Venäjän hyökkäys Ukrainaan

Turun massiivisessa Ukraina-mielenosoituksessa Tuomiokirkolla noin tuhat osallistujaa

EELIS RYTKÖNEN
Turun Sanomien toimittajan mukaan paikalla Tuomiokirkon edessä oli jo ennen kello 13 noin 300 ihmistä.

Ukrainan sotaa vastustavat mielenosoitukset laajenivat lauantaina niin Helsinkiin kuin myös Turkuun. Turun ukrainalainen yhdistys järjestää suuren mielenilmauksen Turun Tuomiokirkon edessä. Iltapäivällä kello yhden aikaan alkanut suurmielenosoitus järjestetään kokonaisuudessaan Turun tuomiokirkon edustalla. Kulkuetta se ei sisällä, joten tapahtumasta ei pitäisi aiheutua haittaa liikenteelle. Paikalla mielenosoituksessa on Turun Sanomien toimittaja Eelis Rytkönen. Hän kertoo ihmisjoukosta kuuluvan lausahduksia kuten "leikki loppui" ja "maailma ei ole reilu". Rytkösen mukaan tori on täynnä ihmisiä ja voidaan puhua massiivisesta mielenosoituksesta. Erään puhujan mukaan paikalla on 3000–4000 osallistujaa.

Lounais-Suomen poliisin mukaan paikalla on arviolta noin 1000 ihmistä. Poliisi kertoo, että tapahtuma on sujunut rauhallisesti, eikä se ole häirinnyt liikennettä.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Mielenosoituksessa useat ukrainalaiset pitävät puheita.

– We are surrounded by russian murderers. We are defending desperately [Ympärillämme on venäläisiä murhaajia. Puolustamme epätoivoisesti].

– If today you will be silent, tomorrow Putler will come to your home. [Jos olet tänään hiljaa, huomenna Putler tulee kotiisi]

Puheissa Tuomiokirkon edessä mainitaan myös, että "Nyt olisi aika näyttää Venäjälle sen paikka".

Ympäri Tuomiokirkkotoria näkyy Rytkösen mukaan Ukrainan lippuja sekä kelta-sinisiä värejä. Joukossa on myös yksi Georgian lippu. Mielenosoittajat ovat tehneet kylttejä, joissa lukee "Putin=Murderer [murhaaja]" ja "Stop War, Stop Russia"

Mielenosoitukseen osallistunut ukrainalainen Mynämäellä 12 vuotta työskennellyt Roman kertoo, että hänen maailmansa murtui, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan.

Hänellä asuu useita läheisiä keskisessä Ukrainassa, joiden puolesta hän pelkää.

– He istuvat pommisuojassa, Roman kertoo.

Lounais-Suomen poliisi on saanut tapahtumaan liittyen vaadittavan ilmoituksen yleisestä kokouksesta. Poliisi varautuu mielenosoitukseen normaalivahvuudella. Helsingin poliisille on tehty kolme erillistä ilmoitusta Ukrainaa tukevista mielenosoituksista lauantaille.

Ensimmäinen mielenosoitus kokoontuu Esplanadin puistossa kello 12 ja tuntia myöhemmin Helsingissä Mannerheiminaukiolla kokoontuu kaksi Ukrainaa tukevaa mielenosoitusta.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Turussa yksittäisiä mielenosoittajia oli Turun Venäjän pääkonsulaatin edustalla jo torstaina, mutta suurempia ihmismassoja ei silloin vielä paikalle kerääntynyt.

Turun ukrainalainen yhdistyksen järjestämää mielenosoitusta kohtaan oli perjantai-iltapäivällä kiinnostusta osoittanut Facebookissa yli 1 500 henkilöä ja paikalle oli ilmoittanut saapuvansa hieman yli 400 henkilöä.

EELIS RYTKÖNEN
Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (12)

Vanhimmat ensin
Vastaa
SaunaSivari
Väärä paikka
Vallatkaa se konsulaatti🤭
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Muuttanut_ulkomaille
Vast: Väärä paikka
@SaunaSivari, no tuo nyt olisi niin väärä kohde kuin ikinä vaan voisi keksiä. Asuuko saunasivari kenties Moskovassa?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
KoalaMotorola
Putinille täytynee jakaa linkki tästä uutisesta
Putinille täytynee jakaa linkki tästä uutisesta. Lopettaa heti kaikki toimet ja pelästyy pahanpäiväisesti kun näkee, että Turussa on ihan sanottu "Nyt olisi aika näyttää Venäjälle sen paikka" ja ihan mieltä osoitettu.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
HANNU NIEMINEN
Vast: Putinille täytynee jakaa linkki tästä uutisesta
Taidatte olla Pasi ilman fistia, kun tällaista kirjoitatte. Mielenosoitukset kuuluvat läntiseen demoktratiaan. Tässä tapauksessa lähinnä henkinen tuki Ukrainalaisille suuressa ahdingossa. Diktatuureissa ne on kielletty, mutta aivopesu sallittu.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Muuttanut_ulkomaille
Vast: Putinille täytynee jakaa linkki tästä uutisesta
@PasiFISTi, samaa tapahtuu ympäri maailman ja kun oikea tieto lisääntyy Venäläisten keskuudessa putler on aika heikoilla jäillä sen jälkeen.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Z.Z.Zalolainen
Musta-Venäjä
Hei kaikki innokkat. Menkää seuraavaksi Ahvenanmaalle, siellä on vieläkin neukkujen vakoilukeskus. Osoittaakaa mieltä ja tehkää jotain jäynää.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
W.Palmu
Voisko joku kertoa
Mikä on näiden Suomessa järjestettävien mielenosoituksien hyöty.

Eikös nämä nyt kuitenkin tulisi järjestää Putten ikkunan alla?

Angus
Vast: Voisko joku kertoa
Tarkoitus on osoittaa tukea ja kannustusta Ukrainalle ja suuttumusta ja paheksuntaa Venäjälle.

Tietenkin vaihtoehtona voisi olla muun maailman täysi hiljaisuus. Miltähän se ukrainalaisista tuntuisi? Mitä Putin siitä päättelisi?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Muuttanut_ulkomaille
Vast: Voisko joku kertoa
Angus, nyt täytyy pitää melua ja paljon, kyllä Venäjän kansa kohta herää ja pistää päällikön vaihtoon.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Jhk
Vast: Voisko joku kertoa
Mikä on näiden Suomessa järjestettävien mielenosoituksien hyöty.

Entä muilla mielenosoituksilla...?. 🤔
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Lisää