Koronavirus

Koronaluvut kääntyneet jälleen huonompaan suuntaan Turussa – Kaupunki muistuttaa rokotusten tärkeydestä ja maskien käytöstä

Riitta Salmi
Koronaviruspandemia ei ole vielä ohi ja maskeja tarvitaan yhä.
Koronaviruspandemia ei ole vielä ohi ja maskeja tarvitaan yhä.

Turun koronaepidemia on jälleen kääntynyt huonompaan suuntaan ja sairastuneiden määrä on kasvussa, tiedottaa Turun kaupunki. Kaupungin ilmaantuvuusluku on tällä hetkellä noin 170. Luku kuvaa tapausten määrää 14 vuorokauden ajanjaksolla 100 000 asukasta kohden.

– On selkeästi nähtävissä, että tautitapausmäärät kasvavat, samoin positiivisten näytteiden määrä. Turussa yli 12-vuotiaista on vielä 13,5 prosenttia täysin vailla koronarokotusta. Tämä edesauttaa epidemian jatkumista ja terveydenhuollon kuormitusta, tartuntataudeista vastaava lääkäri Jutta Peltoniemi muistuttaa tiedotteessa.

Vaikka turkulaisten rokotuskattavuus on koko Suomen mittakaavassa erittäin hyvä, pysyvät koronatartuntaluvut korkealla tasolla ja terveydenhuolto on kuormittunutta. Syynä on se, että rokottamattomia henkilöitä on edelleen liian paljon.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Erityisesti tehohoito on kuormittunutta. Rokottamattomat sairastuvat usein myös vakavasti. Siksi rokotuskattavuutta tulisi saada edelleen korkeammaksi, Peltoniemi muistuttaa.

Ensimmäisen rokoteannoksen on Turussa saanut 77,5 prosenttia ja molemmat rokoteannokset 70,8 prosenttia. Yli 80-vuotiailla rokotuskattavuus on 93,7 prosenttia, 70–79-vuotiailla 95,1 prosenttia, 60–69-vuotiailla 92,2 prosenttia, 50–59-vuotiailla 89,3 prosenttia, 40–49-vuotiailla 84,8 prosenttia, 30–39-vuotiailla 80 prosenttia ja 20–29-vuotiailla 82,8 prosenttia. 12–19-vuotiaista rokotteen on ottanut tähän mennessä 77,1 prosenttia.

Koronarokotuksen (1., 2. ja 3. annoksen) voi hakea edelleen pop up-rokotusvastaanotoilta tai varaamalla ajan eTerveyspalveluista. Tarkat tiedot pop up-rokotuksista löytyvät kaupungin verkkosivuilta. Satakunnantien rokotusvastaanotto ilman ajanvarausta palvelee joka arkipäivä (ma-pe klo 8.45–15.15) osoitteessa Satakunnantie 105.

Kolmansia koronarokotusaikoja avataan lisää vaiheittain. Esimerkiksi joulukuun rokotusajat eivät ole vielä auki. Kolmannen rokotuksen haluavien kannattaa varata rokotusaika vasta, kun toisesta rokoteannoksesta on kulunut aikaa jo viisi kuukautta. Kolmatta annosta suositellaan kuusi kuukautta toisen rokoteannoksen jälkeen. Näin ollen marraskuussa rokotetaan toukokuussa 2. rokotteen saaneet ja joulukuussa rokotetaan kesäkuussa 2. rokotteen saaneita. Kolmansia koronarokoteannoksia annetaan Turussa 60 vuotta täyttäneille, lääketieteellisille riskiryhmille 1. ja 2. (Koronataudin riskiryhmät, THL) sekä laitoksissa ja hoivakodeissa asuville.

Maskia suositellaan edelleen käytettäväksi sisätiloissa (kaupat, julkiset tilat jne.), julkisessa liikenteessä, sosiaali- ja terveydenhuollon toimipisteissä sekä oppilaitoksissa paikallisten ohjeiden mukaisesti. Sosiaali- ja terveydenhuollon yksikössä ei tule vierailla flunssaoireisena.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Turun koulujen ja oppilaitosten maskinkäyttösuositus on voimassa 6. luokasta lähtien. Yksittäisissä kouluissa maskinkäyttöä voidaan suositella myös 3–5-luokkalaisille, mikäli koulussa todetaan useita koronatartuntoja. Laajempi maskisuositus on tällä hetkellä käytössä ainakin Luolavuoren, Pansion ja Vasaramäen kouluissa.

Koronatestiin pääsee helposti Omaolo-palvelun kautta tai hakeutumalla koronantorjuntabussille. Kotiin tulee jäädä flunssaoireisena ja hakeutua tarvittaessa testiin.

Rajatarkastusten lainsäädännön mukaan Suomeen tullessa matkustajalla täytyy olla tarvittavat koronatodistukset voimassa. Osalle maahantulotestit ovat pakollisia tartuntatautilain mukaisesti.

Koronarokotustodistuksen saa Omakanta-palvelusta. Jos Omakanta-palveluun ei pysty tunnistautumaan tai henkilöltä puuttuu suomalainen henkilötunnus, hän saa todistuksen omalta terveysasemaltaan. Koululaisten osalta rokotustodistustarvetta on kysytty rokotusten yhteydessä ja todistuksen saa kouluterveydenhoitajan kautta loppuvuoden aikana. Rokotustodistuksia ei tulosteta terveysasemilta. Todistuksesta voi ottaa kuvan Omakanta-palvelusta.

Jos henkilö on saanut molemmat rokotteet tai viimeisimmän rokotteen ulkomailla, on hänen mahdollista saada rokotustodistus tietyin ehdoin STM:n ohjeen mukaisesti. Tässä tapauksessa henkilön tulee olla yhteydessä omalle terveysasemalle ohjeiden saamista varten ja varautua esittämään tarkat tiedot saaduista rokotuksista.

Todistuksen sairastetusta koronataudista saa myös Omakanta-palvelusta kuuden kuukauden sisällä sairastumisesta. Jos Omakantaan ei pysty tunnistautumaan tai henkilöltä puuttuu suomalainen henkilötunnus, hän saa todistuksen sairastetusta taudista tartuntatautien valvonnasta.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Lue myös: Koronaa esiintyy puolessa Turun kouluista, rajuihin keinoihin ei haluta enää ryhtyä: "Lääke olisi vakavampi kuin itse sairaus"

Rajapyykki lähellä, Suomessa runsaat 79 prosenttia on ottanut kaksi koronarokoteannosta – Turussa viikossa 174 uutta tartunt

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (9)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Sepponen
Jepjep
Ei ole missään maassa onnistunut tämä maskien käyttö, eikä näytä nämä koepiikit myöskään tehoavan. Milloinka koitettais jotain muuta parannuskeinoa?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Reaaliteoreetikko
Vast: Jepjep
Muuta tehoavaa keinoa kuin rokotus ei ole, eikä ole tulossa. Hakekaa se rokotus! Tai pysykää ainakin pois sairaalasta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Sepponen
Vast: Jepjep
Häh??

Eilen Merck julkaisi oman lääkkeensä, tänään Pfizer. sitten on jo olemassa vanha hevoslääke joka näyttää toimivan paljon paremmin ku nä koepiikit.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
_J_
Vast: Jepjep
Jepjep, ja sepponen voisi testata toisen "suur"miehen tapaan valkaisuaineen kiskaisua keuhkoon korona-apuna?!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Angus
Vast: Jepjep
"Muuta tehoavaa keinoa kuin rokotus ei ole, eikä ole tulossa." Mitä tulee koronan ehkäisyyn, vaihtelevalla menestyksellähän on kokeiltu monenlaisia rajoituksia, maskeja ja käsihygieniaa. Laajasti ja oikein käytettyinä ne vaikuttavat ehkäisevän koronaa melko hyvin. Toisaalta rokotuskaan ei ehkäise 100-prosenttisesti, ja laumasuojaa ei näy saavutettavan.

Mitä tulee "parannuskeinoihin", niin rokotushan ei ole hoitokeino, vaan koronatartuntaa hoidetaan aivan muin menetelmin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Sivustaseuraaja
Vast: Jepjep
Tarkoittaako Sepponen vanhalla hevoslääkkeellä ivermektiinia, jota käytettiin loismatojen ajamiseen karjasta? Ellen väärin muista se oli ainakin jokin aikaa sitten kiellettyjen listalla pienemmillle eläimille, lehmistä ja hevosista en tiedä. Niin, ja onhan se D-vitamiinikin…
Tuolla etelämpänä maailmassa sitä olisi yllin kyllin, ihan ilmaiseksi. Lähes ympäri vuoden.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Jepjep
Sivustaseuraaja: "Tarkoittaako Sepponen vanhalla hevoslääkkeellä ivermektiinia, jota käytettiin loismatojen ajamiseen karjasta?"

Sitähän Sepponen tuntuu tarkoittavan.
Kyseessä on jenkkien laitaoikeiston ja salaliittoilijoiden kampanja jonka Suomen 'edustajana' Sepponen tuntuu toimivan, niin monesti hän ivermektiinistä on kirjoittanut.
Jälki on kyllä jenkeissä rumaa; yli 1400 myrkytystä ja pari kuolemaa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Sepponen
Vast: Jepjep
Heh, katsokaapas huvikseen paljonko näihin piikkeihin on kuollut jenkeissä :D Kumpikohan on vaarallisempaa ivermektiini vai nämä piikit?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Jhk
Turussa yli 12-vuotiaista on vielä 13,5 prosenttia täysin vailla koronarokotusta.
Koronaluvut kääntyneet jälleen huonompaan suuntaan Turussa!!.😥😡
-Rokottamattomat. Nyt se koronarokotus HOPI, HOPI MARS!!! varamaan aika ja hakemaan.😡