Kunniamerkit

Pormestari Minna Arvelle kunniamerkki itsenäisyyspäivänä

Ari-Matti Ruuska
Minna Arve saa Suomen Valkoisen Ruusun ensimmäisen luokan ritarimerkin.

Korkeimman kunniamerkin saa itsenäisyyspäivänä korkeimman hallinto-oikeuden presidentti Kari Kuusiniemi. Hänelle on myönnetty Suomen Valkoisen Ruusun suurristi.

Risto Silvola
Kari Kuusiniemi
Kari Kuusiniemi

Suomen Leijonan suurristin saa arkkiatri Risto Pelkonen.

Turun pormestari ja aikaisempi kaupunginjohtaja Minna Arve (kok) saa Suomen Valkoisen Ruusun ensimmäisen luokan ritarimerkin.

Suomen Leijonan Pro Finlandia -mitalin saa puolestaan Turun kaupunginteatterin taiteellinen johtaja Mikko Kouki.

Harvinaisemman Vapaudenristin ritarikunnan kunniamerkin saavat muun muassa komentaja Eero Auvinen ja eläkkeelle oleva läänin sosiaali- ja terveysneuvos Pekka Paatero, joka toimii Turun sotaveteraanien puheenjohtajana.

Turun Sanomat julkaisee korkeimmat kunniamerkit ja kaikki lounaissuomalaisille myönnetyt kunniamerkit sekä puolustushallinnon ja reservin ylennyksiä itsenäisyyspäivänä maanantaina.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (16)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Tänääntaas
Voi hyvää päivää
Vai Arve saa mitallin... Siitä että tuhoaa turkua, minkä kerkii
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Sivustaseuraaja
Vast: Voi hyvää päivää
Just niin. Jotkut saavat merkkejä työstään, toiset olemisestaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Hapansilakka-liike
Vast: Voi hyvää päivää
Samaa mietin, surettaa.
Eihän tästä puutu kuin valtakunnan tuhoajien Sannan, Marian ja Pekan "palkitseminen".
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
1350
Vast: Voi hyvää päivää
Hapansilakka-liike; "Eihän tästä puutu kuin valtakunnan tuhoajien Sannan, Marian ja Pekan "palkitseminen"."
No sepä.
En olisi kyllä ikinä uskonut, että kukaan/ketkään kykenisi näin tehokkaasti ja lyhyessä ajassa tuon tekemään, mutta he siihen kykenivät. Kyllä siitä jokin suorite-merkki täytyy saada. Jäävät kuitenkin Suomen historiaan, jota voivat sitten tulevat sukupolvet historiantunneillaan taivastella.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: Voi hyvää päivää
Onpa katkeraa palautetta. Ei ole näille kitisijöille ilmeisesti montaa merkkiä kilahtanut.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Angus
Vast: Voi hyvää päivää
Hapansilakka, onko Suomi tuhottu??!! Koska, miten? Miksi en ole huomannut?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
1350
Vast: Voi hyvää päivää
Angus; "Hapansilakka, onko Suomi tuhottu??!! Koska, miten? Miksi en ole huomannut?"
Ei sitä kontaminoitumista, rahojen lahjoittamista vastikkeetta ja itsenäisyydestä/päätösvallasta luopumista punaviherlasit päässä välttämättä aina tosiaan edes huomaa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Angus
Vast: Voi hyvää päivää
Mistä sen sitten näkee, että Suomi on tuhottu? Eikö yhteiskunta enää toimi? Vallitseeko anarkia? Kuolevatko ihmiset nälkään? Onko Suomesta joukkopako muualle (saivartelun ehkäisemiseksi: juu vähän on varsinkin aivovienti kasvanut, mutta tietääkseni Suomesta ei lähde vuosittain edes kymmeniä tuhansia, saati miljoonia ihmisiä)? Onko infra vakavasti vaurioitunut? Vai missä mielessä Suomi on tuhottu?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Tänääntaas
Voi hyvää päivää
😱
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Timo Laihinen
Kunniamerkit
Tässä Onnittelut kaikille sen saaville henkilöille.
Ovat sen ansainneet hyvällä ja ansiokkaalla työllä.

Hima-Hönö
Vast: Kunniamerkit
Arvon Timo Laihinen.
Sallithan että olen eri mieltä.
Niiden henkilöiden ansiomerkit ymmärrän ketkä puolustivat SUOMEA 1939 - 1945.
Mielestäni ansio asioista kuuluu KAIKILLE heille eikä pelkästään palkituille.
Mutta nämä palkinnot (sinänsä epämääräiset jakajista ja ansioista johtuen) ovat sitäsun tuota.
Kun katsotaan esim. Neuvostoliittoa niin nähdään suuri määrä kaikenlaisia prinikoita rinnuksissa.
En siis halveeraa tuota merkkiasiaa mutta kyseenalaistan sen tietyiltä osin.
Tämä ajatelmani herättää toivottavasti keskustelua noista ansiomerkeistä ja niiden merkityksestä.
Joten arvon Timo Laihinen: Onnittelusi ovat paikallaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
ArvoTasa
Viisaita sanoja?
Preeti Leppäsen sanoin, "sodan aikana vähäväkinenkin voi tehdä jotain isänmaan eteen, rauhan oloissa se on niin paljon vaikeampaa".
Ja itsenäisyyspäivän palkittujen määritelmä, se on sitä porukkaa joka jakaa itsenäisyyspäivänä mitaleita toisilleen.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Lisää

Lue myös nämä yhteistyö­kumppanimme artikkelit