Kirjalansalmen silta

Huoli heräsi ylinopeuksista Kirjalansalmen huonokuntoisella sillalla – valvontakamerat suitsimaan menoa

ARI-MATTI RUUSKA
Sillan kumpaankin päähän tulee valvontakamerat.

Kaarinan ja Paraisten välillä sijaitsevalle Kirjalansalmen sillalle on asennettu automaattivalvontakamerat suitsimaan ylinopeuksia. Sillalle on asetettu 50 km/h nopeusrajoitus sen kunnon turvaamiseksi siihen saakka, kunnes uusi silta on rakennettu. Ajonopeuksia on seurattu sillalla olevien nopeusnäyttötaulujen avulla. Nopeusnäyttötaulujen tietojen perusteella sillalla ajetaan jonkin verran ylinopeutta, ja suurin huoli kohdistuu raskaiden ajoneuvojen ylinopeuksiin. Näyttötaulujen keräämään tiedon perusteella noin 85 prosenttia autoilijoista noudattaa sillan nopeusrajoitusta. Ely-keskuksen mukaan kuitenkin huomattavan moni ajaa ylinopeutta. Automaattivalvontakameroiden lisäksi Kårlaxin alikulkukäytävään asennetaan raskaiden ajoneuvojen painoja mittaava laitteisto. Sen avulla seurataan raskaiden ajoneuvojen todellisia painoja. Ajonopeudella ja raskaiden ajoneuvojen massoilla ja etäisyyksillä on huomattava merkitys sillan rasitukselle.

Lisäksi raskaan liikenteen kuuluu pitää 60 m etäisyys muista ajoneuvoista, ja erikoiskuljetusten massoja on rajoitettu. Kaikilla näillä toimenpiteillä on Ely-keskuksen mukaan huomattava merkitys sillan rasitukselle.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Raskaat ajoneuvot aiheuttavat suurimmat liikkeet sillan kannelle ja riipputangoille. Yksittäisen raskaan kuljetuksen (76 t) merkitys sillan liikkeille ja rasitukselle on suuri. Siksi erikoiskuljetusten massoja joudutaan rajoittamaan. Mikäli Kårlaxin alikulkukäytävään asennettu mittaus osoittaa toistuvasti raskaiden ajoneuvojen ylipainoa, Ely-keskus voi pyytää paikalle poliisin valvontaa raskaiden ajoneuvojen painojen tarkastamiseksi. Raskaiden ajoneuvojen massatietoa voidaan hyödyntää myös uuden sillan suunnittelussa.

Uuden sillan valmistumiseen kuluu vielä useita vuosia.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (5)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Timo Viljanen
Kollektiivirangaistus taas tämäkin
Raskas liikenne sitä siltaa kuormittaa, eivät henkilöautot. Nopeusrajoitus pitäisi säätää koskemaan vain kuorma-autoja (ei koske pakettiautoja). ELYltä saisi varmaan poikkeusluvan tähän, jos siihen olisi vain halua! Mutta EI! Autoilijoita halutaan kyykyttää joka välissä ja tilanteessa kun se vain jollakin tavalla on mahdollista!
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Angus
Vast: Kollektiivirangaistus taas tämäkin
Onpa kummallinen asenne. Miten voi noin paljon häiritä se, että sillalla saa ajaa "vain" 50 km/h?

Vaikka raskas liikenne on tässä asiassa ratkaiseva, niin kyllä (kovaa ajavat) henkilöautotkin lisäävät rasitusta.

Käytännössä systeemi, että nopeusrajoitus on raskaalle liikenteelle merkittävästi muuta liikennettä alempi, on epäkäytännöllinen. Varsinkin kun tuolla tiellä sitä raskasta liikennettä on paljonkin, niin kyllähän se jarruttaa muuta liikennettä lähes yhtä tehokkaasti kuin nopeusrajoituskin. Voin vain kuvitella, miten timo viljaset ohittelisivat raskasta liikennettä keinolla jos toisellakin näiden ollessa "tien tukkona".
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
manterelainen
Vast: Kollektiivirangaistus taas tämäkin
Minustakin tuntuu oudolta ajatus, että h-autot ajaisivat nopeammin kuin raskas liikenne. Muistuu mieleen tarina Ruotsin siirtyessä oikeanpuoleiseen liikenteeseen: Ensin siirtyy raskas liikenne oikealle kaistalle ja viikon päästä muu liikenne.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Hima-Hönö
Vast: Kollektiivirangaistus taas tämäkin
Timo Viljanen siis tarkoittaa tai yrittää tarkoittaa että sillasta tulisi "ohituskaista".
Mikä rangaistus onnettomuuden sattuessa olisi koko liikenteen katkaisu raivaustöiden ajaksi.
Mitenkäs se meneekään tämä nykyaikainen MINÄMINÄ ajattelumalli.
Näissä nykyisissä liikennekeskusteluissa on jotenkin outoa aina syyllistää jotain toista ryhmää.
Kyllä lähtökohta pitäisi jokaisella olla oman vastuun ajattelumalli eikä oman oikeuden hokeminen.

Hyvää Joulua sekä rauhallista ja turvallista liikkumista myös toiset huomioiden.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
VKI
Raskaanliikenteen automaattivalvonta
Olipa hyvä idea. Puntarin yhdistäminen automaattikameraan ei liene ongelma. Tässähän olisi hyvä kehitysidea kaikille vilkasliikenteisille teille.