Koulutus

ÅA haluaa juristikoulutuksen – yli 20 hengen delegaatio tukemassa hanketta

Marttiina Sairanen

Åbo Akademi ajaa ponnekkaasti juristikoulutuksen saamista nykyisen oikeusnotaarikoulutuksen lisäksi. Hankkeen tueksi on syntynyt 24-henkinen delegaatio, joka tukee täysimittaisen oikeustieteen koulutuksen järjestämistä Åbo Akademissa.

Delegaation puheenjohtaja on muun muassa EU-tuomioistuimen tuomarina aiemmin toiminut Allan Rosas. Hän pitää nykytilannetta koulutuspoliittisesti lyhytnäköisenä ja opiskelijoiden kannalta epäoikeudenmukaisena. Rosas toimii tällä hetkellä Euroopan unionin tuomareiden valintaa valmistelevan komitean puheenjohtajana.

–  Jo toimiessani Åbo Akademissa professorina pidin kestämättömänä sitä, että Åbo Akademissa ei ollut mahdollista suorittaa täysimittaisia oikeustieteen opintoja. Åbo Akademin tarjoama oikeustieteen maisterikoulutus vahvistaisi ruotsinkielisten juristien koulutusta Suomessa, Ahvenanmaa mukaan lukien, ilman että se vaikuttaisi oikeustieteen opiskelupaikkojen kokonaismäärään, Rosas toteaa tiedotteessa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Turun yliopiston alumnina Rosas näkee, että uudistus vahvistaisi kahden turkulaisyliopiston yhteistyötä ja tukisi olemassa olevien resurssien monipuolisempaa ja tehokkaampaa käyttöä.

–  Tässä uudistuksessa kaikki voittavat. Resursseja ei hajoteta vaan ne päinvastoin vahvistuvat. Helsingin yliopiston ruotsinkielinen oikeustieteen koulutus Helsingissä ja Vaasassa voi luonnollisesti jatkua entiseen tapaan, ja Åbo Akademi tekee varmasti mielellään yhteistyötä näiden yksiköiden kanssa.

Åbo Akademin oikeustieteellisen koulutuksen järjestämisoikeus sisältää nykyisellään kandidaatintasoisen oikeusnotaarin tutkinnon. Opintopolkujen jatkuvuuden parantamiseksi Åbo Akademi on hakenut täyttä oikeustieteellisen koulutusalan koulutusoikeutta. Sillä vastattaisiin myös ruotsinkielisen juridisen osaamisen tarpeeseen.

Åbo Akademin suunnitelmien mukaan maisterikoulutus syventyisi erityisesti kahteen osa-alueeseen, ulkomaankauppaa ja kaupallinen juridiikka sekä kansainvälinen oikeus ja ihmisoikeudet.

Asian tueksi syntynyt delegaatio voi toimia myös neuvoa-antavassa roolissa juristikoulutuksen painopistealueiden kehittämisen, tutkijakoulutuksen linjausten ja osaamisen kehittämisen osalta.

– Åbo Akademi on tarjonnut 1920-luvulta alkaen professoritason opetusta oikeustieteissä, ja lisäksi yliopisto on toiminut merkittävänä kansallisen, pohjoismaisen ja kansainvälisen tason tutkimusympäristönä juridiikan tutkijoille. Åbo Akademi on hyvissä ajoin ymmärtänyt panostaa kansainväliseen kaupppaan ja kuljetusoikeuteen, ympäristöjuridiikkaan, ihmisoikeuksiin ja vähemmistöjen oikeuksiin sekä muihin tähdellisiin haasteisiin, Rosas korostaa.


Neuvoa-antava delegaatio:

Esko Timo, OTT, aiempi Turun hovioikeuden ja korkeimman oikeuden presidentti

Honka Hannu, kansainvälisen kauppaoikeuden emeritusprofessori, Åbo Akademi

Kaila Heidi, lainsäädäntöneuvos, valtioneuvoston kanslia

Kakkonen,Kyösti, toimitusjohtaja, kauppaneuvos

Klami Laura, johtava kaupunginlakimies, Turun kaupunki

Kleineman Jan, siviilioikeuden emeritusprofessori, Stockholm Centre for Commercial Law -keskus, Tukholman yliopisto

Knuts Gisela, Roschier Asianajotoimiston Helsingin toimiston johtaja; Åbo Akademin säätiön hallituksen puheenjohtaja

Kumpula Anne, ympäristöoikeuden professori ja oikeustieteellisen tiedekunnan dekaani, Turun yliopisto

Lind Anna-Sara, julkisoikeuden professori, Uppsalan yliopisto

Manner Matti, asianajaja, laamanni, Brander & Manner; aiempi Suomen Asianajajaliiton puheenjohtaja

Mestad Ola, professori, Nordisk Institutt för Sjørett -instituutin johtaja, Oslon yliopisto

Nordlund Roger, maakuntapäivien jäsen, Ahvenanmaa

Nordström Nina, OTT (dr.iur.), suurlähettiläs, Suomen pysyvä edustaja Euroopan neuvostossa

Nygård Kenneth, Turun hovioikeuden presidentti; aiempi Varsinais-Suomen käräjäoikeuden laamanni

Rosas Allan, OTT, OTT h.c., VTT h.c., Euroopan unionin tuomioistuimen tuomareiden valintaa valmistelevan komitean puheenjohtaja; eurooppaoikeuden dosentti, Helsingin yliopisto; valtiosääntöoikeuden ja kansainvälisen oikeuden emeritusprofessori, Åbo Akademi; aiempi EU-tuomioistuimen tuomari

Ruohola Jarkko, asianajaja, toimitusjohtaja, Lukander & Ruohola; aiempi Suomen Asianajajaliiton puheenjohtaja

Schelin Johan, meri- ja kuljetusoikeuden professori, Axel Ax:son Johnsons institut för sjö- och annan transporträtt -instituutin johtaja, oikeustieteellinen tiedekunta, Tukholman yliopisto; siviilioikeuden dosentti, Åbo Akademi

Slotte Johan, VT, EMBA, lakitoimisto Smartius Oy:n partneri; aiempi Teleste Oyj:n varatoimitusjohtaja

Spiliopoulou Åkermark Sia, OTT, kansainvälisen oikeuden dosentti, Ahvenanmaan rauhaninstituutin johtaja; aiempi valtiosääntöoikeuden ja kansainvälisen oikeuden vt. professori, Åbo Akademi

Taxell Christoffer, ministeri; aiempi oikeus- ja opetusministeri ja Åbo Akademin kansleri

Wallin Stefan, Senior Advisor; aiempi puolustusministeri ja kulttuuriministeri

Waris Emil, korkeimman hallinto-oikeuden kansliapäällikkö

Weckström Katja, kauppaoikeuden professori, Itä-Suomen yliopisto

Wetterstein Peter, yksityisoikeuden ja yleisen oikeustieteen emeritusprofessori, Åbo Akademi

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.