Aluevaalit

Taru Pätäri liittyi Sdp:n ehdokaskaartiin – demareilla on kasassa 95 nimen lista

Jane Iltanen
Turun Sdp:n valtuustoryhmän johtaja Taru Pätäri.
Turun Sdp:n valtuustoryhmän johtaja Taru Pätäri.

Sdp:llä on Varsinais-Suomessa kasassa jo lähes täysi ehdokaslista tammikuun aluevaaleihin. Puolueen piirihallitus nimesi 18 uutta ehdokasta keskiviikkona. Se tarkoittaa, että 98 ehdokaspaikasta täynnä on 95. Puuttuvat kolme paikkaa täytetään viimeistään joulukuun alussa.

Maakunnan 27 kunnasta edustettuna on 25, kun keskiviikkona mukaan otettiin ehdokkaita Paraisilta, Mynämäestä, Sauvosta, Marttilasta ja Oripäästä.

Uusista nimistä tunnetuin on rehtori Taru Pätäri, joka johtaa Sdp:n valtuustoryhmää Turussa. Mukana ovat myös Paraisten kaupunginhallituksen jäsen Mikaela Luoma, Mynämäen kunnanhallituksen jäsen Tuula Toivonen sekä Marttilan kunnanhallituksen jäsen Matti Leskinen.

Jo aiemmin listalle on valittu muun muassa kansaedustajat Aki Lindén ja Eeva-Johanna Eloranta, Sdp:n Varsinais-Suomen piirin puheenjohtaja Niina Alho, Turun apulaispormestari Piia Elo, Turun valtuuston puheenjohtaja Mika Maaskola sekä Raision Sdp:n valtuustoryhmää johtava entinen kaupunginjohtaja ja Sdp:n entinen puoluesihteeri Ari Korhonen.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.