Loiset

Espanjasta tuotu koira yskäisi kolmisenttisen kielimadon lattialle – Suomessa aiemmin tuntematon loinen voi tarttua ihmiseen

Anu Näreaho
Tämä kolmisenttinen kielimato löytyi lattialta koiran yskimisen jälkeen.
Tämä kolmisenttinen kielimato löytyi lattialta koiran yskimisen jälkeen.

Suomessa on havaittu uusi loinen, joka voi tarttua koirasta ihmiseen. Kielimato (Linguatula serrata) voi kasvaa kahdeksansenttiseksi. Asiasta kertoi Helsingin yliopisto.

– Olemme löytäneet Suomesta nyt ensimmäistä kertaa koiran Linguatula-kielimatotartunnan, sanoi eläinlääketieteellisen parasitologian yliopistonlehtori Anu Näreaho Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisestä tiedekunnasta tiedotteen mukaan.

Loinen havaittiin Espanjasta Suomeen tuodulla koiralla. Koira oli ollut Suomessa vuoden. Omistaja huomasi kielimadon, kun koira yskäsi litteän, kolmisenttisen loisen lattialle.

Omistaja toimitti alustavan tunnistuksen jälkeen loisen eläinlääkärille, joka otti yhteyttä Helsingin yliopistoon. Siellä näytettä ja toimitettuja koiran ulostenäytteitä tutkittiin tarkemmin ja alustavaksi diagnoosiksi tuli Linguatula-tartunta. Itä-Suomen yliopistossa tehty dna-tutkimus varmisti lajin.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Linguatula on äyriäisiin kuuluva nenänielun loinen. Koira saa tartunnan syömällä infektoituneen naudan, lampaan tai muun kasvinsyöjäeläimen elimiä.

Koiran tartunta voi aiheuttaa tartuntariskin myös ihmiselle, ja ihminen voi toimia kielimadon väli- tai pääisäntänä, joskin se on harvinaista.

Matomaisesta ulkonäöstään ja kielimato-kutsumanimestään huolimatta Linguatula serrata on rapujen tapaan äyriäinen. Lajin pääisäntinä toimivat koiraeläimet, ja väli-isäntinä esimerkiksi märehtijät.

Pääisännissä jopa kahdeksan senttimetrin pituisiksi kasvavat aikuiset loiset elävät nenänieluun kiinnittyneinä. Ne tuottavat nenäeritteisiin ja ulosteeseen munia, jotka ympäristöstä päätyvät väli-isäntänä toimiviin kasvinsyöjiin, kuten nautoihin ja lampaisiin.

Väli-isännässä loisen nuoruusmuodot asettuvat esimerkiksi maksaan, keuhkoihin ja imusolmukkeisiin. Ne voivat tartuttaa koiran, jos koira syö näitä kudoksia raakana.

Loista esiintyy Euroopassa erityisesti Romaniassa. Loista on havaittu aiemmin muissa maissa Romanian tuontikoirilla. Espanja ei ole tyypillisin esiintymisalue, mutta tartuntoja voi tapahtua missä tahansa, missä loisen elämänkierto on mahdollinen.

Koiran ulosteen ja eritteiden mukana leviävät munat voivat toimia tartuntalähteenä myös ihmiselle. Tapauksen koira oli ollut oireeton ennen loisen havaitsemista eikä ulostenäytteissä todettu munia. Koira sai loislääkettä.

– Koirien tuontiin voi liittyä riski uusista taudeista, joista osa on riski myös ihmiselle. Kattava diagnostiikka ja loislääkitys ennen koiran tuontia sekä seuranta myös tuonnin jälkeen auttavat hallitsemaan riskejä, Näreaho sanoo.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (10)

Vanhimmat ensin
Vastaa
T.S.
Rescue
Nythän on muotia nämä rescue-koirat. Eli tuodaan esimerkiksi Romaniasta tänne niin sanotusti pelastettuja katukoiria.
Aina riittää näitä idealistisia eläinsuojelijoita jotka haluavat pelastustoimintaansa jatkaa.
Nyt pitäisi viranomaisten puuttua asiaan ja pistää stoppi tälle rescue-koira toiminnalle.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
S.F.
Vast: Rescue
"Nyt pitäisi viranomaisten puuttua asiaan ja pistää stoppi tälle rescue-koira toiminnalle."
- samaa mieltä. Agilityä harrastava tuttavani piti myös rescue-toimintaa haitallisena.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Angus
Vast: Rescue
Olen täysin samaa mieltä. On aika säädellä toimintaa lailla.

Olen saanut ns. jauhot suuhun tilanteessa, jossa asiakaspalvelija alkoi kertoa tällaisesta rescue-koiraharrastuksestaan. Paitsi että hän aivan ilmeisesti piti itseään sen vuoksi hyvänä ihmisenä, hän milteipä alkoi tyrkyttää minulle rescue-koiraa (koska olin sanonut pitäväni koirista). En todellakaan tiennyt mitä sanoa, kun mieluiten olisin karjunut "Oletko täysi toope, se on täysin älytöntä toimintaa!" En lopulta sanonut asiaan yhtään mitään, koska halusin palvelun jatkuvan tilanteen loppuun asti...
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
SirT
Vast: Rescue
Minusta jokainen koira on pelastaisen arvoinen, ja mikäli joku haluaa ulkomailta koiran tuoda, pitää kaikki mahdolliset rokotukset ja loishäädöt vaatia tehtäväksi ennen kuin eläin pääsee maahan. Siten kenelläkään ei pitäisi olla valittamista asiassa. Kammottavia tuliaisia tuollaiset loiset ovat, ja tärkeää on estää niiden leviäminen. Onneksi kyseinen koirakin nyt pääsee kammottavasta loisesta eroon lopullisesti. Oli maa mikä hyvänsä, parasta olisi että siellä alettaisiin kohdella eläimiä hyvin, niitä ei hylättäisi kaduille ja kaikki olisi steriloitu.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Esko
Vast: Rescue
Eivät taida pahemmin ilmastonlämpenemisestä murehtia sellaiset ihmiset, joille pitää tuoda koira lentokoneella parintuhannen kilometrin päästä. EU voisi tehdä järkevän teon ja panna tuollaiset kulkukoiria tehtailevat maat ojennukseen. Luulevatko näitä koiria tuovat ihmiset tosissaan olevansa ongelman ratkaisijoita? Minusta he ovat pikemminkin ongelman ylläpitäjiä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
S.F.
Vast: Rescue
"Minusta jokainen koira on pelastaisen arvoinen"
- eli kaiken muun lisäksi Suomesta halutaan koko maailman koirien turvapaikka? Voi tätä idealismin määrää. Uskokaa jo, että Suomi ei pysty pelastamaan koko maailmaa ja että meillä suomalaisillakin on oikeus elää ja voida hyvin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
SaunaSivari
Vast: Rescue
Te mitä ilmeisimmin ajattelette ihmisistä samoin? PS Meillä saa sanoa 🤭
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Rescue
Nimimerkki SirT: "Minusta jokainen koira on pelastaisen arvoinen,"

Sen verran tarkennusta omaan rooliini, että olen kyllä ottanut itselleni aikoinaan tuollaisen hylätyn koiran. Otin se kun ensin varmistin ettei sitä oltu pahoinpidelty vaan sillä oli edelleen täysi luottamus ihmisiin. Tuohan oli tavallaan kynnyskysymys, kaltoin kohdeltu koirahan olisi ollut melkoinen riski lapsiperheessä.
Tuo koira jolle tarjosin sijaiskodin, reilusti yli kymmeneksi vuodeksi, oli puhdas SeRoPi, sekarotuinen piski ja ehdottomasti valloittavin kaikista tuntemistani koirista, täysin lapsiturvallinen, luottavainen, ei koskaan vihainen ja aina valmis osallistumaan kaikkiin perheen harrastuksiin.
Nopeastihan tuo hurtta sitten kolmella eri paikkakunnalla hankki itselleen ison tuttavapiirin, sekä ihmisiä että koiria ja osallistui kaikenlaisiin rientoihin, pihatalkoisiin ynnä muihin. Ja kun yhdessä talossa asukkaat vaihtuivat ja koiran sijaan tuli kissoja niin alkoi kärsivällisyyttä vaatinut kissojen kesytysprosessi.

Mutta tuo minun 'sijoituskoirani' oli siis suomalainen, tosin ehkä ruotsin kielinen, lääkärin tarkistama ja terve.
Näihin ulkomailta tuotuihin rescue-koiriin suhtaudun varauksella, ainakin pitäisi hyvin tarkkaan selvittää koiran terveys, sekä ruumiillinen että henkinen.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Angus
Vast: Rescue
SaunaSivari: "Te mitä ilmeisimmin ajattelette ihmisistä samoin?" Miten niin "ilmeisesti"? Minusta rinnastus on kömpelö ja huono. Siis kannattanko esim. minä sellaista, että suomalaiset menevät lomailemaan vaikka Romaniaan tai Espanjaan, ottavat sieltä mukaansa katulapsia ja tuovat ne Suomeen jaellakseen niitä tuttavilleen, vai enkö kannata? No en kyllä kannata. Siis sikäli ajattelen "samoin" ihmisistä ja koirista. (Aikuisilla on periaatteessa vapaa liikkuvuus ja heidän siirtymiseensä maasta toiseen liittyvät toisenlaiset, ns. maahanmuutto-ongelmat.)

Nyt on vain niin, että ihmisellä ja koiralla on eroa, yleisesti ajatellen, virallisesti, oikeudellisesti jne. Niinpä ihmislasten vapaata kuljettelua maasta toiseen ties missä tarkoituksessa säädellään jo nyt hyvinkin tiukoin laein, ja viranomaiset yleensä asettavat sille kovia ehtoja sekä lähtö- että tulomaassa. Kun nyt saataisiin noille rescue-koirille edes sama systeemi ja samantapaiset säännöt, niin olisin siitä lähinnä iloinen, kuten jo aiemmassa kommentissa totetsin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Antsu
On maita
joihin ei saa viedä edes elintarvikkeita (turistit) ettei levitä tauteja, mutta meillä saa hölmöillä ja kansa kärsii ja maksaa.