Työehtoneuvottelut

Pam antoi lakkovaroituksen kiinteistöpalvelualalle

JORI LIIMATAINEN

Palvelualojen ammattiliitto Pam antoi siivoojia ja kiinteistönhoitajia koskevan ylityökiellon ja lakkovaroituksen tiistaina. Ylityökielto alkaa kuluvan viikon perjantaina ja mahdollinen lakko kahden viikon kuluttua.

Pam on neuvotellut kiinteistöpalvelualan työehtosopimuksesta Kiinteistötyönantajat ry:n kanssa helmikuun alusta. Neuvottelut päättyivät tuloksettomina myöhään maanantai-iltana.

– Pam hakee neuvotteluissa siivoojille ja kiinteistönhoitajille ennakoitavaa ja elämiseen riittävää toimeentuloa sekä arkipyhäkorvausten oikeudenmukaista toteuttamista muiden alojen tapaan. Työnantajaliitto ei osoittanut halua minkäänlaiseen vastaantuloon. Ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin ylityökiellon ja lakon kautta tehdä alan työn arvo näkyväksi, Annika Rönni-Sällinen kertoo Pamin tiedotteessa.

Rönni-Sällisen mukaan kiinteistöpalvelualalla on tiukat kilpailutukset ja työvoimapula.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Ratkaisu ei kuitenkaan ole venyttää pienipalkkaisia työntekijöitä äärirajoille. Pam ei voi hyväksyä työnantajan tavoitteita yhä pitemmistä työpäivistä ja -viikoista, Rönni-Sällinen linjaa.

Pamista kerrotaan, että neuvottelujen kariutumiseen vaikutti osaltaan työnantajaliiton näkemys arkipyhäkorvauksesta, jonka vuoksi monet osa-aikaiset siivoojat näyttävät jääneen ilman palkkaa tai korvausta arkipyhiltä.

– Työnantajien mielestä pienituloisilla osa-aikaisilla siivoojilla ei ole samanlaista oikeutta nauttia arkipyhistä kuin kaikilla muilla. Se on väärin. Tähän tilanteeseen on tultava muutos. Kilpailuedun hakeminen työntekijöiden kustannuksella ja kikkailemalla on kestämätöntä. Ala, joka haluaa olla vetovoimainen työntekijöiden silmissä, ei tällaista tee.

Ylityökielto alkaa perjantaina 4.3. ja koskee kaikkia kiinteistöpalvelualalla työskenteleviä. Lakko alkaisi tiistaina 15. maaliskuuta kello 16.00 ja päättyisi perjantaina 18.3. puolilta öin. Lakkokohteita on yhteensä 145 ympäri Suomea ja koskee noin 2 000 työntekijää. Joukossa on muun muassa kohteita teollisuudessa, matkustajalaivoilla ja kaupoissa.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.