Susi

Ministeriö esittää 20 suden kaatamista enintään neljästä laumasta ensi talvena

Ante Johansson
Susi tallentui riistakameraan viime vuonna Taivassalossa.

Maa- ja metsätalousministeriö esittää, että Suomessa saisi metsästää 20 sutta talvella 2022 poronhoitoalueen ulkopuolelta. Susia saisi kaataa enintään neljästä laumasta, jotta susien suojelu ei vaarannu.

Ministeriön mukaan näin susikanta säilyisi elinvoimaisena, mutta metsästyksellä vastattaisiin myös susialueilla asuvien ihmisten tarpeisiin. Kiintiö ei koske poliisin määräyksellä lopetettuja susia eikä Riistakeskuksen myöntämiä vahinko- ja turvallisuusperusteisia poikkeuslupia.

Ministeriön tavoitteena on vahvistaa asetus joulukuun alussa, jolloin metsästys voisi alkaa vuoden vaihteen jälkeen.

Valtakunnallinen riistaneuvosto käsittelee Suomen susitilannetta tiistaina. Asetuksen lausuntoaika päättyy 30. marraskuuta.

– Metsästys on tärkeä osa suurpetojen kannanhoitoa, ja nyt esitämme sen sallimista myös sudelle. Metsästyksen avulla säädellään susikannan kasvua, ehkäistään vahinkoja ja edistetään suden hyväksyttävyyttä, maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä sanoo tiedotteen mukaan.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Susi on Suomessa poronhoitoalueen ulkopuolella tiukasti suojeltu laji. Suojelusta voidaan kuitenkin poiketa, jos metsästykselle asetetaan selkeä tavoite ja osoitetaan, ettei muuta tyydyttävää ratkaisua ole.

Maa- ja metsätalousministeriö on antanut Luonnonvarakeskukselle (Luke) tehtäväksi tuottaa Suomen susikannalle suotuisan suojelutason viitearvon, jota käytetään päätöksenteon tukena. Se kuvaa populaatiokokoa, jonka avulla Suomessa saavutetaan ja ylläpidetään pitkällä aikavälillä susikannan suotuisa suojelutaso.

Määrittelytyö valmistuu vasta ensi vuonna, mutta Luke julkaisi syyskuussa väliraportin, jota maa- ja metsätalousministeriö hyödynsi asetuksen valmistelussa.

Luken laskelmassa Suomessa susikanta säilyy elinvoimaisena, jos perhelaumoja on 24. Suomessa oli tämän vuoden maaliskuussa 28 susilaumaa eli susikanta oli suotuisalla suojelutasolla.

Susilaumojen lisäksi maaliskuussa oli 20 reviirin merkannutta susiparia. Kyseessä on Suomen suurin susikanta sataan vuoteen. Suden pennut syntyvät huhti–toukokuussa, joten kanta on loppuvuodesta huomattavasti suurempi kuin maaliskuussa.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (23)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Mankala
Vastataan ihmisten tarpeisiin?
"Ampumalla 20 sutta saadaan sille hankittua ihmisten hyväksyminen. " Mr. Spock oli logiikan mestari. Hän saisi selittää mitä tässä kohtaa on oikein ajateltu??
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Tarkkailija
Vast: Vastataan ihmisten tarpeisiin?
Totta turiset. Hyväksyntä saavutetaan poistamalla huomattavasti suurempi määrä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
DALIT
Vast: Vastataan ihmisten tarpeisiin?
Vastataan niitten ihmisten tarpeisiin jotka saavat kylmät väreet pelkästään sanasta SUSI.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
skelet
Vast: Vastataan ihmisten tarpeisiin?
Ehkä on hyvä myös muistaa sanonta: ihminen on susi toiselle.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Tarkkailija
Liian vähän
Tuossa on taas Luken - valtakunnan virallisen harhaanjohtajan - laskelmat taustalla. Suomesta pitäisi vähentää 20 susilaumaa eikä 20 sutta. Sitten alettaisiin olla sopivalla tasolla. Kiistattomasti on osoitettu, että pelkästään Varsinais-Suomen alueella liikkuu noin 100 sutta. Koko maassa puhuttaneen siis jopa lähes tuhannesta yksilöstä ja itärajan takaa niitä lappaa koko ajan lisää.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
_J_
Vast: Liian vähän
Nyt on kyllä tarkkailijalla laput silmillä pahasti, vai ollaanko tänne tultu pelkästään jakamaan disinformaatiota eili suomeksi valehtelemaan?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: Liian vähän
Edustaako Tarkkailija laajempaa ryhmittymää? Väitteet ainakin ovat suoraan trollitehtaalta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Julle
Vast: Liian vähän
Mankala ja _J_@@
Miten huomioitte ne sadat sudet jotka jolkottelee Venäjän puolelta Suomeen ja jäävät tänne kun Venäjän Karjalassa on levotonta sotaharjoitusten takia?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ari Hyvönen
Vast: Liian vähän
Totta, Luken arvio on todellakin arvio minimimäärästä, eli se on määrä mikä varmasti löytyy. Todellinen susien määrä on Luken arviosta kolminkertainen.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: Liian vähän
Julle: tämäkin asia on Suomessa tutkittu ja on huomioitu Luken kannanarvioissa. Susia tulee Venäjän puolelta Suomeen nykyisin pysyvästi vain hyvin vähän jos ollenkaan. Puheet sadoista susista ovat hölynpölyä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Liian vähän
Julle: "Miten huomioitte ne sadat sudet jotka jolkottelee Venäjän puolelta Suomeen ja jäävät tänne kun Venäjän Karjalassa on levotonta sotaharjoitusten takia?"

Oletko Julle itse laskenut ne sadat sudet, vai onko lukusi HV, hatusta vedetty?
Itse en ole mikään eläinten käyttäytymisen asiantuntija, mutta Julle tuntuu tietävän että häiriötilanteessa sudet aina lähtevät juuri Suomen suuntaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Ari Hyvönen
Hyvä
Vihdoin asiaa! Susien määrä on kasvanut jo sietämättömäksi ja pahinta on, että kun niitä ei ole saanut metsästää niistä on myös tullut ihmistä pelkäämättömä. Tuo 20 sutta on ehdoton minimi, parempi olisi 50, sillä olisi jo kantaa pienentävä merkitys. Mutta jo vuoden parin mentsästys muuttaa susien käyttäytymistä ja niistä tulee taas metsien susia kuten suden kuuluukin olla.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Angus
Vast: Hyvä
Kun useimmiten tällä palstalla tulee rutistua milloin mistäkin, niin todetaan nyt kerrankin, että mielestäni ratkaisu kuulostaa hyvältä. 20 sutta ei ole liian paljon eli uhkaa susikantaa. Onko se liian vähän pelotusvaikutuksen saamiseksi, se jää nähtäväksi. Nyt on syytä metsästää ne 20 sutta ja seurata tarkkaan, miten se vaikuttaa; tuleeko susista ihmisarempia, vetäytyvätkö ne tiheimmän asutuksen alueilta?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: Hyvä
Miksei saman tien 200?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Angus
Vast: Hyvä
No mikseipä 200:kin, jos kerran Mankalan mielestä susikanta sen hyvin kestää. Minusta määrä tuntuu vähän suurelta susikantamme koon huomioiden. Kuten sanoin, mielestäni on hyvä, että lähdetään liikkeelle tuollaisella varsin siedettävällä osuudella ja katsotaan nyt ensin, mihin se johtuu. Joten älä sure, Mankala, ehkä jo ensi vuonna Suomessa saa kaataa 200 sutta...?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: Hyvä
Tarkoitin, että eliminoikaa koko kanta samalla niin saatte lopullisen mielenrauhan. Mitä sitten jahdataan?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Angus
Vast: Hyvä
Ehkäpä sentään ymmärsinkin kysymyksesi sapekkuuden, Mankala, ja vastasin ketunhäntä kainalossa ikään kuin olisin ottanut sen puhtaan kirjaimellisesti.

Omasta puolestani ilmoitan, että mielenrauhani ei juurikaan riipu susikannasta, sen metsästyksestä tai lisääntymisestä tms. Ainakaan nykyisellään, mistä sen tietää miten suureksi kanta kasvaa ja miten epäihmisaroiksi sudet käyvät.

Sanoin, että 20 kuulostaa sopivalta määrältä, eli minä siis en toivo koko susikannan hävittämistä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Hanuri
Antaa suden olla
Suomen metsiin mahtuu kyllä.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
_J_
Vast: Antaa suden olla
Kyllä, susia mahtuu metsiin kyllä. Mutta sinne metsiin ei mahdu salametsästäjiä, joten sellaisten kannanhoidollinen pyynti pitäisi sallia välittömästi.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Angus
Vast: Antaa suden olla
Susia mahtuu metsiin, mutta ei oikein asutuksen keskelle.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
DALIT
Vast: Antaa suden olla
Angus: Sudet pysyykin metsissä ellei sitten niitä kutsuta asutuksen keskelle hyvillä tarjoiluilla !!!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Lisää