Kirkko ja seurakunnat

Turun Maarian kirkossa vihitään jatkossa samaa sukupuolta olevia pareja

MARTTIINA SAIRANEN
Maarian kirkko on keskiaikainen kivikirkko, joka sijaitsee Turun Räntämäessä.

Maarian kirkkoa ja muita Maarian seurakunnan tiloja voidaan jatkossa käyttää samaa sukupuolta olevien parien avioliittoon vihkimisissä ja avioliiton siunaamisissa. Maarian seurakunnan seurakuntaneuvosto teki kirkkotilan käytöstä päätöksen äänin 12–5.

Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän seurakunnista Åbo svenska församling teki vastaavan päätöksen tammikuussa Turun tuomiokirkon osalta. Osassa muita yhtymän seurakuntia, kuten Turun tuomiokirkkoseurakunnassa, päätös tulee käsittelyyn kevään aikana.

– Laki, joka mahdollistaa avioliiton samaa sukupuolta oleville, on maaliskuussa ollut voimassa jo viisi vuotta. On kohtuutonta, että osa seurakuntalaisista joutuu edelleen odottamaan kirkon hyväksyntää vihkimiselle. Nyt aika oli meillä kypsä tehdä tämä päätös seurakuntaneuvostossa, joka kirkkoherran kanssa vastaa Maarian kirkon käytöstä. Tämän me seurakuntana voimme tehdä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen hyväksi, Maarian seurakunnan kirkkoherra Laura Maria Latikka sanoo Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän tiedotteessa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Seurakuntaneuvosto päättää kirkkojen käytöstä yhdessä kirkkoherran kanssa.

Kirkon ylintä valtaa käyttävä kirkolliskokous ei hyväksy kirkollista vihkimistä homo- ja lesbopareille, mutta vihkimisiä tapahtuu siitä huolimatta. Myös Varsinais-Suomesta löytyy pappeja, jotka vihkivät sateenkaaripareja avioliittoon. Kirkkoja ei kuitenkaan ole Turussa aiemmin voinut vihkipaikkoina käyttää, lukuun ottamatta Turun linnan kirkkoa ja Pyhän Annan kappelia Aboa Vetus -museossa. Nämä kirkkotilat eivät ole Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän tiloja.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (7)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Jane
Hyvä!
Kiitos Maarian seurakunta! Upeaa toimintaa!
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Vannes
Hienoa
Kiitos. Hyviäkin uutisia tähän päivään. Harkitsen vakavasti liittymistä takaisin kirkkoon.

JT9
Vast: Hienoa
Sateenkaariväen kannalta tietysti hyvä uutinen, mutta sen arvoa kyllä hieman vähentää Maarian srk:n edustajan inhorealistinen toteamus. Kun vain enää puolet pareista vihitään kirkossa, täytyy saada täydennystä ennen hyljeksityistä. Nyt kelpaakin kaikki... too late.
Itse en aio liittyä takaisin kirkkoon aivan siitä syystä, että uskonto perustuu vain uskomuksiin ja tarinoihin. Siinä ei makkaranpaistoillat ja muu "tavallisten ihmisten lähestyminen" auta. Kirkolla on edelleen liikaa valtaa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Laura Maria Latikka
Vast: Hienoa
JT9,
Kommenttini voi lukea noinkin, mutta en ajattele, että pyrimme "saamaan täydennystä". Ne, jotka eivät kaikille kirkossa "kelpaa", ovat kyllä minulle "kelvanneet" kirkon jäseniksi niin kauan kuin olen pappina ollut. Tässä ei mikään ole muuttunut

On jokaisen oma asia, kuuluuko kirkkoon tai mihin uskontoon kuuluu, mutta ne jotka minun seurakuntaan haluavat kuulua ja siinä toimia, ovat tervetulleita.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Hienoa
Kiitokset Laura Maria Latikan vastauksesta.
Oma tilanteeni on aika erilainen. Olen solminut avioliiton 80-luvun alkupuolella. Tuosta varmaan jokainen tajuaa että silloin avioliitto oli miehen ja naisen välinen liitto.
Meidän liittomme oli kuitenkin sellainen 'sekaliitto', puoliso erittäin harras kristitty ja minä kuten itseäni luonnehdin 'syvästi vakaumuksellinen pakana'.
Kun on tuon avioliittolupauksen tehnyt niin ainakin itselleni siihen kuuluu puolison vakaumuksen kunnioitus ja halu tukea häntä hänen uskossaan.

On siis erinomaisen hienoa lukea että Maarian seurakunnassa ei nyt enää tiukasti lokeroida ihmisiä esimerkiksi sukupuolisen suuntautumisen takia vaan otetaan asiat uskonasiat edellä.

Muistelua; rakas äitini kuului aikoinaan Maarian seurakuntaan ja hän oli hyvinkin katkera kun näitä rajoja muutettiin ja hänet siirrettiin Mikaelin seurakuntaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
eläkenomi
Onnea sanoman levitykseen
Olisi toivottavaa että nämä papit ja parit olisivat mukana lähetystyössä. Vaikutus väestönkasvuun saataisiin ainakin alkuun.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
KoalaMotorola
Tuotesuoja/rekisteröity tavaramerkki
Karjalanpiirakka on rekisteröity Euroopan unionin aidoksi perinteiseksi tuotteeksi.
Konjakki-sana on suojattu maantieteellisenä merkintänä, ja sitä voivat käyttää vain Cognacin alueen tuottajat.
Avioliitto-sanan merkitystä ei ole suojattu eikä rekisteröity. Eli jatkossa käsitteen kokoonpanolla on vain mielikuvitus rajana.