Arkea

Turku aikoo vetää markkinoilta päiväkoti- ja kouluruokailun – Arkea-kiistassa uusi käänne

JANE ILTANEN
Viimeviikkoisessa arkistokuvassa Luostarivuoren koulun ruokalan linjastot, jotka ammottivat tyhjillään lähes tasan vuorokausi JHL:n ja Jytyn lakon alkamisen jälkeen.

Turku päätti perjantaina sittenkin julkistaa kansliapäällikkö Tuomas Heikkisen ehdotuksen, joka viedään kaupunginhallitukseen maanantaina. Turku yrittää ratkaista lakkoiluun johtaneen Arkea-kiistan siten, että päiväkotien ja koulujen ruokahuolto vedetään markkinoilta Turun sidosyhtiöön eli niin sanottuun in house -yhtiöön. Jo aiemmin päätetty ruokapalvelujen kilpailutus keskeytetään. In house -mallista päätettäisiin myöhemmin. Eräs mahdollisuus on, että palvelujen tuotanto siirtyy jo valmiiksi olemassa olevaan Kaarea-yhtiöön.

Heikkinen ehdottaa, että Arkeaan jäävien palvelujen osalta yhtiö edelleen oikeutettaisiin vaihtamaan Avainta ry:n työehtosopimus edullisempiin MaRa- ja Kita-sopimuksiin maaliskuusta 2022 alkaen.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (17)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Heiskalaine
Duunarit vastakkaisiin leireihin
Mahtavaa Heikkinen! Asetat työntekijät toisiaan vastaan, toinen saa mutta toista riistetään. Vastenmielinen tapa mutta mitä muuta voi ”herralta” odottaa!
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kommentattori
Vast: Duunarit vastakkaisiin leireihin
Ilman yksityistämistä tuskin tällaista ongelmaa olisi. En tiedä koulun oman keittäjän lakkoilleen.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
1350
Fiksu veto
Eipä tarvitse tehdä päiväkoti- ja kouluruokia jos ei kerran kiinnosta. Voi etsiä sitten ihan muualta niitä töitä joissa kompensaatio on kohdillaan.
Markkinat ohjaavat itse itseään.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kommentattori
Vast: Fiksu veto
Aivan. Suomessa on kuitenkin satojatuhansia työttömiä, joten luulisi löytyvän halukkaita tekijöitä hoitamaan nämä hommat.

Jostain syystä päättäjät puhuvat tasa-arvosta, mutta heidän tekonsa ovat päinvastoin. Tekojen mukaan työttömät olisivat niin epäkelpoja yksilöitä, että heistä ei ole paikkaamaan minkään alan työvoimapulaa.
Jopa suomen kieltä osaamattomat siirtolaiset ja maahanmuuttat ovatkin parempia yksilöitä ja välttämättömiä työvoimapulan paikkaajia, päättäjien puheissa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Jane
Vast: Fiksu veto
Menepäs päiväksi siivoamaan kouluun jälkeläisestesi jätöksiä, niin pääset paremmin kärryille, mistä on kyse. Arvelen, ettet kyllä jaksaisi koko päivää.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Jane
Mitä ihmettä?
Turun Arkea haluaa maksaa ennestäänkin pienipalkkaisille, raskasta työtä tekeville, naisvoittoisia aloilla työskenteleville entistäkin pienempää liksaa. Ymmärrettävää on, etteivät työntekijät tätä voi hyväksyä. Ei missään muuallakaan tällaista purematta nieltäisi.

Kansliapäällikkö ehdottaa, että lopetetaan Arkea ja pannaan saman kiristyksen ja työtekijöiden halveksimisen politiikan veturiksi Kaarea. Niin tosiaan, onpa aivan nerokas idea.

Ihan noin kuriositeettina: kansliapäälliköiden palkka kieppuu siinä 12000€/kuukausi tietämillä, siivojan taas 2000€:n huitteilla. Kumpaa ilman kaupunki pärjäisi?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
OmniaVanitas
Vast: Mitä ihmettä?
Hmm, ei taitaisi Turku pitkälle pötkiä ilman näitä korkealle koulutettuja viskaaleja. Siivoajista ei ole tuuramaan siihen hommaan
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
VanhaLauri
Vast: Mitä ihmettä?
Lehtikuvassa kansliapäällikkö kädet ristissä tyhjällä pöydällä, kun odotti seuraavaa pikku palkkaansa.
Kiireellisten asioiden paperikin puuttui!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Jane
Vast: Mitä ihmettä?
Tästä organisaatiokaaviosta voi jokainen päätellä, mihin kaupungin rahat hupenevat: https://www.turku.fi/sites/default/files/atoms/files/turun_kaupungin_toimielimet_0.pdf .

Eivät siellä siivoojat tai keittäjät kuori kermaa kakun päältä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
ArskaVaan
Kova linja
Sitten vielä ihmetellään kun Turun kaupungilla on työvoimapula...

Lisää