomat puolitettava
Miten niin lyhentää, ei meillä ainakaan kuntoutuksen puolella ole mitään pidempiä lomia ja sote-henkilöstöä ollaan vaikka aina puhutaan vain hoitajista.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Angus
Vast: lomat puolitettava
Ajatteleeko AKurkinen vakavissaan, että lomat puolittamalla korjataan Suomen terveydenhoidon vakava hoitajapula? Vaikka alan ehkä suurin ongelma on, ettei se houkuttele eikä saa pidetyksi työntekijöitä?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Bimbo
Palkat ensin harmonisointiin
No, joko se sote-alueiden palkkaharmonisointi alueen korkeimman palkan mukaan on tehty.? Jos ei ole, niin kannattaisiko nämä neuvottelut käydä vasta sen jälkeen?