Rauman telakalla todettu lääkkeille vastustuskykyinen tuberkuloositapaus – jäljitystoimet ulotetaan 23 henkilöön
Rauman telakan alueella työskentelevällä henkilöllä on todettu monille lääkkeille vastustuskykyinen keuhkotuberkuloosi. Henkilö on työskennellyt alueella 28. heinäkuuta ja 20. elokuuta välisellä ajalla, Rauman kaupunki kertoo tiedotteessaan. Kaikille altistuneille ilmoitetaan asiasta henkilökohtaisesti ja heidät ohjataan tutkimuksiin.
Kaupunki piti tiistaina tartunnasta epidemiakokouksen. Kansallisen ohjeiston mukaisesti altistuneiksi on määritelty Raumalla neljä henkilöä. Lisäksi tartunnanjäljitystoimet ja keuhkokuvaukset ulotetaan koskemaan 23 henkilöä, joilla kansalliset altistuskriteerit eivät täyty, mutta joilla arvioidaan olleen mahdollisuus saada tartunta. Tilanteessa huomioidaan myös kansainväliset yhteydet.
Satakunnassa on aiemmin ollut vain yksittäinen lääkehoidolle vastustuskykyinen tuberkuloositapaus.