Salo IoT Campuksen toimitusjohtaja jättää tehtävänsä
Salo IoT Campuksen toimitusjohtaja Jukka Vakula lopettaa tehtävässään.
Yhtiön tiedotteen mukaan Vakula siirtyy uuden hankkeen pariin, ja jättää tehtävänsä toimitusjohtajana 19. syyskuuta.
Teknologiakeskittymä Salo IoT Campus perustettiin vuonna 2017 Nokian ja Microsoftin aiemmin käyttämiin tiloihin. Suuryritysten lähdön jälkeen Saloon jäi tyhjilleen noin 90 000 neliötä toimitilaa. Vakula on toiminut keskittymän toimitusjohtajana alusta asti.
– Kampuksen kehittämisen ensimmäiset vaiheet on saatu päätökseen, ja voin ylpeänä jättää yhden Suomen parhaimmista kampuksista seuraavan toimitusjohtajan johdettavaksi. Kampuksella on loistavat asiakkaat ja kaikki mahdollisuudet kehittyä edelleen. Salo IoT Campuksella tulee olemaan myös tulevaisuudessa merkittävä rooli innovaatiokampusten joukossa, Vakula lausuu tiedotteessa.
Yhtiön vt. toimitusjohtajaksi on valittu Kirsi Borg.
– Odotan innolla, että pääsen tutustumaan Salo IoT Campukseen ja sen asiakkaisiin tarkemmin. Olen seurannut mediasta Salo IoT Campuksen vaiheita alusta alkaen ja vaikuttunut kaikista menestysaskeleista. Olen ylpeä saadessani olla mukana seuraavassa kehitysvaiheessa, Borg kommentoi tiedotteessa.