Mainos voi olla blogissa monessa muodossa
Bloggaajan ja yritysten yhteistyö voi saada monenlaisia muotoja. Koska ilmiö on uusi, osa niistä voi hämmentää lukijaa.
Bloggaajan on tärkeää tuoda selvästi esiin, minkälaisesta yhteistyöstä on kyse.
Kierrätysmuodista bloggaava Outi Pyy on jaotellut yhteistyön kuuteen tyyppiin. Listaan voi lisätä vielä seitsemänneksi mainonnan ilmeisimmän muodon.
1. Lainatuotteet
Yritys lainaa bloggaajalle esimerkiksi kameran kuukaudeksi.
2. Tuotenäytteet
Yritys lähettää bloggaajalle kokeiltavaksi esimerkiksi ripsivärin tai farkut.
3. Vanhat tuotenäytteet
Bloggaajan kauan sitten saamat tuotenäytteet näkyvät blogissa. Esimerkiksi viimevuotiset farkut ovat esillä kuvassa, jossa esitellään uutta jakkua.
4. Sponsoroitu postaus
Yritys maksaa bloggaajalle palkkaa siitä, että tämä kirjoittaa yrityksen tarjoamasta aiheesta. Bloggaaja ei silti sitoudu kirjoittamaan aiheesta positiivisesti.
5. Mainospostaus
Laajempaa yhteistyötä yrityksen ja yhden tai useamman bloggaajan välillä. Yritys esimerkiksi tarjoaa palkinnot yritykseen liittyvään kilpailuun, johon osallistutaan blogin kautta.
6. Kumppanuusmarkkinointi
Blogissa on linkki yrityksen nettisivuille ja bloggaaja saa pienen korvauksen joko jokaisesta klikkauksesta tai joka kerta, kun klikkaaja ostaa tuotteen yrityksen sivuilta.
7. Mainosbanneri
Yritys ostaa mainostilaa blogin sivulta. Tällainen mainos on helppo tunnistaa mainokseksi.
TS–STT