Opiskelijat

Varsinais-Suomen kovinta talousosaamista löytyy Naantalin ja Raision lukioista

Maakunnan parasta talousosaamista löytyy Naantalin ja Raision lukioista. Kalle Kaitaniemi Naantalista ja Tommi Lehtiluhta Raisiosta ovat nimittäin maakunnan ainoat edustajat lukiolaisten valtakunnallisessa Talousguru-kilpailussa tänä keväänä.

Helsingissä maaliskuussa pidettävään loppukilpailuun selviytyi 14 finalistia, joille on palkintona tarjolla opiskelupaikkoja kahdeksassa suomalaisessa yliopistossa. Alkukilpailu pidettiin ylioppilaskirjoitusten tapaan tammikuun alussa kaikkialla Suomessa samaan aikaan. Kilpailuun ilmoittautui 151 lukiota, joissa osanottajia oli noin 700.

Finaaliin päässeiden osaamista mitataan usealla tavalla. He joutuvat mittelemään keskenään paitsi kirjallisessa kokeessa, myös suullisissa väittelyissä. He joutuvat väittelyssä tulevien pomojen tapaan myös puolustamaan arvottuja näkökantoja, jotka eivät vastaa heidän omia näkemyksiään. Tällä tavoin suullinen väittely testaa kykyä ajatella talousasioita useasta näkökulmasta. Eräänä vuonna yksi väittelyaiheista oli, pitäisikö Ruotsin ottaa käyttöön eurot vai ei.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.