Sääennusteet

Myrskytuhot jääneet odotettua pienemmiksi Varsinais-Suomessa – merellä tuuli yltyi puuskissa yli hirmumyrskyrajan

MARTTIINA SAIRANEN
Varsinais-Suomeen on odotettavissa myrskytuulia. Vuosi sitten Toini-myrsky pöllytti Lounais-Suomea. Arkistokuva.
Varsinais-Suomeen on odotettavissa myrskytuulia. Vuosi sitten Toini-myrsky pöllytti Lounais-Suomea. Arkistokuva.

Varsinais-Suomea maanantaina aamuyöllä ja aamulla riepotellut myrsky jäi odotettua pienemmäksi. Eniten vahinkoa syntyi saaristossa ja lounaisilla merialueilla, jossa tuuli äityi jopa hirmumyrskypuuskiin.

Forecan mukaan hirmumyrskypuuskan raja 33 metriä sekunnissa ylitettiin muun muassa Kustavin Isokarilla, jossa lukemaksi mitattiin 35 metriä sekunnissa.

Lounaisilta merialueilta voimakkaimmat tuulet väistyivät jo aamupäivän aikana, mutta maa-alueilla jopa paikallisia tuulituhoja aiheuttavia, yli 15 metriä sekunnissa puhaltavia puuskia on vielä odotettavissa iltapäivän aikana. Ilmatieteenlaitoksen maa-alueiden tuulivaroitus on voimassa kello 15 asti.

Varsinais-Suomen pelastuslaitos varautui myrskyn tuloon jo sunnuntai-iltana. Päivystävän palopäällikön Juha Virron mukaan myrsky ja sitä myötä tuhot jäivät odotettua pienemmiksi.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Vielä eilen illalla ennuste näytti voimakkaalta myrskyrintamalta, jonka mukaan nostimme valmiutta. Vahvistimme sisäistä toimintaa ja ilmoitimme aluesopimuspalokuntakentälle myrskyn tulosta. Myös yhteistyöviranomaisten kanssa käytiin tarvittavat keskustelut. Nyt näyttää, että myrskyn vaikutukset ovat pelastuslaitoksen osalta tähän mennessä olleet melko vähäiset. Suurimmat murheet ovat olleet saaristossa Houtskär ja Uusikaupunki akselilla. Odotimme paljon, paljon pahempaa.

Aamun aikana pelastuslaitokselle on kertynyt kolmisenkymmentä vahingontorjuntatehtävää.

– Kaikki tehtävät ovat syntyneet aamuviiden jälkeen. Käytännössä kaikki tehtävät ovat olleet kaatuneita puita, Virto kertoi maanantaiaamuna yhdeksän aikaan.

Tuulista säätä on luvattu myös tuleville päiville. Forecan ennusteen mukaan sää sahaa Suomessa kylmästä lauhaan ja sateisesta kuivaan. Päivien välinen vaihtelu on suurta ja säätilanne on otollinen myrskyille.

– Nyt seurannassa on loppuviikolle ennustetun myrskyn kehittyminen, Virto sanoo.

Kaatuneiden puiden lisäksi myrsky on katkonut laajasti sähköjä lounaisessa Suomessa. Turku Energia tiedotti aamuisista sähkökatkoista Turun Saramäen, Paimalan, Moision ja Kanervamäen alueilla.

Syynä oli sähköverkon vika, joka havaittiin noin puoli kahdeksan aikaan. Sähkökatkoista kärsiviä talouksia oli vian alkaessa noin 747.

Sähköt saatiin palautettua asiakkaille hieman aamukahdeksan jälkeen. Vian syystä ei toistaiseksi ole tietoa.

Myös Carunan häiriökartan mukaan yhdeksän aikaan aamulla sähköttä oli lähes 3000 taloutta Lounais-Suomessa. Kustavissa, Maskussa, Eurassa ja Uudessakaupungissa on aamulla ollut useita satoja sähköttömiä talouksia, Paraisilla jopa 1500.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ruskolla sähköttömiä talouksia on ollut 44 ja Naantalissa muutamia yksittäisiä.

Fintraffic varoitti maanantaiaamuna autoilijoita huonosta ajokelistä maan länsi-, etelä- ja pohjoisosassa. Sakeat lumisadekuurot saavat ajokelin erittäin huonoksi, ja myös puuskittainen tuuli haittaa liikennettä.

Myös Turun liikennekeskus muistutti aamulla petollisen liukkaista jalkakäytävistä, sillä lunta on satanut runsaasti ja alla voi olla jäätä.

Paraisilla Keistiön lossilla lauttaliikenne keskeytettiin kello 6.30 alkaen toistaiseksi huonon sään vuoksi, mutta tilanne palautui normaaliksi jo ennen puoli kahdeksaa. Sen sijaan Norrskatan lautta ei kulje kovan tuulen vuoksi.

Åbo Underrättelser kertoo, että varalautta Replot 2 on irronnut hinausköysistään ja ajautunut Galtbyssä lahdenpohjukkaan.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (1)

Vanhimmat ensin
Vastaa
PETER FREDRIKSSON
Replot 2
Lautta irtosi oletettavasti kiinnitysköysistä.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.