Korkotaso

Rikkoutuuko asuntovelallisen rauha tänä vuonna? Euroopan keskuspankki vihjaili korkojen noususta

MARTTIINA SAIRANEN
Asuntorakentaminen ja asuntokauppa käyvät yhä kiivaasti. Tänä vuonna velallisen kissanpäivät voivat olla jo ohi.
Asuntorakentaminen ja asuntokauppa käyvät yhä kiivaasti. Tänä vuonna velallisen kissanpäivät voivat olla jo ohi.

Euroopan keskuspankin eiliset, aiempaa haukkamaisemmat kommentit ovat saaneet pankit arvioimaan uudestaan tämän vuoden korkoennusteitaan.

Amerikkalaispankki Goldman odottaa nyt EKP:n nostavan ohjauskorkoaan tänä vuonna kahdesti 0,25 prosenttiyksiköllä. Koronnostojen arvioidaan ajoittuvan syys- ja joulukuun kokouksiin.

Nyt EKP:n ohjauskorko on historiallisen matalalla 0,0 prosentin tasolla.

GS ennakoi EKP:n päättävän maaliskuun kokouksessa, että lainaostot APP-ohjelman kautta lopetetaan kesäkuussa. Keskuspankki on linjannut, että lainaostot lopetetaan ennen koronnostojen aloittamista.

Eilisessä EKP:n pääjohtajan Christine Lagarden tiedotustilaisuudessa huomio kiinnittyi siihen, että hän ei halunnut kysyttäessä toistaa joulukuussa antamaansa kommenttia, jonka mukaan koronnostot olisivat tänä vuonna "epätodennäköisiä".

Sen sijaan hän totesi "inflaatioriskien olevan ylöspäin" – se on luonnehdinta, jota EKP ei ole käyttänyt pitkiin aikoihin.

Lagarden mukaan EKP ei kuitenkaan kiirehdi linjamuutoksen kanssa, vaan aikoo analysoida inflaationäkymää tarkemmin maaliskuussa ja arvioida kantaansa sen perusteella.

Uutistoimisto Bloomberg raportoi eilen EKP:n neuvoston saattavan olla kypsä muuttamaan rahapolitiikan linjaansa maaliskuussa.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (1)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Muumimamma
Kyllä rikkoontuu
Se on väistämätöntä,koska inflaatio huitelee jo viidessä prosentissa.Eikä se siihen pysähdy.Tämä johtuu korkeasta energian hinnasta,joka nostaa mm. palveluiden,tavaroiden,ruuan,vuokrien hintoja.Energian hintaa nostaa mm.päästökauppa,hiilitullit,verot,kasvava sähkön kulutus vihreän siirtymän takiaSuurin osa noin 80% sähköstä tehdään fossiilisilla polttoaineilla.Energian hintaa nostaa myös ydinenergiasta luopuminen ja sen korvaaminen fossiilisilla maakaasulla.USA aikoo nostaa korkojaan 3-4 kertaa tänä vuonna.EKP:n on pakko seurata.Se nostaa asuntovelkojen,kulutusluottojen korkoja,myös valtion ja kuntien velkojen korkoja.Ollaan siis menossa kohti taantumaa tai jopa lamakin on mahdollista ennenpitkään.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.