Koronarajoitukset

Koronatoimiin rajalla muutoksia – näistä matalan riskin maista Suomeen saapuessa ei tarvita enää koronatodistusta tai -testiä

SSS/MARKO MATTILA

Suomeen saapuvilta vuonna 2005 tai sitä aiemmin syntyneiltä henkilöiltä edellytetään edelleen joko todistusta kuuden kuukauden sisällä sairastetusta koronavirustaudista, saadusta hyväksyttävästä koronavirusrokotussarjasta tai ennen Suomeen saapumista tehdystä negatiivisen tuloksen osoittavasta koronavirustestistä.

Tähän tulee kuitenkin lauantaista alkaen poikkeuksia, sosiaali- ja terveysministeriö tiedottaa.

Valtioneuvoston uuden asetuksen mukaan todistusta tai koronavirustestiä ei edellytetä henkilöltä, joka on viimeisen 14 vuorokauden aikana ennen Suomeen saapumistaan oleskellut vain Bhutanissa, Hongkongissa, lndonesiassa, Intiassa, Japanissa, Kiinassa, Kuwaitissa, Macaossa, Saudi-Arabiassa, Taiwanissa, Uudessa-Seelannissa, Vatikaanissa tai Norjan Etelä-Varangin, Kaarasjoen, Omasvuonon, Raisin tai Tenon kunnassa.

Valtioneuvoston asetuksella voidaan vapauttaa matalan riskin maista saapuvat tartuntatautilain rajaterveysturvallisuustoimista. Velvollisuus esittää todistus ja osallistua testiin ei koske henkilöä, joka on viimeisen 14 vuorokauden aikana ennen Suomeen saapumistaan oleskellut vain sellaisessa maassa tai sellaisella alueella, jossa koronavirustaudin ilmaantuvuus tai muuntuneen viruksen yleisyys ei aiheuta suhteessa Suomen ja sen eri alueiden koronavirustilanteeseen erityistä epidemian leviämisen riskiä. Asetuksessa määritelty koronavirustaudin ilmaantuvuusluku perustuu kokonaisarvioon, jossa on otettu huomioon maan eri alueiden erot.

Valtioneuvoston nykyisen asetuksen voimassaolo päättyy 15.10. ja uusi asetus on voimassa 31. joulukuuta 2021 saakka.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.