Aluevaalit

Turun Sanomien vaalikone on auki: Löydä oma ehdokkaasi aluevaaleissa

Aivan uudet vaalit, aluevaalit järjestetään tammikuussa. Vaalit käydään siksi, että Suomessa tehdään yksi lähihistorian suurimpia uudistuksia. Kunta ei enää vuoden 2023 alusta järjestä sosiaali- ja terveyspalveluja. Ne siirtyvät hyvinvointialueille, joiden päättäjät valitaan.

Vaalit ovat tärkeät siksi, että esimerkiksi terveyskeskukset, hammashuolto, erikoissairaanhoito, vanhusten- ja vammaisten palvelut, sosiaalihuolto, lastensuojelu ja pelastustoimi ovat jatkossa hyvinvointialueiden toimintaa. Aluevaltuutetut päättävät miten palvelut järjestetään. Palvelut rahoittaa valtio ja rahaa on rajallinen määrä.

Siirry tästä suoraan Turun Sanomien aluevaalikoneeseen.

Turun Sanomien aluevaalikone on tehty yhteistyössä Alma Mediaan kuuluvan Iltalehden ja useiden maakuntalehtien kanssa. Vaalikone julkaistaan myös TS-Yhtymän muiden lehtien verkkosivuilla.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ehdokkaille vaalikone on ollut auki jo joulukuun alusta asti ja sulkeutuu 29. joulukuuta.

Aluevaalikoneessa ehdokkaat vastaavat 15 kaikille yhteiseen väitteeseen.

Lisäksi ehdokkaille esitetään kymmenen Varsinais-Suomen hyvinvointialuetta koskevaa väitettä.

Näihin Varsinais-Suomea koskeviin väitteisiin aluevaaleissa ehdokkaina olevat pääsevät vastaamaan:

1. Jokaisessa Varsinais-Suomen kunnassa pitää olla vähintään yksi sosiaali- ja terveysasema.

2. Varsinais-Suomessa pitää ottaa käyttöön palvelusetelit hoitoon pääsyn varmistamiseksi.

3. Erikoissairaanhoitoon pääsy vaikeutuu sote-uudistuksen vuoksi.

4. Hyvinvointialueen pitää hankkia omistukseensa käyttämänsä sote-kiinteistöt siirtymäajan jälkeen.

5. Hyvinvointialueen muut kunnat jäävät päätöksenteossa Turun jalkoihin.

6. Paloautot ja ambulanssit tulevat nopeammin paikalle, kun hyvinvointialue aloittaa.

7. Koulujen terveydenhuollon, kuraattorien ja koulupsykologien palvelut heikentyvät uudistuksen myötä.

8. Hyvinvointialueen omien vanhusten hoivakotien pitää sijaita suurimmissa taajamissa.

9. Saloon pitää keskittää sote-keskuksen palveluita, joita käyttävät myös naapurikuntien asukkaat.

10. Psykiatrisen sairaanhoidon keskittäminen Turkuun heikentää psykiatrian palveluita muualla Varsinais-Suomessa.

Kaikkien vaalikoneyhteistyössä mukana olevien medioiden yhteisissä väitteissä pyydetään kantaa esimerkiksi siihen, voidaanko digi- ja etävastaanotoilla korvata terveys- ja sosiaalihuollon lähipalveluja.

Yksi väitteistä koskee maakuntaveron käyttöönottoa. Hoitohenkilökunnan pulaan puututaan kahdella väitteellä. Ne ovat seuraavat:

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

1) Hoitajille pitää maksaa lisää palkkaa, vaikka se johtaisi kulujen kasvamiseen.

2) Sosiaali- ja terveysalan henkilöstöpulaa täytyy helpottaa palkkaamalla työntekijöitä ulkomailta.

Palvelujen rajallinen rahoitus on myös ehdokkaiden pohdittavana. Aluevaalikoneessa heiltä kysytään mielipidettä seuraavasti: Jos rahat meinaavat loppua, mieluummin nostetaan veroja kuin karsitaan palveluita.

Lisäksi vaalikoneessa on viisi yhteistä, yleistä arvoihin liittyvää väitettä.

Varsinais-Suomen hyvinvointialueen valtuustoon pyrkii maakunnassa yhteensä 742 ehdokasta. Ehdokasasettelu päättyi 14. joulukuuta.

Ehdokkaista 392 on miehiä ja 350 naisia. Ehdokkaiden keski-ikä on 49 vuotta. Valtaosa ehdokkaista, 278, on 45–60-vuotiaita. Yli 60-vuotiaita ehdokkaiden joukossa on 174. Alle 30-vuotiaita on 64 ehdokasta.

Täysillä listoilla eli 98 ehdokkaalla vaaleihin lähtevät Vasemmistoliitto, vihreät, kristillisdemokraatit, keskusta, Perussuomalaiset ja Sdp.

Myös kokoomuksella on täysi lista, mutta puolue on vaaliliitossa Rkp:n kanssa. Vaaliliitosta johtuen Varsinais-Suomessa on 83 kokoomuslaista ehdokasta ja 15 rkp:n ehdokasta.

Pienimmistä puolueista eniten ehdokkaita on Liike Nytillä, joka asetti Varsinais-Suomessa ehdolle 27 henkilöä. Perussuomalaisista lähtöpassit saanut ja uuden puolueen perustaneen Ano Turtiaisen Valta kuuluu kansalle -puolue keräsi Varsinais-Suomessa listoilleen 17 ehdokasta. Piraattipuolueella on Varsinais-Suomessa kuusi ehdokasta. Yhdellä ehdokkaalla vaaleihin lähtevät maakunnassa Liberaalipuolue, Kansalaispuolue ja Kristallipuolue.

Lisäksi Varsinais-Suomen aluevaltuustoon pyrkii kolme sitoutumatonta ehdokasta.

Oikeusministeriö vahvistaa ehdokasasettelun ja ilmoittaa ehdokkaille äänestysnumerot 23. joulukuuta Eli jouluaaton aattona. Aluevaltuustot aloittavat toimintansa maaliskuussa 2022.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

FAKTA

Aluevaalit tammikuussa

Aluevaaleilla valitaan 21 hyvinvointialueen aluevaltuustot, joiden tehtävänä on sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen järjestäminen alueellaan.

Valtuutettuja valitaan 59–89 hyvinvointialueen asukasluvun perusteella.

Varsinais-Suomeen valitaan 79 aluevaltuutettua.

Yhteensä 742 ehdokasta pyrkii Varsinais-Suomen hyvinvointialueen valtuustoon.

Helsingissä ei järjestetä vaaleja, koska kaupunki ei ole hyvinvointialue, eikä kuulu mihinkään hyvinvointialueeseen. Ahvenenmaalla ei myöskään järjestetä vaaleja.

Ensimmäisten aluevaalien vaalipäivä on sunnuntai 23. tammikuuta 2022.

Ennakkoäänestys kotimaassa on 12.-18. tammikuuta 2022 ja ulkomailla 12.-15. tammikuuta 2022.

Aluevaltuustot aloittavat työnsä maaliskuussa 2022.

Lähde: Oikeusministeriön vaalit.fi-verkkosivut.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (6)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Aapeli
Juu
Aika huono idea tuollainen vaalikone. Ehkä parempi olisi pelkkä nappula, että arvotaan sinulle ehdokas.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Hety
Vast: Juu
Samaa mieltä.

Vaalikoneen laatija saa kysymyksien asettelulla valtaa enemmän kuin ehdokkaat.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Minusta
Vast: Juu
Ei ole huono idea! Olen kerrankin paneutnut vaalikoneeseen ja nyt huomaan, miten saan vertailtua vastauksiamme, näen kenet skippaan heti pois, saan parempaa näkemystä asioihin ja huomaan jopa itse ajatelleeni jonkin kysymyksen kohdalla tyhmästi. Olen myös löytänyt varteenotettavan ehdokkaan. Näitä vaaleja ei kannata jättää väliin eikä varsinkaan äänestää kasvojen tai vaalikarkkien mukaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Juu
Jorma: "Ehkä parempi olisi pelkkä nappula, että arvotaan sinulle ehdokas."

Olivatko kysymykset kenties liian haasteellisia?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Vanhamamma
Suurin osa kysymyksistä huu haata
" Paloautot ja ambulanssit tulevat nopeammin paikalle, kun hyvinvointialue aloittaa". On tässäkin varsinainen kysymys. Neliveto sähköautolla sitten tulevaisuudessa?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Esko
Vast: Suurin osa kysymyksistä huu haata
Tärkeämpää on lukea ehdokkaiden kommentit. Oma ja ehdokkaan täplä voi olla kaukana toisistaan ja silti ollaan samaa mieltä itse asiasta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.

Lue myös nämä yhteistyö­kumppanimme artikkelit