Syyttäjä

Syyttäjälaitos: Onni Sarmasteelle ei syytettä törkeästä petoksesta – Huoltovarmuuskeskus vaatii kauppasummaa takaisin

Syyttäjälaitos tiedottaa, että syyttäjä on tehnyt päätöksen syyttämättä jättämisestä Onni Sarmastetta kohtaan asiassa, jossa häntä ja toista henkilöä on epäilty törkeästä petoksesta.

Kyse on ollut Huoltovarmuuskeskuksen ja Sarmasteen yhtiön välillä maaliskuun lopussa 2020 tehdystä sopimuksesta, jolla hankittiin hengityssuojaimia noin viidellä miljoonalla eurolla. Sarmasteen ja toisen henkilön on epäilty tahallaan erehdyttäneen Huoltovarmuuskeskuksen edustajaa sellaisista seikoista, joilla on ollut ratkaiseva merkitys päätöksen tekemisessä.

Päätös syyttämättä jättämisestä on tehty, koska esitutkinnan perusteella ei ole ollut todennäköisiä syitä epäillä henkilöitä rikoksesta, syyttäjälaitos toteaa tiedotteessa.

Huoltovarmuuskeskus aikoo perehtyä syyttäjän päätökseen ja tehdä arvion mahdollisista jatkotoimista. Joka tapauksessa Huoltovarmuuskeskus vaatii Sarmasteelta, tämän yhtiöltä ja liikekumppanilta maksettua kauppasummaa ja muita liitännäisiä kustannuksia, Huoltovarmuuskeskuksen tiedotteessa todetaan.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (2)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Sivustaseuraaja
Mielenkiintoista
En ole asiantuntija, mutta sen tiedon mukaan mitä mediasta on saanut, vaikuttaa oudolta…
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Julle
Vast: Mielenkiintoista
Ei tässä ole "outoa". Normaalia politiikkojen puuhastelua Oy Suomi Ab:ssä. Eli syyttömien rankaiseminen ja syyllisten eli Porin laululinnun jonka osaaminen ja ymmärrys rajoittuu siihen, että tuotteet haetaan kaupan hyllyltä, sekä pm joka entisessä elämässä oli oppinut rahastamaan kaupan kassalla. Molemmat eivät ymmärrä miten tuontikauppa toimii, eikä poliittinen ylpeys sallinut pyytää apua sitä oikeasti osaavilta. Nämä poliittisella intohimolla vaatetetut poliitikot piti pelastaa valkealla valheella. Luulen, että olen ymmärtänyt ehken tämän Suomen politrukkien sirkuksen. Nääs Suomenlahden eteläpuolen valtion viranhaltijatkin oudoksuivat Kiinaan tarkoitettujen maksujen jäädyttämistä entiseen Räävelin pankkiin. Perustelut olivat täysin tuulesta temmatut, eli pyyntö varojen jäädyttämisen on tullut kaiken todennäköisyyden mukaan suoraan Suomen sylttytehtaalta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.