Yritykset

Maakunnan yritysten kasvuaikeet ovat laskussa

Tuoreen Omistajanvaihdosbarometrin mukaan yli 55-vuotiasta varsinaissuomalaisista yrittäjistä kohtalaista tai voimakasta kasvua yrityksessään tavoittelee 32 prosenttia vastaajista.

26 prosenttia vastaajista ilmoittaa, ettei yrityksellä ole tulevia kasvutavoitteita. Yrityksen liikevaihdon nykytilan pyrkii säilyttämään Varsinais-Suomen vastaajista 43 prosenttia vastaajista.

Tiedot käyvät ilmi Seinäjoen ammattikorkeakoulun toteuttamasta Omistajanvaihdosbarometristä, johon vastasi valtakunnallisesti yli 2 300 yrittäjää.

Yritysten kasvusuunnitelmat ovat laskeneet koronan myötä verrattuna edelliseen barometriin. Varsinais-Suomen vastaajista 45 prosenttia vastasi yrityksen kasvaneen maltillisesti tai voimakkaasti ennen koronapandemiaa vuosina 2017–2019.

Omistajanvaihdosbarometrin mukaan yrityksissä suunnitellaan toiminnan tehostamista ja kulujen vähentämistä sekä jo olemassa olevien tuotteiden ja palvelujen parantamista. Korona on myös lisännyt yritysten lopettamisia ja heikentänyt omistajanvaihdosnäkymiä.

– On harmillista, jos yrityksen lopettaminen nähdään yrityskauppaa todennäköisempänä vaihtoehtona oman yrittäjäuran päättyessä. Näin ei kuitenkaan tarvitse olla. Kumppaniverkostomme kautta yrittäjien on mahdollista saada syvempää asiantuntemusta vaativaa neuvontaa ja myös apua eri omistajanvaihdostilanteisiin, myös yrityksen myyntikunnon kehittämiseen, Varsinais-Suomen Yrittäjien elinkeinoasioiden päällikkö Jutta Wirén sanoo tiedotteessa.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (2)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Pasi Lehmuspelto
ilmapiirissä olisi piristämisen varaa
Maakunnan toimintailmapiiriä ei voi mitenkään sanoa yritysystävälliseksi, kaikenlaista turhaa haitantekoa ilmenee jatkuvasti hallinnonkin suunnalta
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
DALIT
Vast: ilmapiirissä olisi piristämisen varaa
Voiskohan paremminkin sanoa että maakunnan veturi on pikemminkin maakunnan jarru, Turku kun vaan tekee kuolemaa ja muumioituu.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.