Mielenterveys

Kriisipuhelimeen ennätysmäärä yhteydenottoja – yhä useampi soittaja akuutissa itsemurhavaarassa

JANE ILTANEN

Viime vuonna Mieli ry:n Kriisipuhelimeen tuli jälleen ennätysmäärä yhteydenottoja, yhteensä yli 300 000. Joulukuu oli viime vuoden kiireisin kuukausi.

Vielä syksyllä 2019 ennen pandemiaa Mieli ry:n Kriisipuhelimessa käytiin kuukausittain keskimäärin reilut 40 keskustelua, joissa päivystäjä arvioi soittajan olevan akuutissa itsemurhavaarassa. Viime syksynä vastaavia keskusteluja oli kolme kertaa enemmän eli lähes 120 kuukaudessa. Joka kolmas itsetuhoisista soittajista oli nuori nainen.

– Nuorten ahdistuneisuus näkyy myös Kriisipuhelimessa. Itsetuhoiset soitot ovat lisääntyneet valtavasti. Muutenkin alle 30-vuotiaiden soittajien määrä on melkein tuplaantunut poikkeusolojen aikana, sanoo kriisipuhelintoiminnan päällikkö Susanna Winter.

Mieli ry:n mukaan akuutiksi itsemurhavaaraksi lasketaan soitot, joissa soittaja on lähiaikoina yrittänyt itsemurhaa tai hänellä on valmis itsemurhasuunnitelma. Keskustelu usein rauhoittaa tilanteen, ja Tilastokeskuksen tietojen mukaan itsemurhien määrä ei ole lisääntynyt.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Yleensä akuutissakin itsemurhavaarassa olevan soittajan tilanne rauhoittuu keskustelun aikana. Moni soittaja sanoo puhelun lopuksi, ettei aio satuttaa itseään, kertoo Winter.

Tarvittaessa Kriisipuhelin-päivystäjät ottavat vielä yhteyttä viranomaisiin ja soittajaa motivoidaan kertomaan sijaintinsa ja puhelinnumeronsa avun saamiseksi.

Suurin syy Kriisipuhelimeen soittamiseen on paha olo, jonka takana on erityisesti ahdistuneisuutta ja masentuneisuutta.

– Pandemian aikana uutena asiana soittajien puheissa ovat nousseet pelot. Nyt tammikuussa puhelut ovat olleet taas enemmän samankaltaisia kuin poikkeusajan alussa, toteaa Winter.

Mieli ry:n Kriisipuhelimeen voi ottaa yhteyttä, kun tarvitsee keskusteluapua omaan tai läheisen vaikeaan elämäntilanteeseen. Suomenkielinen linja päivystää vuoden jokaisena päivänä 24/7 numerossa 09 2525 0111. Ruotsinkieliset voivat soittaa päivystysaikoina numeroon 09 2525 0112 ja arabian- ja englanninkieliset numeroon 09 2525 0113. Lisätiedot mieli.fi/kriisipuhelin

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (1)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Julle
Sitä saa mitä pyytää🥲
Olisko viisasta päättäjien nöyrästi tunnustaa tosiasiat ja reivata toiminta totuuden tielle. Näin käy kun hylätään ikiaikaiset kestävät arvot jotka ovat kantaneet yli vuosituhansien kansakuntaa ja yksilöitä jotka perustavat elämänsä niiden varaan.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.

Luitko jo nämä?