Lapset

Lasten huoltajat tyytyväisiä koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaan Turussa – kehittämistä kaipaavat tilat ja ryhmäkoot

RIITTA SALMI
Kuvituskuva.
Kuvituskuva.

Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaan ollaan Turussa tyytyväisiä, osoittaa kaupungin tekemä asiakaskysely. Kyselyyn vastanneista huoltajista yli 95 prosenttia koki, että toiminta-aika vastaa tarpeita ja lähes kaikki vastanneet lapset kokivat aamu- ja iltapäivätoimintapaikat turvallisiksi.

Aamu- ja iltapäivätoiminnan huoltajien ja lasten kyselyssä palveluntuottajien ja kaupungin oman toiminnan vastaukset olivat pääsääntöisesti hyvin samansuuntaisia ja kyselyssä annetut arvot olivat tasalaatuisia koko Turun kaupungissa.

– Kysely osoittaa, että aamu- ja iltapäivätoimintaa tuotetaan suhteellisen tasalaatuisena Turun kaupungissa, riippumatta siitä kuka aamu- ja iltapäivätoiminnan palvelua kaupungissa tuottaa, ja tämä on ehdottomasti hyvä viesti meille toiminnan järjestäjinä, sanoo tiedotteessa aamu- ja iltapäivätoiminnan palvelupäällikkö Sari Nummila-Piispanen.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kyselyssä esille nousseita kehittämistä vaativia asioita olivat tilat, yhteistyö koulun kanssa, suuret lapsiryhmät ja lasten tukeen liittyvät asiat. Lisäksi vielä nykyistä enemmän toiminnassa tulisi kiinnittää huomiota kiusaamisen vastaiseen työhön.

Turun kaupungin mukaan nämä kehityskohdat ovat ovat järjestäjälle jo tuttuja.

Iltapäivätoiminnan tiedottamiseen oltiin pääosin tyytyväisiä, mutta maksualennuksista asiakkaat toivoivat lisää tietoa.

Ohjaajien kyselyssä erottui toive yhteistyön ja tiedonkulun kehittämisestä koulujen ja aamu- ja iltapäivätoiminnan välillä sekä tuen tarpeessa olevien lasten riittävän laadukas toiminta.

Kyselyn tulokset on käyty läpi kaupungin oman toiminnan ja palveluntuottajien kanssa ja ohjaajat ovat käyneet läpi oman toimipaikkansa yksilöidyt vastaukset. Jokainen toimipaikka tiedottaa kyselyn tuloksista ja toimenpiteistä suoraan huoltajille.

Kyselyn tuloksia käytetään toiminnan suunnittelussa ja kehittämisessä.

Aamu- ja iltapäivätoiminnan asiakaskysely huoltajille ja lapsille toteutettiin samanaikaisesti koko Turun alueella marraskuussa. Lisäksi aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaajille toteutettiin erillinen kysely.

Iltapäivätoiminnan huoltajien ja lasten kyselyyn vastasi yhteensä 403 henkilöä. Yli 60 prosenttia vastaajista on ensimmäisen luokan oppilaiden huoltajia tai lapsia. Ohjaajien kyselyyn vastasi 96 ohjaajaa.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.