EU-tuomioistuin

EU-tuomioistuin piti Googlen miljardisakot voimassa

Euroopan Unionin yleinen tuomioistuin on pitänyt voimassa Euroopan komission kilpailuviranomaisen päätöksen Googlen kilpailua vääristävästä käytännöstä. Googlen 2,4 miljardin euron sakot siis pysyvät voimassa.

Google voi vielä valittaa päätöksestä EU:n ylimpään tuomioistuimeen eli Euroopan Unionin tuomioistuimeen.

Euroopan komissio määräsi vuonna 2017 Googlelle sakot kilpailu vääristävistä toimista. Komission mukaan Google ohjasi hakukoneesta liikennettä omaan palveluunsa.

Kyseinen palvelu oli hintojen vertailupalvelu Google Shopping, jonne yhtiö komission mukaan alkoi ohjata liikennettä vuonna 2008 Saksassa ja Isossa-Britanniassa. Sama toiminta jatkui myöhemmin muissa jäsenmaissa.

Google sai päätöksen myötä myös pienen voiton. Yleisen tuomioistuimen mukaan komissio ei esittänyt pitäviä todisteita siitä, että Google olisi yleisesti suosinut omia palveluitaan.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.