Koronanyrkki

Koronatapausten määrä voimakkaassa nousussa Varsinais-Suomessa – ei muutoksia voimassa oleviin suosituksiin

ARI-MATTI RUUSKA
Koronatartunnat ovat nousseet kaikissa ikäryhmissä, ja nuorten osuus on korostunut.
Koronatartunnat ovat nousseet kaikissa ikäryhmissä, ja nuorten osuus on korostunut.

– Epidemia on kiihtynyt 50 prosenttia viikon aikana ilmaantuvuuden osalta, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaava lääkäri Harri Marttila kommentoi tiedotteessa.

14 vuorokauden ilmaantuvuus Varsinais-Suomessa on 100 000:a asukasta kohti 1519 eli voimakkaassa nousussa. Viikko sitten ilmaantuvuus oli 1061.

Positiivisten näytteiden osuus on nyt 33,3 prosenttia. Noin puolet tartunnoista todetaan Turussa ja toinen puoli muissa kunnissa sairaanhoitopiirin alueella.

Nuorten aikuisten (20–29-vuotiaiden) osuus tartunnoista on Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin mukaan yhä korostunut viime viikon aikana, mutta tapausmäärät ovat silti nousseet kaikissa ikäryhmissä.

Tartunnanjäljitys on pahasti ruuhkautunut monissa kunnissa.

– Tämä on johtanut myös siihen, että emme enää kehota kaikkia positiivisen kotitestituloksen saaneita henkilöitä jatkossa hakeutumaan terveydenhuollon tekemään varmistustestiin vaan ainoastaan niitä, joiden on välttämätöntä saada virallinen varmistus infektiostaan, Marttila toteaa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kolmannet rokotukset ovat edistyneet hyvin Varsinais-Suomessa. 12 vuotta täyttäneistä varsinaissuomalaisista 86,3 prosenttia on saanut kaksi koronarokotusannosta ja 42,9 prosenttia kolme annosta.

Myös lasten rokotukset ovat alkaneet hyvin Varsinais-Suomessa. 5–11-vuotiaille on annettu jo yli 9000 ensimmäistä annosta.

– Niistä, jotka ovat saaneet kaksi rokotusta, jo liki puolet on saanut myös jo kolmannen annoksen, sanoo Marttila.

Ensimmäisiä rokotteita annetaan yhä noin 700 annoksen viikkovauhtia 12 vuotta täyttäneille.

Tyksissä on 19 koronapotilasta, joista viisi on tehohoidossa.

Puolet sairaalahoitoon saapuneista koronaviruspositiivisista potilaista on hoidossa koronaviruksen aiheuttamien oireiden vuoksi, muilla ensisijainen sairaalahoidon aiheuttaja on jokin muu sairaanhoidollinen syy. Heillä korona on todettu lisälöydöksenä. Jälkimmäiseen ryhmään kuuluu esimerkiksi muuten terveitä synnyttäjiä, joilla on todettu korona.

– Omikronin kyky aiheuttaa vaikea tautimuoto on onneksi tähän mennessä aikaisempia variantteja matalampi, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Mikko Pietilä sanoo tiedotteessa.

Tehohoidon tarve on siitä huolimatta yhä korkea.

– Mikäli tehohoidon tarve yhä kasvaisi, meidän tulisi ajaa alas elektiivistä toimintaa eli suunniteltuja leikkauksia. Toistaiseksi toimenpiteitä on onneksi jouduttu siirtämään melko vähän, Pietilä sanoo.

Varsinais-Suomen koronakoordinaatioryhmä ei tehnyt muutoksia voimassa oleviin suosituksiin kokouksessaan 18. tammikuuta 2022.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (5)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Humanisti
Vastuukysymys
Olen pyrkinyt välttämään julkisia kulkuneuvoja nyt koronan aikaan, mutta hämmästyin kovasti, kun bussissa matkustaessani huomasin usean olevan ilman maskia. Etenkin nuoret miehet ovat turhan huolettomia. Ehkä he ajattelevat, että heidän kohdallaan tauti on lievä. Näin monen kohdalla onkin, mutta joukossa saattaa matkustaa myös mm. astmaatikkoja, diabeetikkoja tai sydänsairaita. Niitä sairastavat myös nuoret ihmiset. Fölistä kerrotaan, että he eivät voi tehdä muuta kuin valistaa. Mikseivät voi? Muualla Euroopassa maskitta matkustaminen ei onnistu.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
DALIT
Vast: Vastuukysymys
Eiköhän se ole tullut selväksi ettei näistä markettien halpamaskeista ole mitään hyötyä, vaikutus on vain psykolooginen.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Hima-Hönö
Vast: Vastuukysymys
Se ainakin tuli selväksi ettei DALIT ymmärtänyt tai kommentoinut kysymystä Mikseivät voi?

Kyseessä on lakiasia ja edes hallitus ei voi antaa asiassa määräystä ilman lakimuutosta.
Se miten muualla toimitaan ei vaikuta Suomessa Fölin päätöksiin toimintatavoista.
Esim. Nobina on ulkomaalaisomisteinen firma mutta toimii Suomen lakien mukaan.
Tämä tuosta ja maskeista ei mitään.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
DALIT
Vast: Vastuukysymys
Kai tässä joku viisaus sittenkin piilee, onhan päivänselvää ettei lakeja muutella ja määräyksiä anneta asiasta mistä ei ole mitään hyötyä kenellekään.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Hima-Hönö
Vast: Vastuukysymys
Dalit: Kantasi on perustellusti ilmaistu. Kiitän.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.