Kauppakeskukset

Hansan uusista ravintoloista yksi tarjoaa pintxoja ja toinen peuraa ja hevosta

Riitta Salmi
Hansakortteli kuvituskuvassa.
Hansakortteli kuvituskuvassa.

Turun keskustan Hansakortteliin avautuu syksyn aikana useita uusia liikkeitä ja ravintoloita. Kauppakeskukseen avautuvat muun muassa päivittäistavaraketju Normal ja Yliopiston apteekki.

Muita uusia tulokkaita ovat jouluksi avaava Balmuir Christmas Shop, Turun kaupungin museokauppa sekä toimistotilaa tarjoava Spacehub.

Myös Stockmannin alakerran ruokakauppa on uudistettu S-marketiksi.

Ravintoloista uusi tulokas Turussa on Åbo Svenska Teaterin viereen avautuva Deliberi, joka tunnetaan pääkaupunkiseudulla muun muassa pintxo-suupaloista, lankkupizzoista ja erilaisista kulhoannoksista.

Hansan Food Courtiin on jo avautunut uusi ravintola Hullu Poni, jonka erikoisuutena on hevosen- ja peuranliha.

– Kiinnostus Turun ydinkeskustaa kohtaan on kasvussa torialueen tulevan valmistumisen myötä. Myös kävijämäärät ovat kääntymässä pandemian jälkeen nousuun ja myynnillisesti olemme jo pandemiaa edeltävien kuukausien tasolla, Hansakorttelin markkinointipäällikkö Hanna-Maria Sjöbring kertoo tiedotteessa.

Hansakorttelin myynti vuonna 2020 oli noin 191 miljoonaa euroa ja kävijämäärä noin 9,5 miljoonaa. Hansakorttelissa toimii lähes 140 yritystä ja siellä työskentelee noin 1 200 henkilöä.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.