Ruokalähetit

Viranomainen: Woltin ruokalähetit ovat työsuhteessa

Riitta Salmi
Työsuojeluviranomainen päätti, että Woltin lähetit ovat työsuhteessa, eivät yrittäjiä.
Työsuojeluviranomainen päätti, että Woltin lähetit ovat työsuhteessa, eivät yrittäjiä.

Työsuojeluviranomaisen näkemyksen mukaan Wolt Enterprises Oy:n ruokalähetit ovat työsuhteessa ja heidän tekemistään työtunneista tulee pitää työaikakirjanpitoa. Työsuojeluviranomainen eli Etelä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue teki asiasta päätöksen tänään maanantaina.

Päätöksessä velvoitetaan Woltia 14 päivän sisällä ryhtymään toimenpiteisiin työaikakirjapidon pitämiseksi tai tekemään toimenpiteistä selvitys työsuojeluviranomaiselle. Työsuojeluviranomaisen päätöksestä voi myös valittaa hallinto-oikeuteen.

Työsuojeluviranomainen teki päätöksen kokonaisarvioinnin perusteella. Työsuojeluviranomainen katsoo asiaa työlainsäädännön näkökulmasta, ja työnantajavelvoitteet on säädetty sopimussuhteessa heikomman osapuolen turvaksi. Arvioinnissa tuli esiin paljon seikkoja, jotka olisivat voineet puoltaa myös ruokalähettien katsomista yrittäjiksi.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Lainsäädännöllisesti sitovasti asian voi ratkaista vain tuomioistuin. Osapuolten oikeusturvan ja asian yhteiskunnallisen merkityksen kannalta pitäisimme toivottavana, että tästä asiasta saataisiin tuomioistuimen ratkaisu. Työlainsäädäntö ei ole pysynyt työelämän murroksen ja teknologian kehityksen mukana, ja nykytilanteessa työelämän osapuolten on vaikea ennakoida, miten lakia tulkitaan, kertoo johtaja Eerik Tarnaala Etelä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueelta tiedotteessa.

Työsuojeluviranomaisen tekemässä kokonaisarvioinnissa työsuhteen puolesta puhuvat erityisesti seuraavat seikat, jotka liittyvät työn konkreettiseen suoritustapaan: Ruokalähetit ovat alisteisessa asemassa suhteessa Woltiin ja sen hallinnoimaan alustaan. Wolt määrittelee työn tekemistä muun muassa johtamalla ja valvomalla työtä alustan kautta sekä kontrolloimalla sijaisen käyttämistä. Läheteillä ei ole vaikutusmahdollisuutta palkkiotasoon ja korvauksen suuruuteen.

Työsopimuslaki on pakottavaa oikeutta, ja sopijapuolet eivät voi pätevästi sopia sen soveltamisesta keskenään. Tämän tarkoituksena on suojella työntekijää, joka on alisteisessa asemassa suhteessa työnantajaan.

Kokonaisarvioinnin perusteella ja työsopimuslain pakottavuus huomioiden työsuojeluviranomainen katsoo,että ruokalähettien työssä täyttyvät työsopimuslain 1 luvun 1 § mukaiset työsuhteen tunnusmerkit, ja näin ollen ruokalähettien työssä tulee noudattaa työaikalakia.

Aiemmin tänä vuonna Helsingin hallinto-oikeus katsoi, että ruokalähetit ovat yrittäjiä. Se oli ensimmäinen tuomioistuintason lausunto, jossa otettiin kantaa siihen, onko ruokalähetti ollut työsuhteeltaan yrittäjä vai työsuhteinen.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Woltin perustajaosakas Juhani Mykkänen toteaa, että asiassa on seuraavaksi vuorossa hallinto-oikeusprosessi. Mykkänen toteaa, että jos lähetin työ olisi toteutettava työsuhteessa nykylainsäädännön puitteissa, Woltin olisi käytännössä purettava sopimukset kaikkien nykyisten lähes 5 000 lähetin kanssa, ja heistä suurin osa jäisi ilman työtä.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (13)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Julle
Terve järki älä jätä meitä😥
Pannaas ennustaen. Jos apekiitäjät pakotetaan työsuhteeseen niin Wolt’in business hyytyy. Nääs firman aika kuluu riitelyyn käräjäsaleissa ja tappiota pukkaa kun palkan sivukulut ym työsuhteen velvoitteet tekevät mahdottomaksi toimia kannattavasti. Tuntuu oudolta kun väitetään, että ruokalähetit ovat alisteisessa asemassa?? Homma pyörii parhaiten yrittäjävetoisena koska se on kustannustehokkain tapa toimia. Tietysti jos asiakkaat ovat valmiit maksamaan ehken tuplaten kohonneet jakelukustannukset jos ja kun jakelijat ovat työsuhteessa niin OK. Mut luulen, että asiakas ei hyväksy työsuhteen siivittämiä sikakorkeita jakelun kuluja. Luulen, että tämän ongelman ”äiti” löytyy sylttytehtaalta eli proletariaatin diktatuuria taantumuksen linnakkeessa ahistaa kun aika on ajanut heidän ohi. Pitää muistaa, että historia on näyttänyt sen, että punavärinen ideologia ei toimi vaan sen alle joutuneet köyhtyvät kun eivät saa ansaita leipäänsä heille parhaalla tavalla.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Leif Michaelsson
Vast: Terve järki älä jätä meitä😥
Työntekijöitä silti. Jos työntekijä ei voi valita yrityksensä nimeä tai hintaa, niin onhan hän työntekijä. Kilpailu ym päätöksenteko taitaa olla mahdotonta. Eli työssä ovat.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ratamo
Vast: Terve järki älä jätä meitä😥
No mitenkäs sitten franchising-yrittäjät noin yleensä?

Sinänsä nyt vedetään alustatalouden suuntaviivoja, joihin vanhat mallit eivät sellaisenaan päde. Ihmetyttää vain, että kun tuo hallinto-oikeuden tuore ratkaisu on taustalla, niin nyt sitten viranomainen pamauttaakin vastakkaisen ratkaisun.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Angus
Vast: Terve järki älä jätä meitä😥
Julle siis toteaa, ettei läheteille voi maksaa edes minimipalkkaa, jos haluaa toiminnan olevan kannattavaa. Outo asenne.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
manterelainen
Vast: Terve järki älä jätä meitä😥
Eläkemaksut pitäisi näiden "yrittäjien" itse hoitaa. Olisi mielenkiintoista tietää moniko heistä maksaa eläkemaksuja tai muitakaan sosiaalimaksuja. Iso on poru eläkeiän laähestyessä, kun huomaavat, että peruseläkettä pukkaa. Ilmoittaako esim. Wolt verottajalle paljonko tuloja näille "yrittäjille" on kertynyt, vai miten verotus toimii.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Julle
Vast: Terve järki älä jätä meitä😥
Angus@ Kirjoitit
##Julle siis toteaa, ettei läheteille voi maksaa edes minimipalkkaa, jos haluaa toiminnan olevan kannattavaa##.
Onko luetun ymmärtämisessä ongelmia?? En ole kirjoittanut mitään minipalkasta. On se hassua kun työelämän lainalaisuudet eivät aukea???
Tarkennetaan hieman, esimerkin avulla; kun työntekijä saa 100€ nettona, kulut työntekijästä palkanmaksajalle on noin 300€ Eli 200€ häipyy pimeään reikään. ( Huom!! Tämän ymmärtää vain palkkaa maksavat, enkä lähde vääntämään rautalangasta mallia mistä palkan kaikki sivukulut muodostuu) No, jotta homma toimii niin notkea aikaansaava lähetti tienaa yrittäjänä lähes kolme kertaa sen mitä työntekijänä. Mietipä tätä Arvoisa Angus. Toki yrittäjänä elo on turvatonta kun vaan tehdystä työstä saat korvauksen.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: Terve järki älä jätä meitä😥
Ei mene Jullelle tämä jakeluun: tyypillinen kevytyrittäjä. Työnantajan pakolliset sivukulut eivät todellakaan ole 200 %. Jos näin olet luullut, olet itse pimeässä reiässä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
zmrzlina
Vast: Terve järki älä jätä meitä😥
”historia on näyttänyt sen, että punavärinen ideologia ei toimi vaan sen alle joutuneet köyhtyvät kun eivät saa ansaita leipäänsä heille parhaalla tavalla.”

Minun historiankirjani kertovat, että esim. Boliviassa äärimmäisessä köyhyydessä elävien määrä tippui alle puoleen heidän valittuaan sosialistisen presidentin ja köyhyydessä elävien määrä tippui yli neljänneksellä. Vertailun vuoksi todettakoon, että kapitalismin ihmemaassa Yhdysvalloissa köyhyydessä elävien osuus on liikkunut edestakaisin 10 ja 15 prosentin välillä viimeiset 50 vuotta.

Ihan toinen keskustelu voisi olla se, moniko maa on päässyt punaväristä ideologiaa ylipäätään yrittämään ilman, että Yhdysvallat on suorittanut maassa vallankaappauksen tai asettanut maata kohtaan merkittäviä sanktioita? Boliviahan liittyi kaappauslistalle 2019, kun ihmiset eivät millään ymmärtäneet omaa parastaan.

Mutta siirrytään siihen todelliseen norsuun huoneessa, eli Kiinaan. Minkä väristä ideologiaa se Jullen mielestä edustaa?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Angus
Vast: Terve järki älä jätä meitä😥
Mankala on oikeassa. Palkan sivukulut eivät todellakaan ole 200 %.

Yrittäjän tulee hoitaa veronsa, sosiaaliturvamaksunsa ja eläkemaksunsa. Kun nämä ottaa huomioon ja sen lisäksi asiallisen palkkion työstä, niin näiden "yrittäjien" pitäisi kaiken järjen mukaan vaatia suunnilleen samoja palkkioita kuin jonkinlainenkaan palkka olisi. Jos lähettiä kannattaa pitää ennemmin yrittäjänä kuin työntekijänä, joku melko varmasti jättää jotain maksamatta jossain kohtaa.

Ja Julle, todistelithan sinä, ettei lähettejä voi ottaa työntekijöiksi (= maksaa edes jonkinlaista minimipalkkaa), koska silloin hinnat nousisivat taivaisiin, ja asiakkaat eivät suostuisi maksamaan niin paljon. Kyllä siitä voi ihan hyvin johtaa sen näkemyksen, että läheteille ei voi maksaa edes minimipalkkaa, jos homman pitää olla kannattavaa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Terve järki älä jätä meitä😥
Ratamo: "No mitenkäs sitten franchising-yrittäjät noin yleensä?"

Minulle tulee franchising-yrittäjyydestä oitis mieleen Koti-Pizza tai Hese.
Näissä yrittäjä ostaa brändin haltijalta oikeuden käyttää nimeä ja saa myös brändin haltijalta erinäistä tukea, tuotekehitystä, markkinointitukea ym.
Ja kuluttaja puolestaan voi valita että mistä toimipisteestä ostaa pizzansa tai purilaisensa.

Nämä ruokalähetit taas ovat jotain aivan muuta. Käytännössä he ovat täysin alisteisessa asemassa. Ei kukaan asiakas voi valita että minä haluan lähetin NN toimittamaa ruokaa, kulloisenkin lähetin määrää tässä tapauksessa Wolt.
Ei tässä tapauksessa voi puhua aidosta yrittäjyydestä.

Vähän muistelua.
Olen pääosin ollut asiantuntijatehtävissä eri projekteissa. Useimmiten työ tehtiin asiakkaan tiloissa, asiakkaan koneilla ja kun olin asiakkaan asialla niin minulla myös oli asiakkaan kaavan mukainen sähköposti ym.
Jossain vaiheessa oli sitten runsaasti samoissa tehtävissä kavereita joilla oli yhden miehen yritys jolla oli vain yksi ainut asiakas. Ja työ tehtiin asiakkaan tiloissa asiakkaan laitteella, mitään omaa näillä yrittäjillä ei ollut. Usein nämä keikat olivat jatkuneet vuosikausia. Kunnes sitten viranomaiset päättivät että kyse ei ollut yrittäjyydestä vaan peitellystä palkanmaksusta.

Oma tilanteeni oli kovin eri. Minun palveluksiani markkinoi muutaman sadan ihmisen yritystä vetävä palkittu yrittäjä ja homma hoitui aina projekti kerrallaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mietiskelijä
Vast: Terve järki älä jätä meitä😥
Mankala puhuu työnantajan sivukuluista, Julle taas työntekijän nettoansiosta. Julle on lähempänä totuutta Woltin kohdalla.
Palveluyrityksen, jonka materiaali- ja tilakustannukset ovat hyvin pieni osa liikevaihdosta ja jonka asiakkaina ovat yksityishenkilöt, liikevaihtoverollisen laskutuksen pitää olla noin kolminkertainen siihen rahasummaan nähden, jonka tämä yrittäjä saa käteen.
Mankala unohtaa sujuvasti lähetin verot ja arvonlisäveron. (Julle puhuu nettoansiosta) Arvonlisäverokin tulee lähetille maksettavaksi lähes täysimääräisenä, koska vähennettävää alv:a ei käytännössä ole, ehkä vain polkupyörä.
Eri asia tietenkin on, jos toiminta on niin pienimuotoista, että jää alv-rajan alle. Silloin kysymys ei ole yritystoiminnasta vaan harrastuksesta. Jos yhden miehen palveluyrityksen verollinen laskutus jää alle 60.000€/vuosi, tulee edullisemmaksi jäädä sossun varaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Angus
Vast: Terve järki älä jätä meitä😥
No mitä arvelet, Mietiskelijä, laskuttavatko nuo Wolt-lähetit vähintään 60 000 vuodessa? Eli ovatko kyseessä itsenäiset, kannattavaa yritystä pyörittävät yrittäjät, vai yrittäjän asemaan lykätyt halpatyöntekijät? Vai "harrastelijat"!? Ikävä kyllä Kelalla ei taideta tuollaista 60 000 euron rajaa tuntea, vaan hyvin huomattavasti pienemmätkin ansiot leikkaavat koko työttömyysturvan ja yrittäminen katsotaan täysipäiväiseksi.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Justus
Paljonko..
Asiakkaat eli ruoan tilaajat lopulta valmiit maksamaan lisää kotiinkuljetuksesta?