Väkivalta

Poliisi otti kiinni hoitajaa väkivallalla uhanneen henkilön Satakunnantien koronarokotuspisteellä

MARTTIINA SAIRANEN
Koronarokotusvastaanotolla on ollut vaaratilanne aiemminkin.

Turussa Satakunnantien koronarokotusvastaanotolla tapahtui tänään tapaninpäivänä noin kello kolmen aikaan iltapäivällä vaaratilanne, kun hoitajaan kohdistui vakavan väkivallan uhka. Tekijä on otettu kiinni. Lounais-Suomen poliisi ei ota vielä kantaa siihen, miten uhkailu käytännössä tapahtui.

– Virkamieheen tai hoitohenkilökuntaan kohdistuva väkivallan uhka ei käy laatuun. Otamme asian vakavasti, kommentoi komisario Joonas Tikka Lounais-Suomen poliisista.

Poliisi tiedotti asiasta Twitterissä.

Satakunnantien rokotusvastaanotolla tapahtui uhkaava tilanne myös marraskuussa, kun noin 40-vuotias mies käyttäytyi aggressiivisesti ja kävi käsiksi kolmeen henkilöön. Häntä epäiltiin tuolloin lievistä pahoinpitelyistä.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (9)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Jhk
Mihin tämä maailma on menossa. Väkivallalle ei saa antaa valtaa!.😡
-Päihteillä varmaan myös oma osansa aggressiiviseen käytökseen + mielenterveydelliset ongelmat.🤔
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: Mihin tämä maailma on menossa, (persut🤔). Väkivallalle ei saa antaa valtaa!.😡
Mistä tiedät, että kyse oli persusta? Voidaanko elokapina tai kommunismi pois sulkea?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Normaalipainoinen_Laitetoimittaja
Vast: Mihin tämä maailma on menossa. Väkivallalle ei saa antaa valtaa!.😡
@Mankala

Veikkaisin kommunismia tässä keississä. Rokotteet kuuluvat kansalle!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Mihin tämä maailma on menossa. Väkivallalle ei saa antaa valtaa!.😡
Vähän muistelua.
Tilasin meidän perheen rokotusajat 22.12. ja oltiin sitten eilen siellä parisen tuntia ennen välikohtausta.
Kaikki sujui hyvin rauhallisesti ja samalla rivakasti. Oli kahden sortin asiakkaita, oli ajan varanneita ja oli pop-up asiakkaita jotka olivat tulleet kokeilemaan onneaan. Ilmeisesti ajan varanneita ei ollut kovin paljon koska näitä pop-up asiakkaita kovaan tahtiin huudettiin rokotettavaksi. Pysäköintitilaa ei kovin paljon tuolla ole mutta paikkoja tuntui koko ajan olevan vapaana.
En siis yritä lähteä edes arvailemaan että mikä tuon uhkailun laukaisi.

Nimimerkki Ladolcevita muuten toivoi että olisi vartija aina paikalla.
Kyllä siellä vartija oli paikalla meidän perheen käynninkin aikana, lienee paikalla aina.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
zmrzlina
Vast: Mihin tämä maailma on menossa. Väkivallalle ei saa antaa valtaa!.😡
Elokapina voitanee sulkea pois, sillä rokotuksilla ei ole mitään tekemistä liikkeen tavoitteiden kanssa. Kommunisteillakaan ei taida olla aatelisia syitä vastustaa tai himoita rokotetta

Persu olisi siinä mielessä näistä todennäköisin, jos henkilön tarkoituksena oli häiritä rokotuksia mutta motiivistahan ei vielä ole tietoa. Ja vielä suuremmalla todennäköisyydellä uhkailun takana ei ollut aatetta laisinkaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Jannis_H
Vast: Mihin tämä maailma on menossa. Väkivallalle ei saa antaa valtaa!.😡
Kukaan ei tule ikinä saamaan tällä palstalla otsakkeeseen negatiivisessa valossa Vihreitä, sossuja tai vassareita.

Suomi on Saksan tiellä mitä tulee laillisen puolueen äänestäjien syrjimiseen.
Demokratian kanssa sillä ei enää ole mitään tekemistä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Normaalipainoinen_Laitetoimittaja
Vast: Mihin tämä maailma on menossa. Väkivallalle ei saa antaa valtaa!.😡
@Jannis_H

"Suomi on Saksan tiellä mitä tulee laillisen puolueen äänestäjien syrjimiseen."

No sano muuta! Eilenkin näin, kun valtapuolueita selvästi edustavat henkilöt työnsivät katukäytävällä ojaan oppositiopuoluetta kannattavia rehtejä kansalaisia, ja vielä karkeasti nauraen jatkoivat matkaansa!

Menin hätiin, autoin opposition kannattajat ojasta, yhdelle heistä vielä annoin takkinikin lainaksi, hän kiitti kauniisti.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Ladolcevita
Vartija paikalle vakituisesti
Ei tuommoinen voi jatkua
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Leif Michaelsson
Hölmö
Erimielisyys ei oikeuta väkivaltaa.