Huumeet

Poliisi tehovalvoi huumausainerikollisuutta koko Suomessa – verkossa tapahtuva rikollisuus kasvussa

POLIISI
Arkistokuvassa poliisin takavarikoimaa ekstaasia.
Arkistokuvassa poliisin takavarikoimaa ekstaasia.

Poliisi valvoi marraskuun alussa tehostetusti huumausainerikollisuutta. Valvontaan osallistuivat kaikki poliisilaitokset.

Yhteensä valvonnan aikana raportoitiin 140 huumausainerikosta, 196 huumausaineen käyttörikosta ja 13 törkeää huumausainerikosta. Näiden lisäksi valvonnan yhteydessä ilmeni 72 liikennejuopumusta. Poliisi tavoitti valvonnan yhteydessä myös 85 etsintäkuulutettua.

Valvontaa suoritettiin myös verkossa, edellä mainituista rikosepäilyistä lähes 40 olivat tietoverkkoavusteisia.

– Tietoverkkoavusteinen rikollisuus on viime vuosina kasvanut ja se näkyy vahvasti myös huumausainerikollisuudessa. Poliisi on kehittänyt toimintaansa vastatakseen osaltaan tähän haasteeseen, poliisitarkastaja Teemu Saukoniemi Poliisihallituksesta sanoo tiedotteessa.

Valvonnan tuloksena takavarikoitiin muun muassa 1,3 kiloa amfetamiinia, kahdeksan kiloa marihuanaa, 900 grammaa hasista, 365 kannabiskasvia ja kokaiinia 135 grammaa. Ekstaasia takavarikoitiin lähes 700 ja erilaisia huumaavia lääkkeitä lähes 2000 tablettia.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Suomessa edelleen melko harvinaista fentanyylia tai sen johdannaisia ei valvonnassa havaittu, eikä myöskään heroiinia. Sen sijaan korvaushoidossakin käytettävää subutexia takavarikoitiin 100 tablettia.

Tehostetun valvonnan yhteydessä takavarikoitiin yhteensä 17 ampuma-asetta. Lisäksi otettiin poliisin haltuun yli 48 000 euroa rahaa.

– Huumausainerikollisuuteen kohdennettavassa valvonnassa paljastuu usein myös muita rikoksia. Ampuma-aseita tavataan nykyään poliisitoiminnassa valitettavan usein. Se näkyi jälleen myös tehostetun valvonnan yhteydessä, Saukoniemi toteaa.

Poliisin toimenpiteiden kohteina oli 326 rikoksesta epäiltyä henkilöä, näistä alle 18-vuotiaita oli seitsemän ja ensimmäistä kertaa huumausainerikoksista kiinni jääneitä 18 henkilöä.

Lue myös: Huumeet aiheuttavat huolta kaikkialla Lounais-Suomessa – katukaupassa trendaa entinen bilehuume ekstaasi ja kallis kokaiini

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.