Nuorisotyö

Turun keskustaan aukeaa uusi ruotsinkielinen nuorisotila – toiminta käynnistyy viimeistään maaliskuun alussa

MIKAEL RYDENFELT
Turun nuorisotiloihin tulee lisäystä viimeistään maaliskuussa avattavan ruotsinkielisen nuorisotilan myötä.

Turun kaupunki kertoo avaavansa ruotsinkielisen nuorisotilan osoitteeseen Humalistonkatu 7 B viimeistään maaliskuun alussa. Turun kaupungin nuorisopalvelut ja Valo-Valmennusyhdistys ry ovat allekirjoittaneet vuoden 2023 loppuun asti kestävän sopimuksen ruotsinkielisen nuorisotilatoiminnan järjestämisestä. Sopimus perustuu kulttuuri- ja nuorisolautakunnan joulukuiseen päätökseen.

– Hankinnan tavoitteena on ruotsinkielisen nuorisotoiminnan vahvistaminen. Ensisijaisena kohderyhmänä nuorisotilatoiminnassa ovat 9–18-vuotiaat nuoret, tiedotteessa todetaan.

Hankinnan taustalla kerrotaan olevan Turun kaupungin nuorisopalveluiden henkilöstövaihdoksista seuranneet rekrytointivaikeudet ruotsinkielisen työvoiman suhteen. Lisäksi kaupungin nuorisopalveluilla on erinomaisia kokemuksia palveluntuottajien toteuttamasta nuorisotilatyöstä, sillä vastaava malli on käytössä Hansan kauppakeskuksen ja Halisten alueen nuorisotiloissa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Valo-Valmennusyhdistys ry laatii helmikuun aikana tilannekuvakartoituksen ruotsinkielisen nuorisotyön tilanteesta ja ensisijaisesti nuorten tarpeista koskien ruotsinkielistä nuorisotyötä. Tilannekuvakartoituksen laatimisen jälkeen toiminnalle muodostetaan toimintasuunnitelma, jossa nuorten kuulemisella ja osallistamisella on merkittävä rooli.

Humalistonkadun nuorisotilatoiminta tulee olemaan avoinna 3–4 päivänä viikossa, ja tilassa tulee työskentelemään kaksi nuoriso-ohjaajaa. Molemmilla ohjaajilla on sujuva ruotsin kielen suullinen ja kirjallinen taito ja koulutus ja kokemus kasvatus- ja nuorisotyöstä.

Hankkeen kokonaisarvo on noin 400 000 euroa. Hallinnollisesti toiminta tulee sijoittumaan Turun kaupungin nuorisopalveluissa alueellisen nuorisotyön vastuualueen alaisuuteen.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (5)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Johan Mannen
Tasa-arvoako?
Luulisi ettei 2020-luvulla tällainen eriarvoistaminen olisi mahdollista. Suomen ja muiden kielisten syrjivää toimintaa, ja mihin hintaan?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Tasa-arvoako?
Johan Mannen arvelee ja kysyy: "Luulisi ettei 2020-luvulla tällainen eriarvoistaminen olisi mahdollista. Suomen ja muiden kielisten syrjivää toimintaa, ja mihin hintaan?"

Olisikohan niin ettei Johan ole oikein ymmärtänyt uutisen tätä kohtaa:
"Hankinnan taustalla kerrotaan olevan Turun kaupungin nuorisopalveluiden henkilöstövaihdoksista seuranneet rekrytointivaikeudet ruotsinkielisen työvoiman suhteen. Lisäksi kaupungin nuorisopalveluilla on erinomaisia kokemuksia palveluntuottajien toteuttamasta nuorisotilatyöstä, sillä vastaava malli on käytössä Hansan kauppakeskuksen ja Halisten alueen nuorisotiloissa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
S.F.
Sitä paremman sorttista segregaatiota?
"Turun keskustaan aukeaa uusi ruotsinkielinen nuorisotila"
- Eikö tämä lisää segregaatiota? Olisiko kuitenkin parempi, että nuorisotilat olisivat kaikille nuorille yhteisiä, mutta niissä olisi vähintään yksi ruotsinkielinen ohjaaja.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Hietamies_Willem_Heikki
Vast: Sitä paremman sorttista segregaatiota?
@S.F.
"- Eikö tämä lisää segregaatiota?"

Ei, mainittu projekti ei suinkaan eskaloi segregaatiota, sillä simultaanisesti sen lanseeraus- ja stabilointiaikaikkunan kanssa synkronoidaan myös toinen, humaaniin fuusioitumiseen targetoiva ja sitä potentioiva rajattu spatiaalinen kapasiteetti, jonka funktiona priorisoidusti on enabloida sivistyssanoja kernaasti vokabulaarissaan kultivoivien, Turun Sanomat-sähkökustanteen suojissa operoivien yksilötahojen spontaanien keskinäisten interaktioiden intensifioiminen, riippumatta mainittujen tahojen nimimerkikseen omaksumien merkkijonojen denotatiivisesta tai konnotatiivisesta pueriilisuudesta. Myös S.F. on, argumentum ad consequentiam, näiltä osin sinne tervetullut!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Angus
Vast: Sitä paremman sorttista segregaatiota?
Ellei nuorisotilaan kielletä pääsyä suomenkielisiltä, niin ei kai se ole segregaatiota tai syrjintää. Onhan Turussa paljon oletusarvoisesti suomenkielisiä nuorisotiloja. Oletan, että ruotsinkieliset nuoret voivat vapaasti käydä niissä. Kannattaako heidän esiintyä siellä ja vaatia muita asioimaan kanssaan ruotsiksi - ja kannattaako suomenkielisen mennä ruotsinkieliseen nuorisotilaan ja esiintyä ja vaatia palvelua siellä suomeksi, no jaa... Ei ehkä, jos haluaa viettää mukavaa, rentoa iltaa. Mutta ellei pääsyä evätä, ei asiassa varmaan mitään varsinaista virhettä tehdä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.