Hyvinvointi

Lasten hätä näkyy Apuu-chatissa – itsetuhoisuus nousee esille päivittäin

Marttiina Sairanen

SOS-Lapsikylän Apuu-chattiin hakeutuvien lasten keskuudessa nousee päivittäin esille itsetuhoisuus. Moni kokee, ettei jaksa enää, muttei saa apua, vaikka onkin sitä hakenut. Apuu-chatissa näkyy suoraan sekä lasten hätä että palvelujärjestelmän haasteet vastata hätään.

Kuluneen syksyn aikana Apuu-chatin päivystäjät ovat ottaneet kiireellisesti yhteyttä viranomaisiin yli 110 kertaa. Puolet näistä yhteydenotoista on koskenut lasten itsetuhoisuutta.

– Syys–lokakuussa olemme päivittäin tehneet jatkotoimenpiteitä, joista puolet on liittynyt itsetuhoisiin tekoihin ja ajatuksiin tai itsemurha-aikeisiin, kertoo tiedotteessa Apuu-chatin projektipäällikkö Johanna Virtanen.

Chatin päivystäjät ottavat tapauksesta riippuen yhteyttä hätänumeroon, poliisiin, lastensuojeluun tai koulun oppilashuoltoon.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Yhteensä Apuu-chattiin on tänä vuonna tullut yli 30 000 yhteydenottoa. Lapset ottavat noin sata kertaa päivässä yhteyttä chattiin kertoakseen aikuiselle hädästään tai huolistaan. Viidesosa yhteydenotoista koskee mielen hyvinvointia.

Myös Kouluterveyskyselyn mukaan monet lapset ja nuoret kärsivät mielenterveysongelmista. Esimerkiksi noin 30 prosenttia nuorista tytöistä kertoi tämän vuoden kyselyssä kohtalaisesta tai vaikeasta ahdistuksesta, mikä on selvää kasvua aikaisempiin vuosiin. Pojilla vastaava luku oli noin kahdeksan prosenttia.

– Moni lapsi tiedostaa tarvitsevansa apua esimerkiksi ahdistukseen ja sen purkautumiseen itsensä satuttamisena, mutta kertoo, että kukaan ei auta, toteaa Virtanen.

Virtasen mukaan Apuu-chatissa näkyy lapsia, jotka ovat itse motivoituneita avun hakemiseen, mutta eivät sitä saa. Lapset osaavat jopa sanoittaa, että kotikunnan palvelut ovat ruuhkautuneet.

– Lapsilla on kokemusta siitä, että ahdistaa ja on ajatuksia siitä, että ei jaksa enää, mutta kukaan ei auta, vaikka apua on jo pyytänyt. Hätää kärsivä lapsi ei voi odottaa, hän kaipaa nopeita konkreettisia tekoja, Virtanen sanoo.

Virtanen kertoo, että Apuu-chatista otetaan yhteyttä lasten kotikuntien palveluihin, mutta häntä tuskastuttaa ajatus kuntien ruuhkautuneista palveluista.

– Miten voimme luvata vievämme lapsen asiaa eteenpäin, jos kuntien resurssit eivät riitä?, hän pohtii.

SOS-Lapsikylässä toivotaan, että hyvinvointialueet ja kunnat pystyvät luomaan sellaisen palvelujärjestelmän, joka pystyy vastaamaan lasten tarpeisiin ja hätään.


Apuu-chat

SOS-Lapsikylä avasi Apuu-chatin kevään 2020 poikkeustilanteessa, kun lapset eivät kohdanneet arjessaan turvallisia aikuisia samalla tavalla kuin normaalisti.

Apuu-chat tarjoaa 7–15-vuotiaille lapsille helpon tavan pyytää apua silloin, kun he kokevat olonsa turvattomaksi tai uhatuksi. Lapset ovatkin löytäneet sinne jo yli 45 000 kertaa.

Chatin kautta päivystäjät ohjaavat lapset tarvittaessa oman kotikuntansa lastensuojelupalvelujen piiriin.

Apuu-chat on auki vuoden jokaisena päivänä, myös jouluna, klo 9–22 osoitteessa apuu.fi.

Apuu-chatin pääyhteistyökumppanina toimii Ikea Suomi. Apuu-chattia tuetaan myös SOS-Lapsikylän tämän vuoden joulukeräyskampanjan tuotoilla.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.