Ravintolat

River Bankin tilalle avautuu uusi pubi

Mikael Rydenfelt
Osoitteessa Aurakatu 3 toimi 27 vuoden ajan ravintola Old Bank. Kesällä 2020 tiloihin avautui brittipubi River Bank. Uusin tulokas Proud Mary avaa ovensa alkuvuodesta 2022.
Osoitteessa Aurakatu 3 toimi 27 vuoden ajan ravintola Old Bank. Kesällä 2020 tiloihin avautui brittipubi River Bank. Uusin tulokas Proud Mary avaa ovensa alkuvuodesta 2022.

Aurakadulla sijaitseva brittipubi River Bank lopettaa toimintansa kuluvan vuoden lopussa. Tilalle avautuu alkuvuodesta 2022 tanskalaisen Rekom Groupin Englannista ja Saksasta vaikutteita saanut Proud Mary pub -konsepti.

– Olemme jo pitkään etsineet sopivaa sijaintia Proud Mary -konseptille Suomesta ja olemme erittäin iloisia siitä, että Turusta löytyi näin ainutlaatuinen kohde. Aurakatu on vilkas ravintolakatu, ja sijainti yhdessä Turun tunnetuimmassa rakennuksessa on meille hieno tilaisuus tuoda uusi konseptimme Turkuun, sanoo Rekom Groupin Suomen maajohtaja Mikki Lahtinen tiedotteessa.

Proud Maryssä voi seurata urheilua ja kuunnella livemusiikkia. Ravintolassa on myös tarjolla pubiruokaa.

Vaikka River Bankin tarina jäikin lyhyeksi, suhtautuu ravintolaa pyörittänyt yrittäjä Santtu Kiili muutokseen hyvin mielin.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Brittipubin perustaminen oli pitkäaikainen haaveeni, ja se tuli nyt koettua. Kun saimme tilan haltuumme loppuvuodesta 2019, teimme ravintolassa ison remontin, rakensimme sinne keittiön ja uusimme wc- tilat sekä kalusteet. Pääsimme avaamaan helmikuussa 2020, ja heti maaliskuussa iski korona. Sen jälkeen kaikki ravintola-alalla on ollut melkoista kujajuoksua ja pelkkää selviytymistä, Kiili sanoo tiedotteessa.

Kiili kertoo saaneensa yhteydenoton Reko Groupilta.

– Tuntui siltä, että nyt on oikea aika tehdä ratkaisuja. Koen, että tässä ratkaisussa kaikki voittivat: Rekom saa tässä hyvän liikepaikan, asiakkaat saavat uudenlaisen ravintolan keskustaan, River Bankissa työskennellyt henkilökuntamme saa uuden hyvän työnantajan ja me yrittäjät voimme jatkossa keskittyä Mauno-ravintoloiden pyörittämiseen Kupittaalla, Kiili sanoo.

Rekom Group on tanskassa vuonna 2007 perustettu yöelämään keskittyvä konserni, jolla on toimintaa kuudessa maassa; Tanskassa, Suomessa, Norjassa, Englannissa, Skotlannissa ja Walesissa. Tällä hetkellä toimipaikkoja on yhteensä noin 200, joista Proud Mary Turku on kymmenes toimipaikka Suomessa. Turussa yhtiöllä toimii jo Heidi’s Bier Bar ja Rabalder Bar -nimiset toimipaikat.

River Bank avasi ovensa Aurakadulla kesällä 2020. Tätä ennen osoitteessa toimi useiden vuosien ajan olutravintola Old Bank.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (2)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Mankala
Konkurssista toiseen
Kalja ei tunnu maistuvan vaikka "konsepteja" silmänlumeeksi rakennellaan. Ei ihme, sillä tuopin hinta on kohta 10 €! Eikös nämä Maunot jo ainakin kerran menneet nurin?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Minusta
Vast: Konkurssista toiseen
Tuskin siellä kaljaa myytiin ja olutta toki saa kaupasta halvemmalla, mutta ei kai ne yrittäjät hyväntekeväisyyttään sitä asiakkaille myy. Jos ei halua palvelusta ja ympäristöstä maksaa, niin sitten vaan itse kauppaan, kotiin juomaan ja puoliso tai joku muu sitä lasiin kaatamaan, tiskaamaan ja siivoamaan:)
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.