Poliisi

Poliisilla noin 800 hälytystehtävää viikonloppuna – sekaan mahtui myös yksi hyvän mielen tehtävä

Marttiina Sairanen
Viikonlopun aikana poliisi auttoi retkeillessä eksynyttä perhettä.

Lounais-Suomen poliisilla oli viikonloppuna noin 800 hälytystehtävää. Erityisesti yövuoroissa on ollut paljon tehtäviä. Poliisin mukaan pikkujoulukausi alkoi jo näkyä kuluneessa viikonlopussa.

Viikonlopun aikana oli myös yksi tehtävä, josta jäi hyvä mieli kaikille, kerrotaan poliisin tiedotteessa. Lapsiperhe oli lähtenyt laavuretkelle metsään Satakunnan alueella. Marraskuun pimeä ilta ja synkkä metsä kuitenkin pudottivat perheen kartalta. Hetken samoiltuaan perhe totesi, ettei löydä enää tien varteen pysäköidylle autolleen.

Perhe soitti 112 Suomi -sovelluksen kautta hätäpuhelun, minkä avulla retkeilijät pystyttiin paikantamaan. Sovellus välittää sijaintitiedot hätäkeskuspäivystäjälle, kun sen kautta soitetaan hätänumeroon.

Paikannuksen jälkeen poliisipartio suuntasi läheiselle metsätielle, josta se nosti lämpökameralla varustetun kuvauskopterin pimeälle taivaalle. Eksyneet havaittiin muutamassa minuutissa. Perhe marssi kopterin valoja seuraten muutaman sadan metrin taipaleen takaisin tienvarteen.

Perhe oli lämpimästi pukeutunut, eikä heillä poliisin mukaan ollut missään vaiheessa mitään hätää. Perhe oli varustautunut hyvin, toimi tilanteessa oikein ja poliisilla oli hyvät mahdollisuudet auttaa monin eri tavoin, kerrotaan poliisin tiedotteessa.

Hälytystehtävien lisäksi poliisi teki liikennevalvontaa, harvaan asuttujen alueiden valvontaa ja lauantain vastaisena yönä myös taksiliikenteen valvontaa.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (2)

Vanhimmat ensin
Vastaa
yxtarkka
Poliisikunnalla tänään kylmänhikistä - meistä ...ja muista johtuen
Hämmästellä täytyy ettei valvovan virkakunnan osuudesta yhteiskunnassamme tulee tässä kohden muita kommentteja!
Mikä olisi tilanne mikäli poliisi olisi poissa kaikesta tekemisistämme? Jo nyt tapahtuu kaikkea mahdollista, aina ja kaikkialla! Tuo tapahtumien määrä vaan saattaisi olla aivan eri luokkaa jos eläisimme ilman sääntöjä ja niiden rikkomisten seuraamuksia. Lait ja valvonta, yhä voi nähdä huolimatta poliisikunnan rajallisuudesta, että tarvetta on kokoaikaisessa väännössä mitä ihmismielissä ja teoissa tapahtuu. Näkisi että poliisin soisi olevan nykyistä enemmänkin esillä, julkisessa valvonnassa mukana. Näin ei oikein vain ole! Yhteiskunnassamme on tapahtunut valtaisa muutos viimeisten vuosikymmenten aikana ja miten näin..? Ehkä isoin tekijä on liittyminen Eu:hun ja sääntöjen sekä lakien muutokset tässä juoksussa. Lisänä oman valtiomme kansaneduskunnan näkemykselliset kiistat minkälainen poliisikunta maassamme on ja mikä on sen tarve.. ja millä budjettirahoilla sen pitää pärjätä. Mutta pärjääkö se?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Kimmo Ikonen
Pikkujoulut turhia
Hyvin päättyi tämäkin tapaus, poliisiile kiitos hyvästä harjoitustoiminnasta. meni niin kuin pitikin