Logomon silta

Logomon silta avautuu viimein

Jane Iltanen
Sillalla tehdään vielä viimeistelytöitä. Valmista pitäisi olla keskiviikkona 3. marraskuuta.

Turun ratapihan ylitse rakennettu Logomon silta otetaan käyttöön ensi viikon keskiviikkona kello 14.

Sillan päissä olevat portaat ja hissit Ratapihankadulla ja Logomon edustalla avataan tuolloin yleisölle.

Sillan avaaminen on viivästynyt monta kertaa. Syyskuun puolivälissä sillan loppu- ja viimeistelytöiden arveltiin olevan valmiina lokakuun aikana.

Sillan rakentamisessa on ollut useita ongelmia ja hanke on viivästynyt useaan otteeseen. Alun perin valmista piti olla joulukuussa 2018. Vielä huhtikuun lopussa arveltiin, että silta voitaisiin ottaa käyttöön elokuussa.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (24)

Vanhimmat ensin
Vastaa
AKurkinen
😂👎🏻
…enää ei puutu kuin käyttäjät !
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: 😂👎🏻
Kai nekin ilmaantuvat, kun silta avataan. Miksi luulet, että tämä muuten rakennettiin?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Angus
Vast: 😂👎🏻
Niinkös meinaat, Mankala, että ei ole niin tärkeää mitä rakennetaan minne koska miten? Että kyllä käyttäjät sitten ilmaantuvat? Kysymykseesi, miksi Logomon silta olisi rakennettu, en itse ole vielä keksinyt mitään kovin järkevää vastausta. Paras arvaus on, että jotkut halusivat siitä nimeä itselleen ja/tai rahakkaita töitä kavereilleen.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: 😂👎🏻
Kyllä kai tämänkin rakennelman olemassaolo jotenkin perusteltiin ennen kuin sille rahoitus myönnettiin?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Sivustaseuraaja
Vast: 😂👎🏻
Tässä olisi syitä.

26.4.2013 15:46 Aamuset kirjoitti: ” – Tavoitteena on, että rakentaminen voisi käynnistyä ensi vuonna ja valmista olisi vuonna 2015, arvioi apulaiskaupunginjohtaja Jarkko Virtanen.
Projektissa ovat mukana Logomo, Liikennevirasto ja kaupunki. Logomo tarvitsee paitsi käynnin keskustasta myös parkkitilaa päiväajaksi…. Liikennevirastoa kiinnostaa liityntäpysäköinti ja se, että kävelysillalta rakennetaan pääsy junalaitureille. Kaupungillakin on omaa tarvetta parkkipaikoille.”

23.06.2016 Turun kaupunki kirjoitti: ”Jousi voitti… …Kilpailun tavoitteena oli löytää arkkitehtonisesti hallittu sekä liikenteellisesti toimiva ja turvallinen yhteys Ajurinkadun ja Logomon välille…. Leveä kävelysilta palvelee Logomon kulttuuritapahtumiin osallistuvia, Ratapihankadun pysäköintilaitoksen asiakkaita, junamatkustajia, Konepajan alueen tulevia asukkaita sekä kaupunkilaisia yleensä. Lisäksi sillan rakennusmateriaalit ovat helposti huollettavia, summaa kaupunkisuunnittelujohtaja Timo Hintsanen.”
Tässä vaiheessa putki oli muuttunut neliskanttiseksi, mutta ulottui vielä yli Ratapihankadun.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: 😂👎🏻
"Logomon silta palvelee kaupunkilaisia yleensä". Turussa on monta muutakin siltaa, jotka on tehty samalla motiivilla.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Sivustaseuraaja
Vast: 😂👎🏻
Nii-iin. Kaupunkilainenkin piti muistaa….

Olisin lihavoinut tämän, jos olisin voinut: ”… liikenteellisesti toimiva ja turvallinen yhteys Ajurinkadun ja Logomon välille…”
Nyt ei toteudu edes se ainoa asia, joka olisi todella tarpeellinen kaupunkilaiselle!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Angus
Vast: 😂👎🏻
Hyvät kommentit, Sivustaseuraaja.

On myös sanottava, että tuo vuoden 2013 visio on hyvin optimistinen. Lähinnä silta todella voisi palvella väliä Logomo-Louhi - jos palvelisi - mutta siitäkään ei ole takeita, että ihmiset oppisivat ajamaan Louheen mennäkseen Logomoon. Tekisivätkö turkulaiset niin? Entä ulkopaikkakuntalaiset? Ja nyt sitten tämä ainoakin hyöty on hukattu. Turku!!!!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Sivustaseuraaja
Paljon purjepinta-alaa
Satuin huomaamaan pari ihmistä kävelemässä putken sisällä ja jäin ihmettelemään sen korkeutta. Tuli mieleen, että siinä on rutosti vapaata purjepinta-alaa syksyn ja alkutalven myrskyihin….
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Mika Nurmi
Fiasko
Tästä ns. Sillasta ei ole mitään iloa!! Täysi turhake. 10 vuoden sisällä puretaan pois uuden ratkaisun edestä. Et näi .

HANNU NIEMINEN
Vast: Fiasko
Teet niin taikka näin, niin aina väärinpäin. Eli suomalaisista on mahdottomuus saada yhteen hiileen puhaltajia. Vasta sitten kun hätä on äärimmäisen suuri, kansakuntamme yhdistyy.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Angus
Vast: Fiasko
Eikö kuitenkin ole kumma, että esim. Turun päättäjät kyllä löytävät hiiliä, joihin puhaltaa yhdessä, mutta asukkaat eivät? Onko tämä mikään "yhteishengen" ongelma, vai demokratian? Puhaltavatko päättäjät yhteen hiileen veronmaksajien kanssa?

Omasta puolestani totean, että en ole vastustanut enkä vastusta kaikkia Turun meneillään olevia rakennushankkkeita. On vain ollut, meneillään ja tulossa poikkeuksellisenkin paljon kovin isoja ja kalliita hankkeita, joista asukkaiden parissa ei löydy vahvaa kannatusta (ja joista itsekään en useimmista pidä).
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Paavo Manninen
Mitä maksaa
Paljonko sisäänpääsymaksu..?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: Mitä maksaa
Se on julkinen silta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Lisää