Koronarokotteet

Suomen koronarokotekattavuus on nyt 80 prosenttia

Jane Iltanen

THL:n mukaan Suomessa 12 vuotta täyttäneistä 80 prosenttia on ottanut kaksi koronarokotetta.

– Odotettu 80 prosentin virstanpylväs on nyt täyttynyt myös toisen rokoteannoksen osalta, mikä on yhteisen ponnistelumme tulos. Ihmiset ovat ahkerasti käyneet hakemassa rokotteita, ja valtaosa vakavalle taudille alttiista on saatu hyvään suojaan, mikä on hieno asia, kiittelee Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen johtava asiantuntija Mia Kontio tiedotteessa.

– Tästä rajapyykistä on hyvä jatkaa eteenpäin, ja edelleen on todella tärkeää, että jokainen käy ottamassa oman rokotteensa, jos ei vielä ole sitä tehnyt. Rokotus suojaa erittäin hyvin vaikealta koronavirustaudilta ja auttaa suojaamaan myös läheisiä. Väestössä on kuitenkin edelleen paljon rokottamattomia, joilla on riski sairastua vakavaan koronavirustautiin, Kontio jatkaa.

THL kertoo, että rokotuskattavuus vaihtelee ikäryhmittäin. Eniten koronarokotuksia ovat ottaneet iäkkäämmät. Yli 45-vuotiaista kaikissa ikäryhmissä on yli 80 prosentin rokotuskattavuus toisen annoksen osalta.

– Viime aikoina on ollut kuitenkin nähtävissä, että nuorten rokotuskattavuus on noussut hienosti. 16–24-vuotiaat ovatkin ylittäneet 80 prosentin rokotuskattavuuden ensimmäisen annoksen kohdalla. Myös nuorten kannattaa kuitenkin yhä hakeutua aktiivisesti hakemaan oma koronarokotteensa, Kontio sanoo.

Osalle väestöstä tarjotaan tällä hetkellä myös kolmatta koronarokotetta.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (6)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Sepponen
Juu
Nyt nostetaan tavoite sitte 90%... kun se lähestyy... ni 95% .. ja sitten 99% jne...

Ei ole loppumassa rajoitukset. EI OLE.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Leif Michaelsson
Vast: Juu
Jep
Salaliittoihin uskovat hymyilevät nyt. Tavoite nyt 110% ja muutama viikko enää. En ole kyllä huomannut rajoituksia enää vähään aikaan, enkä niitä haluakkaan.
Nyt rokotetiedotus on lähinnä pelottelua. Kaipaisin faktaa kuinka vaarallinen korona on nuoremmille(ei kovin), saavat sitten ihmiset itse päättää.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
zmrzlina
Vast: Juu
Johan niistä on osa lopetettu. Siitä olen samaa mieltä, että tavoite varmaan nousee 90 %:in. Johan heinäkuussa deltan noustua valtavariantiksi ennustettiin, että laumasuoja voi sellaista kattavuutta vaatia.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: Juu
Mikä olikaan message?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Sepponen
Juu
Kevät 2020: "Kaksi viikkoa pitää jaksaa"

Kesä 2020: "Flattening the curve"

Kevät 2021: "Loppukiri"

Kesä 2021: "Pian elämä jatkuu ihan normaalisti"

Lokakuu 2021: "Kun 80 % on rokotettu, loputkin rajoitukset poistetaan"

Marraskuu 2021: "HÄTÄJARRU, #KORONAPASSI TYÖPAIKOILLE!"



Kesä 2022: Kaikki suljetaan koteihinsa vaikka 99.9% rokotettu??
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
zmrzlina
Vast: Juu
Ovatko nämä lausunnot kenties yhteydessä siihen, mihin suuntaan tartuntojen määrä on menossa?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.