Kauppatieteet

Turkuun tuli taas ennätyspotti kauppatieteen apurahoja

Kauppatieteellistä tutkimusta ja koulutusta tukeva Liikesivistysrahasto päätti torstaina myöntää kaikkiaan 4,4 miljoonan euroa apurahoja 266 tutkijalle tai tutkimusryhmälle. Turkuun tulee tänä vuonna suurempi summa kuin kertaakaan aiemmin: apurahojen arvo nousee 771 000 euroon, joka jakautuu 41 taholle. Viime vuonna Turkuun myönnettiin 711 500 euroa. Turku on pääkaupunkiseudun jälkeen toisiksi suurin apurahojen saaja.

Tänä vuonna apurahojen jaossa painotettiin muun muassa datataloutta, johtamisen osaamista, liiketoiminnan uudistamista, tulevaisuuskestävää ympäristöä ja yrittäjyyttä, skaalautumista ja kasvua.

Tutkimusryhmien käyttöön oli apurahajaossa varattu miljoona euroa. Tavoitteena on tukea innovatiivisia, monivuotisia hankkeita ja pitkäjännitteisen, vaikuttavan tutkimustyön tekemistä.

Turussa ryhmähankkeisin saivat apurahaa KTT Joni Salmisen työryhmä (150 000 euroa) ja KTT Aino Halinen-Kailan työryhmä (70 000 euroa).

Suurin osa yksilöapurahaa saaneista sai tukea väitöskirjatyöslentelyyn tai post doc -tutkimukseen.


Fakta

Liikesivistysrahasto jakoi Turkuun 771 000 euroa

DSc (Economics and Business) Syed Riaz Mahmood Ali 30000

MSc (Econ) Sidath Alwis 23000

DSc (Econ) Irfan Ameer 30000

MSc (Econ) Suellen Cavalheiro Silva 23000

Doctor of Philosophy, Turku School of Economics doctoral program Elorm Damalie 23000

MSc (Econ) Linh Duong 23000

MSc (Econ) Ilia Gugenishvili 2000

DSc (Econ) Aino Halinen-­Kaila ja työryhmä 70000

KTT Riikka Harikkala-­Laihinen 12000

MA.IR Yasith Hirimburegama 13000

KTT Astrid Sofia Huopalainen 2300

KTM Emilia Isolauri 12000

KTM Matti Karinen 23000

KTT Pentti Korpela 1500

MSc (Econ) Henna Leino 8500

MA Ting Long 10000

MSc (Econ) Danijela Majdenic 23000

MA Muddassar Rasheed Malik 5000

MSc (Econ) Md Abdulla Heal Masud 23000

KTM Tarja Matikka 10000

DSc (Econ) Mekhail Mustak 2000

MSc (Econ) Thao Orrensalo 23000

KTM Ekaterina Panina 23000

KTT Jan Pfister 8000

KTT Samuel Piha 10000

KTM Otto Rosendahl 11500

KTT Joni Salminen ja työryhmä 150000

KTT Suvi Satama 8000

MA Katharina Schilli 23000

MBA Mehdi Shafae 23000

MBA (Master of Business Administration) Zachary Sherman 15000

PhD Muhammad Hamza Siddique 10000

DSc (Econ) Muhammad Sufyan 30000

Master of Business Administration Sirja Sulakatko 11500

KTM Marika Tuominen 7000

Turun ammattikorkeakoulu, Tekniikka ja liiketoiminta ­sektori 10000

Turun yliopisto 16000

Turun yliopiston kauppakorkeakoulu 10000

PhD Marja Turunen 2800

MSc (Econ) Josefin Wiik 5000

MSc (Econ) Habeeb Yahya 5000

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.