Useissa Raision kouluissa ja päiväkodeissa on todettu koronatartuntoja
Pasalan päiväkodin tiloissa 7–8. joulukuuta olleella henkilöllä on todettu koronavirustartunta, kertoo Raision kaupunki. 15 altistunutta on asetettu karanteeniin.
Myös Pasalanpuiston päiväkodissa on 8.–10. joulukuuta ollut henkilö, jolla on myöhemmin todettu koronatartunta. 14 altistunutta on asetettu karanteeniin.
Kahdella Vaisaaren koulussa 8.–10. joulukuuta olleella henkilöllä on todettu tartunta. Yhteensä seitsemän altistunutta on asetettu karanteeniin. Lisäksi kahdella Ihalan koulussa 9–10. joulukuuta olleella henkilöllä on todettu koronatartunnat, minkä myötä seitsemän altistunutta on asetettu karanteeniin.
Terveydenhuollon viranomaiset ovat aina yhteydessä kaikkiin karanteeniin asetettaviin.