Koronarokotukset

Uusien ryhmien kolmannet koronarokotukset alkavat Raisiossa – samalla käynnillä mahdollisuus influenssarokotteeseen

Tatu Lertola

Raisio aloittaa kolmansien koronarokotusten tarjoamisen 60 vuotta täyttäneille, lääketieteellisille riskiryhmille sekä laitoksissa ja hoivakodeissa asuville. Raision kaupunki vastaa Raision ja Ruskon yhteistoiminta-alueen rokotuksista.

Kolmansia rokotuksia annetaan Raisiossa keskiviikosta 10. marraskuuta lähtien. Kolmansia rokotuksia ei jatkossa anneta enää vuoronumerolla, vaan rokotukseen pitää varata aika. Ajan rokotukseen voi varata noin kuukautta ennen rokotusajankohtaa. Aikaa varatessa on kuitenkin huomioitava, että kolmas rokote voidaan antaa vasta, kun toisesta annoksesta on kulunut vähintään kuusi kuukautta.

Rokotusajan voi varata sähköisesti osoitteessa raisio.terveytesi.fi. Ajanvarauksen yhteydessä on mainittava, että kyseessä on kolmas rokoteannos. Ajan voi varata myös puhelimitse omalta terveysasemalta, jolloin äänivalikosta valitaan kohta ”rokotukset”.

Mikäli kolmatta koronarokotusta hakeva henkilö on oikeutettu myös maksuttomaan influenssarokotukseen, on hänen mahdollista saada influenssarokote samalla käyntikerralla. Halukkuudesta saada influenssarokote on ilmoitettava ajanvarauksen yhteydessä. Sama mahdollisuus koskee sekä raisiolaisia että ruskolaisia.

Kotihoidon, päiväkuntoutuksen ja hoivakotien asiakkaille, iästä riippumatta, kolmannet koronarokotukset järjestetään erikseen. Heidän ei tarvitse itse varata rokotusaikaa.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.