Kyläkaupat

Varsinais-Suomeen myönnetty toiseksi eniten kyläkauppatukia

Ruokavirasto on myöntänyt kyläkauppatukea 178 kyläkaupalle. Tavoitteena on maksaa tuki viimeistään alkuvuodesta 2022. Maaseudun päivittäistavarakaupoille tarkoitettu kyläkauppatuki oli toista kertaa haettavana tänä syksynä. Tämän syksyn haussa tukialue oli aiempaa laajempi ja tuki myönnettiin lähes kaikille tukea hakeneille kauppiaille.

Alueellisesti eniten tukea myönnettiin kyläkaupoille Lapissa (18 kauppaa). Toiseksi eniten tuen saavia kyläkauppoja on Varsinais-Suomessa ja Pohjois-Pohjanmaalla (kummassakin 16).

Kyläkauppatukeen varattu määräraha jaetaan tukea saaneiden kyläkauppojen kesken. Tuki on hieman alle 11 000 euroa kyläkauppaa kohden. Myymäläautopalvelua tarjoava kyläkauppa saa noin 15 000 euron tuen.

Tuen ehtona on, että kyläkauppa toimittaa selvityksen tuen käyttämisestä vuonna 2023.

Tuen tarkoitus on edistää maaseudun palveluiden saatavuutta. Ruokavirasto korostaa tiedotteessaan kyläkauppojen merkitystä sekä maaseudulla vakituisesti asuville että mökkeilijöille ja muille matkailijoille. Ne tarjoavat päivittäistavarapalveluiden lisäksi esimerkiksi käteisnosto-, posti- ja apteekkipalveluita.

Kyläkauppatukea aiemmin saaneet kauppiaat ovat käyttäneet tukea esimerkiksi kauppansa palveluvalikoiman ylläpitämiseen ja monipuolistamiseen.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.