Joukkoliikenne

Joukkoliikenteeseen kannustava kampanja jää tauolle

Juha Paju-Heikkilä

Valtakunnallinen, viranomaisyhteistyönä järjestetty #TaasMennään-joukkoliikennekampanja jäi perjantaina 12. marraskuuta tauolle. Syynä kampanjan panemiselle jäihin on Suomen heikentynyt koronatilanne.

Kampanjaa aiotaan jatkaa taas, kun epidemiatilanne on parempi. Kampanjan avulla halutaan kannustaa matkustajia palaamaan takaisin joukkoliikenteen pariin.

#TaasMennään-kampanja alkoi alun perin 5. marraskuuta 2021. Kampanja haluttiin ajoittaa ajankohtaan, jolloin rajoituksia on purettu, etätyösuositus päättynyt ja rokotuskattavuus Suomessa on noin 80 prosenttia.

Nyt tehdyn taukopäätöksen taustalla on terveysviranomaisten arvio siitä, että alueellinen epidemiatilanne on monin paikoin heikentynyt ja edellyttää edelleen toimia tartuntojen vähentämiseksi.

Liikenne- ja viestintäministeriö kannustaa yhä käyttämään joukkoliikennettä terveysturvallisesti.

– Kun huomioimme toinen toisemme, voimme matkustaa joukkoliikenteessä terveysturvallisesti. Ota siis rokote, käytä maskia, vältä tungosta ja sairasta kotona, toteaa tiedotteessa viestintäjohtaja Susanna Niinivaara.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos suosittelee toistaiseksi kasvomaskin käyttämistä julkisessa liikenteessä koko maassa. Lisäksi liikennepalveluiden tarjoajien on edelleen huolehdittava terveysturvallisuutta parantavista toimista.

Kampanjan järjestävät yhdessä liikenne- ja viestintäministeriö, Liikenne- ja viestintävirasto Traficom, Väylävirasto ja valtioneuvoston kanslian Suomi toimii -viestintäkokonaisuus.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.