Turvallisuuspolitiikka

Venäläismedia on huomannut Suomen Nato-keskustelun vauhdittuneen

LEHTIKUVA/VESA MOILANEN

Venäjällä on uutisoitu viime päivinä poikkeuksellisen runsaasti Suomessa aktivoituneesta Nato-keskustelusta. Etenkin presidentti Sauli Niinistön ja pääministeri Sanna Marinin (sd. Nato-lausuntoja on siteerattu lukuisissa venäläisviestimissä.

Uutisia ovat julkaisseet kaikki Venäjän tärkeimmät tiedotusvälineet uutistoimistoista talouslehtiin. Myös viranomaisten alas ajama Eho Moskvy -radiokanava ehti käsitellä asiaa.

Niinistö pitkäaikaisena presidenttinä on venäläisille jo ennalta tuttu hahmo. Tunnettuus ja presidentin arvovalta suhteessa pääministeriin näkyy siinä, että häntä on siteerattu tiuhempaan kuin venäläisille vieraampaa Marinia.

Niinistön Nato-kokous noteerattiin

Venäjän hyökkäystä seuranneina päivinä venäläismedian Suomeen liittyvä Nato-uutisointi oli yhtenäistä. Tuolloin uutisten kärjeksi nousi, että sekä Niinistö että Marin hylkäävät ajatuksen Suomen nopeasta Natoon liittymisestä.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Venäläismedia kertoi myös Suomen ja Ruotsin osallistumisesta puolustusliiton ylimääräiseen huippukokoukseen. Presidentti Niinistö osallistui viime perjantain kokoukseen etäyhteyden välityksellä.

Venäjän ulkoministeriön kohutiedottaja Marija Zaharova ilmoitti pian sodan alettua, että Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyydellä olisi vakavia sotilaallisia ja poliittisia seurauksia. Myös Venäjän vastatoimenpiteitä olisi Zaharovan mukaan odotettavissa.

Kansalaisaloitteet kiinnostavat

Tällä viikolla venäläismedia on kertonut, että suomalaisia yllytetään pyrkimään Natoon. Kommersant-talouslehden mukaan “suomalaiset kallistuvat hyvin hitaasti Naton kannalle”.

Uutistoimisto Tass kertoi, että jo toinen Suomen Nato-jäsenyyttä koskeva kansalaisaloite keräsi lyhyessä ajassa yli 50 000 allekirjoitusta ja etenee eduskuntaan. Venäläismedia on selkeästi huomannut, että sota ja kansalaisaloitteet ovat vauhdittaneet jäsenyydestä Suomessa käytävää keskustelua.

Tv-kanava RT ja Svobodnaja pressa -sivusto käsittelivät verkkosivuillaan Ylen tilaamaa tutkimusta, jossa yli puolet vastaajista ilmaisi kannattavansa Nato-jäsenyyttä. RT mainitsee myös Helsingin Sanomien ja Maaseudun Tulevaisuuden helmikuussa tekemissä kyselyissä saadut Nato-jäsenyyden kannatusprosentit.

Svobodnaja pressa viittaa Suomen “neutraaliin statukseen” ja spekuloi, voisiko Suomi “yleisen russofobisen hysterian” myötä liittyä nopeasti Natoon ja miten Venäjän tulisi siihen reagoida. Jutussa haastatellun “riippumattoman sotilasasiantuntijan” Igor Nikolaitshukin mukaan Suomen ja Ruotsin Natoon liittymisellä olisi Venäjälle jopa suurempi periaatteellinen merkitys kuin Ukrainan kohdalla.

"Toisi Suomelle vain lisäongelmia"

Venäläismedia on julkaissut viime päivinä myös Suomen mahdollista Nato-jäsenyyttä toppuuttelevia venäläisnäkemyksiä.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Lenta.ru -verkkolehti otsikoi, että “liittoneuvostossa varoitettiin Suomea Nato-jäsenyyden seurauksista”. Jutussa on haastateltu Venäjän parlamentin ylähuoneen kansainvälisten asioiden komitean jäsentä Sergei Tsekovia.

Tsekovin mukaan Venäjä suhtautuu kielteisesti Suomen mahdolliseen Nato-jäsenyyteen. Tsekovin mukaan jäsenyys toisi Suomelle ainoastaan lisäongelmia. Tsekov myös huomauttaa, että Suomen ja Ukrainan tilanne on aivan erilainen. Hänen mukaansa Ukraina on “militarisoitu ja täytetty aseilla” kun taas Suomeen ei ole syntynyt ”anti-Venäjää".

Tsekovin lausunnoista kertoivat myös eräät muut venäläisviestimet.

VR:n päätös uutisoitiin laajalti

Venäjällä on uutisoitu viime päivinä myös talouspakotteiden seurauksista maiden väliselle kaupalle ja liikkumiselle.

Toistakymmentä venäläisviestintä on kertonut kuluvalla viikolla VR Groupin päätöksestä katkaista suhteet Venäjän valtion rautatieyhtiö RZD:hen rajat ylittäviä kuljetuksia lukuun ottamatta. Uutisissa referoidaan VR:n asiaa koskevaa tiedotetta ja kerrotaan toimitusjohtaja Lauri Sipposen ilmoittaneen RZD:n pääjohtajalle Oleg Belozoroville yhtiön päätöksestä pidättäytyä kaikesta muusta paitsi rajat ylittävän liikenteen kannalta välttämättömästä yhteydenpidosta.

Talouslehti Kommersant ja uutismedia RBC kertoivat tiistaina Finnairin menettäneen jopa noin viidenneksen pörssiarvostaan Venäjän ylilentojen loputtua.

Kansainväliseen uutistoimisto Reutersiin viittaava uutinen kertoi Nokian päättäneen pysäyttää tuotteidensa viennin Venäjälle pakotteiden vuoksi. Nokia on toimittanut laitteita venäläisille teleoperaattoreille. Kommersant uutisoi Reutersiin viitaten, että Nokian renkaat siirtää tuotantoaan ja varastojaan pois maasta Venäjän sotatoimien vuoksi.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Suomeen liittyviä talous- ja muita uutisia on totuttu näkemään Venäjällä etenkin Pietarin alueen mediassa. Yhteydet Suomeen ja Suomen asiat ovat perinteisesti kiinnostaneet etenkin Suomen naapurissa asuvia venäläisiä.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (6)

Vanhimmat ensin
Vastaa
MNä
Pelko pois
Toivottavasti presidentti ja muut päättäjät toimivat niin kuin pitää ja mitä pikemmin.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Paavo Manninen
Kenen joukoissa seisot?
Pääsimme juuri siihen tilanteeseen, jota valtiojohtomme on yrittänyt välttää: Joudumme valitsemaan, oletteko meidän puolellamme vai meitä vastaan. Tuon kysymyksen saattaa myös Mr Biden esittää presidentillemme tänään.
Vaihtoehto olisi ollut hyväksyä raollaan ollut Nato-ovi silloin kun Euroopassa ei ollut sotaa, Nyt saamme mahdollisesta Nato-liitoksesta Putinin vihat päällemme, joka tapauksessa.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Esko
Vast: Kenen joukoissa seisot?
Nato on monien joukossa vain yksi asia, josta voimme saada Putinin vihan. Jos Nato torpataan joudutaan ne muutkin asiat ottamaan huomioon. Se olisi melkoista nuoralla tanssimista ilman alla olevaa turvaverkkoa. Suomettumisen ajanjaksolle on nyt syytä panna piste.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Kenen joukoissa seisot?
Paavo Manninen: "Joudumme valitsemaan, oletteko meidän puolellamme vai meitä vastaan. Tuon kysymyksen saattaa myös Mr Biden esittää presidentillemme tänään."

No ei takuulla esitä tuollaista kysymystä.
Kyllä Biden, kuten kaikki muutkin, tietävät tasan tarkkaan että Suomi on sitoutunut länteen.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
yxtarkka
Oli unohdettu hoitaa omat turvatakuut ja nyt tämä tilanne päällä
Niinistön vierailu Yhdysvaltoihin on ollut pakon sanelema juttu! Itse asiassa Suomi on pelannut vain omilla korteillaan, mutta Putinilla on aivan toinen pakka käsissä ja saattaa nähdä itsellään täyden käden kortit.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Malvik
Dialogista toimintaan
Me ollaan pelattu Venäjän kanssa samaa ystämielistä peliä kun suomettumis aikana ja hoettu erityis osaamistamme venäjä suhteissa, mutta mitään erityis osaamista ole ollut. Nyt sitten presidentti kovalla kiireellä hakee turvatakuita ja tästä tehdään sankari. Pelkkä dialogian hokeminen tuli tiensä päähän. Totta on ,että kun meidän Venäjä politiikkaa joskus arvoidaan siinä tulee esiin se tosiasia ,että meitä on ohjannut Venäjän suhteissa talous ja siitä saatu hyöty. Hyödytty ollaan energiassa , puu raakaineissa ja elintarvikeviennissä yms. Onneksi nyt ei tarvinnut ostaa sinkki ämpäreitä vasta ostona. Mutta turvallisuus kysymyksissä ollaan oltu jopa lepsuja ja mukamas hyvien henkilö suhteiden ansiosta erityis asemassa. Näin ei ollut ja nyt tuli kiire Bidenin puheille ja sitä kautta Nato keskustelu presidentin kansliassakin muuttu muuksi kun mitään sanomattomaksi kryptiseksi puheeksi.