Tuholaiset

Okakaarnakuoriaisten osuus lounaisrannikon mäntykuolemissa vahvistui

Markku Haapaniemi
Okakaarnakuoriaisen tuhoamia puita Pyhämaan Kettelissä.
Okakaarnakuoriaisen tuhoamia puita Pyhämaan Kettelissä.

Lounaisrannikolla havaittiin viime kesänä mäntyjen punertamista ja kuolemia. Puiden kuolemien taustalla on useita tekijöitä, joista yksi on okakaarnakuoriaisten hyökkäykset. Turun Sanomat uutisoi aiheesta elokuussa.

Luonnonvarakeskuksen (Luke) ja Suomen metsäkeskuksen metsätuhoasiantuntijat tutustuivat syyskuussa viiteen kasvupaikaltaan ja puustoltaan erilaiseen tuhokohteeseen Uudenkaupungin ja Taivassalon alueella. Tuhonaiheuttajien tunnistus perustuu kyseisten kohteiden tutkimiseen.

Okakaarnakuoriainen iskeytyy yleensä heikentyneisiin puihin.

– Okakaarnakuoriainen on todennäköisesti ensin iskeytynyt puihin, joiden juuristo on ollut jo valmiiksi männynjuurikäävän tai kuivuuden heikentämä. Männynjuurikääpä alentaa mäntyjen vedenottokykyä ja estää puiden pihkaan perustuvaa puolustautumista okakaarnakuoriaisia vastaan, kertoo tiedotteessa tutkimusprofessori Jarkko Hantula Lukesta.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Myöhemmin kuoriaiset ovat siirtyneet lähipuihin, mutta niiden ei odoteta aiheuttavan laajoja tuhoja perusterveissä männiköissä, Hantula jatkaa.

Tutkija Tiina Ylioja Lukesta kertoo, että viime kesän aikana kokonaan kuolleet männyt eivät enää sisältäneet aikuisia kaarnakuoriaisia.

– Puista, joiden latva oli vasta osittain kuollut ja alaoksissa oli vihreitä neulasia, tavattiin okakaarnakuoriaisen aikuisia, toukkia ja koteloita, hän sanoo.

Kaikki punertuneet ja kuolleet männyt saaristossa ja rannikolla eivät kuitenkaan ole okakaarnakuoriaisten valtaamia. Vedenpuutteesta kärsivän männyn kuolemaa voivat jouduttaa monet muutkin lajit.

Okakaarnakuoriaisten valtaamat puut alkavat kuivua latvasta alkaen ja kuolevat yleensä nopeasti. Okakaarnakuoriaisen esiintymisestä voi varmistua sen tekemän syömäjäljen perusteella. Mäntyjen oireista pyydetään ilmoittamaan Luonnonvarakeskukseen tuhoilmoituslomakkeella.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.