Rikosepäilyt

Salon markettiryöstöstä epäilty on tunnustanut teon – taustalla muutaman kympin velka

Salossa Ollikkalan K-Marketin ryöstöstä epäilty on tunnustanut teon. Market ryöstettiin teräaseella uhkaamalla 8. marraskuuta. Ensin teosta vangittiin henkilö, joka ei ollut syyllinen tekoon. Kun poliisi tarkasteli valvontakameratallenteita tarkemmin, epäillyksi paljastui nyt teon tunnustanut mies, joka oli käynyt kaupassa aikaisemmin saman päivän aikana.

Mies halusi edesauttaa esitutkintaa selvittäen kuulusteluissa ryöstäneensä K-marketin teräaseella uhkaamalla. Kyseistä miestä ei esitetty vangittavaksi. Miehen kertoman mukaan motiivina teolle oli 60 euron velkasuhde toiselle miehelle. Velkaa perinyttä miestä epäillään yllytyksestä törkeään ryöstöön.

Tekoon epäilty ei ole salolainen. Hän on syntynyt 1980-luvun loppupuolella.

Aikaisemmin vangitulla henkilöllä ei epäillä olevan osallisuutta asiaan.

Jutun esitutkinta on loppuvaiheessa, ja syyteharkintaan asia siirtyy vielä tämän vuoden aikana.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.