Kotimaa

Hallitus vastustaa EU:n taksonomia-asetuksen metsäkriteerejä

Marttiina Sairanen

Hallitus vastustaa EU:n taksonomia-asetukseen liittyvää säädösehdotusta, koska se ei ole tyytyväinen metsien käsittelyn teknisiin kriteereihin. Hallitus pitää kriteerejä osin vaikeasti ymmärrettävinä ja tulkinnanvaraisina.

Kannan muodostuksessa oli erimielisyyttä hallituksen sisällä. Vihreät ja vasemmistoliitto eivät ole tyytyväisiä päätökseen.

Taksonomialla eli kestävien rahoitustuotteiden määritelmällä EU pyrkii ohjaamaan sijoituksia tulevaisuudessa niin, että ne tukisivat ilmaston ja ympäristön kannalta kestäviä hankkeita.

Taksonomian tekniset kriteerit määrittelevät tarkemmin sitä, millä perustein eri toimintoja luokitellaan kestäviksi.

Suomen lisäksi ainakin Ruotsi aikoo äänestää säädösehdotusta vastaan. Suomen ja Ruotsin vastustus ei kuitenkaan yksinään riitä kaatamaan säädöstä jäsenmaiden päättäessä asiasta.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (4)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Mankala
Pelkkää sisäpolitiikkaa
Asetus hyväksytään joka tapauksessa. Suomi jää vähemmistöön.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
ArvoTasa
Vast: Pelkkää sisäpolitiikkaa
Suomen sisäpolitiikkaa Ruotsissa? Eiköhän kyse ole siitä että joillain mailla on vielä metsiä jäljellä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Paavo Manninen
Vast: Pelkkää sisäpolitiikkaa
Hyvä, että ainakin osoitetaan mieltä. Edes tämän kerran...
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Paavo Manninen
EU
Tv-väittelyssä opin sen verran, että EU:n ehdotuksessa puhutaan vapaaehtoisuudesta. No mehän, siis ainakin me suomalaiset olemme oppineet, mitä EU:n vapaaehtoisuus tarkoittaa. Keväällä kuulemma kuulemme sen sitten.