Kielet

Kela julkisti uuden äitiyspakkauksen etuajassa – ensikirja ensimmäistä kertaa saatavilla saamen kielillä

Kuvassa uuden äitiyspakkauksen laatikko. Kela julkisti vuoden 2022 pakkauksen poikkeuksellisesti etuajassa.
Kuvassa uuden äitiyspakkauksen laatikko. Kela julkisti vuoden 2022 pakkauksen poikkeuksellisesti etuajassa.

Kela julkaisee äitiyspakkauksen Ilo pisaroi! -ensikirjan ensi kertaa myös kolmella Suomessa puhutulla saamen kielellä. Saamenkieliset ensikirjat tulevat saataville vuoden 2022 alusta lähtien.

Lisäksi jokaisessa vuoden 2022 äitiyspakkauksen sisällä olevassa saatekirjeessä onnitellaan vanhempia ensimmäistä kertaa myös saameksi.

Saamenkielinen käännös ensikirjasta on aikaisemmin ollut saatavilla ainoastaan pohjoissaameksi, ja sen on voinut tulostaa verkosta pdf-tiedostona. Uudet saamenkieliset ensikirjat julkaistaan kahtena erillisenä painettuna kirjana, joista toisessa on teksti pohjois- ja inarinsaameksi ja toisessa koltansaameksi ja suomeksi.

Saamenkielisiä ensikirjoja voi tilata Kelasta vuoden 2022 alusta lähtien. Ne postitetaan asiakkaalle erikseen. Tilauksen voi tehdä Kelan saamenkieliseen puhelin- tai etäpalveluun tai lähettämällä sähköpostia osoitteeseen saame@kela.fi. Ohjeet ensikirjan tilaamiseen löytyvät myös jokaisen uuden äitiyspakkauksen sisältä.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Vuosina 2020 ja 2021 äitiyspakkauksen saaneet voivat tilata saamenkielisen ensikirjan poikkeuksellisesti myös takautuvasti. Tilauksen yhteydessä tarkistetaan, että perhe on saanut päätöksen äitiysavustuksesta ja valinnut äitiyspakkauksen rahallisen avustuksen sijaan.

Omakielisen ensikirjan tarkoitus on viestittää saamenkielisille vanhemmille, että äitiyspakkaus on myös heitä varten. Yhteisten leikki- ja lukuhetkien avulla saamen kielen käytöstä tulee luonteva osa lapsen elämää jo alusta lähtien. Ensikirjat voivat näin tukea myös uhanalaisten saamen kielten elvytystä, Kelan tiedotteessa todetaan.

Ilo pisaroi! -ensikirja (kirjan nimi saameksi Illu rišaida!, Ilo riškáttâl! ja Rämm kuäškknjâst!) kuuluu Sanoma Pron Oppi & ilo -tuotesarjaan, joka tukee lasten tietojen ja taitojen kehittymistä. Sen on kirjoittanut Sirpa Sironen-Hänninen, joka on lastenrunoilija, lastenhoitaja ja koulutettu satuhierontaohjaaja. Ensikirja on tarkoitettu 0–2-vuotiaille lapsille.

Ensikirjan pohjoissaamenkielisestä käännöksestä vastaa saamen kielen emeritusprofessori Pekka Sammallahti. Inarinsaamenkielisen käännöksen on tehnyt kielitieteilijä, toimittaja ja kirjailija Petter Morottaja. Koltansaamenkielisen käännöksen on tehnyt kääntäjä Hilkka Fofonoff.

Ensikirja on kuulunut suomalaiseen äitiyspakkaukseen vuodesta 1985 lähtien.

Kela julkisti vuoden 2022 äitiyspakkauksen poikkeuksellisesti jo 9. joulukuuta. Tavallisesti edellisen vuoden pakkaukset on jaettu vasta keväällä loppuun, mutta vuonna 2022 pakkaus vaihtuu jo alkuvuodesta.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kelan mukaan pakkauksen 43 erilaista tuotetta on valikoitu vastuullisuus edellä. Sisältö on vuoden 2022 pakkauksessa 7 tuotetta suppeampi kuin tänä vuonna. Tämä johtuu Kelan mukaan siitä, että tuotteiden laatua on korostettu hinnan sijaan.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (1)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Ilkka Reinne
Oikeaan suuntaan
Oikea suunta kun materiaalivalinnoilla parannetaan äitiyspakkausta ympäristönäkökulmia huomioiden.
Vielä kestovaippoja mukaan niin leikkautuu perheiden kulut jo ensiaskeleiden kynnyksellä ja jätemäärät pienenee!
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.